Nuorena ja naiivina

Kirjoittelin hiljattain uutiskirjeen tyyppistä pätkää, jossa kerroin mm. siitä miten onnellinen olen siitä että en jäänyt uskomaan lääkärien “tuomiota” siitä että saattaisin loppu elämäni joutua syömään masennus lääkkeitä.Niin pitkään kun pidin itseäni masentuneena, olin masentunut. En minä siitä sormia napsauttamalla ” havahtunut” ,mutta muutos prosessi alkoi ennenkaikkea siitä että lakkasin uskomasta kaikkea mitä minulle oltiin sanottu, ja mitä oma pään sisäinen ääni jatkuvasti jaksoin toitottaa. Masennus on ollut, huvittavaa kyllä yksi parhaimpia lahjoja joita elämä on eteeni tuonut. En tietenkään silloin ajatellut näin. Todellakaan. Jälkeenpäin on jotenkin kovin selkeää että tottakai piti kokea tuo.

Tarkoituksenani ei ole väittää kenellekkään yhtään mitään, eikä minulla ole hajuakaan miten kaikki parantuvat masennuksesta , eikä varsinkaan sen syistä. Toki voi jaaritella ja tyrkyttää mielipiteitäni, mutta ne ovat tosiaan vain mielipiteitä. Mieli pide= Mieli pitää kiinni jostain. Mielipiteet on makea ja kiva juttu, mutta huomaan että jos otan ne hieman liian tosissani jos koen tarpeen puolustella niitä, tai pitää niitä jotenkin parempina tai huonompina kuin jollakin toisella että tällöin on vaan pikku ego tullut kuvioihin mukaan hakemaan oikeutusta itselleen  Yksi mielipide minulla kuitenkin on, ja pahoittelut sen tyrkyttämisestä jo etukäteen, mutta se kuuluu näin : Älä usko ketään. Älä usko niitä lääkäreitä, älä minua, älä suurimpia guruja, älä kirjallisuuden ohjeita, älä mainoksia tai iltapäivälehtiä.Emme ole ympäristön uhreja.

Selvennetään sen verran että en tarkoita tällä ylimielistä asennetta että “minulla ei ole sinulta mitään opittavaa sillä itse tiedän jo kaiken”. No no. Tarkoitan sitä, että kun kuulemme ja luemme ohjeita , ettemme sokeasti pidä niitä tosina. Luo niistä ilman omaa kokemusta jotain uskomusta, että kyllä tämä nyt vaan kaikilla on näin. PISTE. Sen sijaan, katso itse. Tutki itse. Kokeile itse. Avoimesti ja uteliaasti. Helpotus on juuri siinä ettei meidän tarvitse TIETÄÄ. On herkkää ja melkeinmpä taidetta oppia ja opetella kuulemaan intuitiota, omaa ainutlaatuista ” johdatustaan”. Se on käytännössä mahdotonta, jos koittaa noudattaa taikka seurata jotain tiettyä ohjenuoraa. Mitä jos unohtaisi ohjenuorat, ja kerrankin pysähtyisi ja tutkisi itse. Mikä toimii juuri minulle, juuri nyt, juuri tällä kyseisellä hetkellä?

Olen mennyt niin monen kertaan näihin erilaisiin ansoihin ja luullut ” viimein löytäneeni” vaikkapa sen oikean ruokavalion, oikean tavan treenata, oikean tavan ajatella, oikean tavan suhtautua, oikean menetelmän, oikean tekniikan ja sitätätätuota. Fuck that !  Jälkeen päin olen huomannut että hitto vie, ei ole yhtään boxia johon saisin “oikean” mahdutettua. Se on joka hetki uudestaan. Siksi onkin välillä herkkää puuhaa kirjoittaa tai ohjata muita, sillä en tosiaan koe tietäväni mikä olisi kenellekkin oikein. Voin kuitenkin kulkea toisen kanssa, auttaa katsomaan mitä (kuvitteellisia) esteitä on kenties siinä välissä että joku ei osaa/uskalla/tms. kuulla sisintään. Jos nyt tämän kiteyttäisi jotenkin kömpelöksi lauseeksi: Seuraa sitä mikä resonoi. Ei hätää, se ei ole lopullista kuitenkaan 

Sain yhden palautteen lähettämästi uutiskirjeestä, joka piti sanomaani naiivina ja typeränä.Hienointa oli huomata luettuani tuon postin, että se ei enää kirvellyt. Se ketä olisi kirvellyt ei enää ollut siellä. Tämä oli melkoisen hieno tunne. Olen aiemmin ollut melkoinen jänis ja pelännyt kuollakseni sitä että minua pidetään totaalisen ääliönä, olen pelännyt myös erilaisia konflikteja niin paljon että olen ollut valmis sen vuoksi käyttäytymään kuin mikäkin laama. Ensimmäinen reaktio luettuani tuon viestin olikin yllättäen tulviva rakkaus ja kiitollisuus. Hämmästyin tätä itsekkin. Aiemmin olisin luultavasti kokenut syyllisyyttä siitä että koin sanojeni pahoittaneen jonkun mielen . Toki ego koitti myöhemmin soittaa vanhaa levyään ja muutama alhaisen värähtelyn ajatus eksyi myös tietoisuuden kenttään  Onneksi niitä ei tarvitse ottaa vakavasti.

Ajattelin alkuun että julkaisen myös tuon saamani viestin ja vastaukseni siihen, mutta se ei ole oleellista. Mikäs nyt toisaalta olisikaan ;)