MINÄ itte.

" Jos emme pysty vastaanottamaan avoimin sylin, emme myöskään koskaan pysty antamaan avoimin sylin"- Brene Brown.

Tämä lause jäi tunnusteltavaksi tälle aamulle.
Eletään aikaa jossa toisaalta ihannoidaan hirveästi itsenäisyyttä, pärjäämistä ja minä en tartte ketään meininkiä.
Sitten taas toisaalta saatetaan hinnalla millä hyvänsä olla suhteissa koska pelätään sitä yksinoloa. Yksinolo itsessään tuskin kenellekkään on se pahin mörkö, vaan siihen liittyvät tausta tarinat kuten en pärjää yksin, olen jotenkin viallinen tai riittämätön jos olen yksin, minun pitäisi olla toisenlainen niin en olisi yksin ja niin edelleen. Ei ole ihan helpointa oppia tunnistamaan milloin antaa saadakseen. Oddotettavat saamingit eivät välttämättä ole materiaa, vaan enempikin tunteita. Jos teen näin- > saan hyväksyntää. Jos teen näin -> Pidät vielä minusta. Jos pidän tämän itselläni-> En tule hylätyksi. jne. 

Omalla kohdalla näyttäisi siltä että omien motiivien tutkiminen on jatkuvaa. Ei se ollutkaan mikään sellainen juttu että siinä tulisi jotenkin valmiiksi. Hämmentävintä voi olla se, että ei tiedä. En osaa rehellisesti sanoa onko aikeeni nyt ns. puhtaat vai pyrinkö tällä saavuttamaan taas ITSELLENI jotain. Seuraava kysymys lieneekin, että onko edes mahdollista toimia täysin 100% epäitsekkäästi? Ja ei, en etsi nyt vastauksia Buddhilta tai Jeesuksien teoista, vaan katson itse. Uskon ja koen että on, mutta se ei tarkoita että niin tekisin. 

En myöskään tarkoita etteikö saisi haluta tai tarvita asioita, sitäkin on kokeiltu enkä ainakaan kurinalaisista yrityksistä huolimatta onnistunut poistamaan itsestäni tuota ah niin syntistä haluamista ja tarvitsemista  En nähnyt että sehän se emo halu vasta olikin. Haluta olla haluamatta. 
Olen myös kuollakseni pelännyt tarvita mitään/ketään. Pitää olla niin saakelin itsenäinen ja pärjäävä! Olisi suorastaan synti "tarvita" ketään tai mitään. Niin huvittavaa kuin se onkin, kieltämällä sitä että tarvitsen, ajoin itseni poteroon.

Poterossa ollessaan sitä tietysti mielummin jättäisi katsomasta että on sinne ihan itse kaivautunut. Ei siksi että olisi tyhmä tai paha, vaan siksi koska pelkäsi. Pelosta käsin toimiminen on sokeaa. Se on tiedostamatonta. Silmien avaaminen voi todellakin häikäistä, mutta se kannattaa. Vaikka ei vielä tietäisikään mitä siitä seuraa.

 

 Walk the walk.

Walk the walk.