Inhimillinen muutos podcast Anna Taipaleen kanssa

Todellinen muutos syntyy, kun hyväksyy itsensä siinä missä on juuri nyt”

Elämme aikaa, jonka ihanteisiin kuuluu self help, muutos, rohkeus ja itsensä kehittäminen. Kuten kaikessa, tässäkin piilee mahdolliset varjopuolensa. Kiireessä kasvaa voi unohtua pysähtyä sen äärelle, että mitä kasvu ihan oikeasti juuri minulle on? Tämä ei olekaan enää ihan niin helppo kysymys. Ehkä ajattelemme että kasvu on jostain käyttäytymisestä eroon pääsemistä, ehkä se on ”paremmaksi ihmiseksi tuloa”. 

Todellisuudessa autenttinen kasvu on paljon lähempänä kuin ehkä huomaammekaan. Se on paljon hienovaraisempaa ja yksinkertaisempaa, mitä ehkä ajattelemme. Se on harvoin suuria loikkia ja repäisyjä. ”Pääsisinpä tästä vaan eroon” ja ”kunpa vaan olisin parempi” jutut lähtevät usein syvästä riittämättömyydestä ja viallisuuden tunteesta. 

Kaiken käyttäytymisen, kaikkien toimimattomien tunnemallienkin takana on jokin logiikka, jokin tunnetason syy, miksi olemme siinä missä olemme. On tietysti houkuttelevaa ajatella, että kasvu olisi vaan tuon ”oman viallisuuden korjaamista”. Sitten viimein kelpaisi, sitten viimein hyväksyisi itsensä. Jokainen tällaista muutoksen tapaa yrittänyt kuitenkin tietää, että se ei ole kovin kestävä tie, se ei toimi kuin korkeintaan hetken. 

Autenttinen muutos on uskallusta katsoa itseään lempeän rehellisesti, juuri siinä kohdassa missä on. Katsoa halulla ymmärtää, katsoa halulla olla itsensä puolella, eikä vastaan. Tämä on paikoin epämukavaa ja ei ehkä suosituin tapa kasvaa. Se on omien varjojen ja pelkojen myötätuntoista hyväksyntää, ilman että koittaa äkkiä päästä niiden yläpuolelle. Todellinen muutos lähteekin siitä, että hyväksyy itsensä siinä, missä on juuri nyt.

Tällä podcastilla juttelimme ihanan Anna Taipaleen kanssa aiheesta.

Podcastilla juttelimme mm. 

  • Siitä mitä inhimillinen muutos on, tahdonvoimaa vai syvää transformaatiota?

  • Keskeneräisyyden sietämisestä, kysymysten tilassa olemisesta

  • Miten voi turvata tilaa prosessilleen

  • Peloista ja siitä miten niihin voisi olla viisasta suhtautua

  • Tarpeiden ja halujen välisestä erosta

Tervetuloa kuuntelemaan!

alisa-anton-393305-unsplash.jpg

Podcast tunnehaavojen eheytymisestä ja aikuiseksi kasvamisesta parisuhteessa


Tällä podcastilla keskustellaan Jari Koposen kanssa uudelleen parisuhteessa aikuiseksi kasvamisesta ja siitä mitä se on miehelle ja naiselle.

Edellisen podcastimme voi kuunnella TÄÄLTÄ

Näyttäisi siltä, että monessa suhteessa nainen havahtuu ensin siihen, että suhteessa toistuu äiti-poika tai tyttö-poika asetelmat. Naisen havahtuminen usein tuntuu miehelle, tai enemmänkin pojalle uhalta, sillä se nostaa esiin sen, että miehen (tai pojan) on kasvettava myös. Tämä ei tarkoita että miehet olisivat jotenkin huonompia ja meillä naisilla on todellakin oma vastuumme aikuistumisessa. Ennenkaikkea vastuu itsestämme.

Moni on ollut tai on parhaillaan suhteessa, jossa ollaan myllerryksessä. Toinen haluaa muutosta, toinen suhtautuu defensiivisesti ja kieltäytyy näkemästä rakkaansa kipua. Tällainen vaihe on emotionaalisesti hyvin kuormittava, eikä sellaisen kanssa tarvitse jäädä yksin.

Jari kuvaa rehellisesti ja selkeästi tunnehaavojen eheytymisen matkaa niin miehen kuin naisenkin perspektiivistä, ja rohkaisee varsinkin miehiä antamaan rakentavaa palautetta tai kysymään, jos mieleen jäi jotain johon kaipaisi selkeytystä.

Luvassa on syvällinen ja tärkeä jakso, kuuntele ihmeessä! 

shutterstock_519710002.jpg

Podcast tyhjyyden pelosta

Vaikka usein sanomme haaveilevamme lomasta, moni kuitenkin huomaa lähestyvän loman nostavan myös epämukavia tunteita esiin. Tämä on todellakin inhimillistä, vaikka ehkä siitä vähemmän ääneen puhutaan.

Se, että totuttu tekemisen tapa pysähtyy tuo tilaa. Tyhjää tilaa. Aikaa jolloin ei ole mitään agendaa. Tosi-asiassa se tyhjyys on harvoin tyhjää. Yleisempää on se, että kun ihminen pysähtyy nousee näkyville myös epämukavia ajatuksia ja tunteita. Ehkä hyvin syviäkin kysymyksiä siitä, mikä elämässä on merkityksellistä ja mikä oma paikka täällä oikein on.

Suorittamaan taipuvainen tietää, että "vain oleminen" on yksi vaikeimmista asioista. Vaikka olisi tietoa rentoutumisen ja palautumisen tärkeydestä, ne harvoin onnistuvat käytännössä jos syvempiä syitä suorittamisen takana ei tule käsitellyksi. 

Tyhjä tila voi nostaa esiin myös alitajuiset turvattomuuden tunteet, joiden lähteelle voi olla vaikea päästä. Yleisesti ottaen ihmismielelle epätietoisuuden sietäminen on vaikeaa. Tyhjissä kohdissa voi tuntua siltä, että ei oikein saa kiinni mistään. 

Siksi tyhjyyden pelon noustessa oleellinen kysymys voikin olla:

  • Mikä tulisi näkyville tyhjyydessä?
  • Mille tyhjyys toisi tilaa?
  • Minkä kysymyksen tyhjyys nostaisi esille?

Näitä kysymyksiä ei suinkaan tarvitse aggressiivisesti tai paineistaen kysyä, vaan lempeän uteliaasti.  Samalla kun tyhjyys voi tehdä näkyville arkoja ja kipeitäkin kysymyksiä, on tyhjyys myös se paikka, josta luovuus saa alkunsa.

”The cure for the pain, is in the pain”

Kuuntele lisää podcastilta!

joseph-pearson-310906-unsplash.jpg

Oletko muuten jo huomannut maksuttoman Överiksi meni verkkokurssini? 

Podcast äitiydestä: jaksamisesta, väsymyksestä ja kaikesta siltä väliltä

Tällä podcastilla jatkamme rakkaan ystäväni Mipin kanssa saman teeman äärellä, jonka kanssa aloitimme äitiys ja riittämättömyydentunne podcastilla. Voit kuunnella tämän jakson hyvin, vaikka et olisikaan kuunnellut aiempaa.

Tämän podcastin tarkoitus ei ole neuvoa tai ohjeistaa, vaan olla enemmänkin vertaistukea ja niiden oppien jakamista jotka ovat meille toimineet ja joita olemme itse kompuroiden opetelleet. Ja opettelemme edelleen. 

mothers-856094_1280.jpg

Podcast armollisuudesta itselle

Moni meistä on itselleen ankara. Saatamme vaatia itseltämme asioita joita emme parhaalta ystäviltämme vaatisi. Olemme ehkä niin tottuneita näihin vaatimuksiin ettemme muista tarkistaa ovatko vaatimuksemme realistisia tai inhimillisiä.

Kun emme sitten pysty näitä vaatimuksia täyttämään, koemme riittämättömyyttä ja ehkä syyllisyyttäkin. Tätä koitamme ratkoa joko yrittämällä suorittaa lisää tai lamaantumalla uskoen että meistä ei ole mihinkään.

Ihminen joka ulospäin näyttää vahvalta ja itsevarmalta (ja voi silti toki olla myös näitäkin asioita), saattaa sisällään kokea suurta kipua tai riittämättömyyttä.

Itselle myötätunto ja armollisuus on taito. Se ei ole ominaisuus joka joko on tai ei ole ihmisessä. Usein on niin että emme ole saaneet tähän tukea ja opastusta.  Sitä voi kuitenkin harjoitella. 

Kuten kävelemäänkin oppiminen, se ei tapahdu yks kaks itsestään. Se kysyy harjoittelua. Kompastumisia. Harjoittelun myötä itseensä oppii suhtautumaan armollisemmin ja hankalissa paikoissa voi alkaa muistamaan että "Ai niin, mitä se olisi jos olisin nyt itseni ystävä." Tavoitteena ei ole suinkaan olla täydellinen tai aina onnistua vaan oppia olemaan itsensä tukena.

Armollisuus itselle tekee elämästä avoimempaa. Armollisuuden opettelu lisää myös tervettä itsetuntoa. Se vähentää paineita ja tuo tilalle herkkyyttä kuunnella itseään.

Kuuntele lisää podcastilta!

Podcast läheisriippuvuudesta

Läheisriippuvuus on sanana varsin vahva, ehkä hieman määritteleväkin. Itse ajattelen mielummin että minulla on taipumus läheisriippuvaiseen käyttäytymiseen kuin että olisin jotenkin diagnosoitu läheisriippuvainen.

Aiemmin tämä käyttäytyminen on hallinnut elämääni ihan liiaksi asti. Olen kuitenkin harjoitellut mm. omien rajojeni tunnistamista, niistä huolehtimista, tervettä itsekunnioitusta ja omaan intuitioon luottamista joten koen että nuo opitut mallit ovat nyt enimmäkseen nukuksissa. Näistä käytösmalleista irtaantuminen ja niihin liittyvä tunnetyöskentely oli reilun kahden vuoden mittainen prosessi, josta en aina todellakaan uskonut selviytyväni. Mutta hitto vie. Selvisin.

 Koska tunnistan itselläni tämän taipumuksen, on minun kuitenkin tärkeää olla hereillä sen suhteen, varsinkin elämän stressaavissa kohdissa. En enää halua palata toistamaan mennyttä. Minun on tärkeä muistuttaa itseäni, etten voi eikä minun kuulu muuttaa ketään.

Läheisriippuvuus ei ole tyhmyyttä eikä edes järjen asia. (Sanon tämän siksi koska olen valtavasti hävennyt omaa "tyhmyyttäni".)

Läheisriippuvaan käyttäytymiseen liittyy ihan oma dynamiikkansa. Se voi ilmetä mm. Yrityksenä muuttaa/ pelastaa/parantaa toista sillä seurauksella että oma elämä hupenee ja yrityksillä kontrolloida toisen toimintaa sillä seurauksella että toinen ei ota itse vastuuta teoistaan.

Läheisriippuvuuteen liittyy vahva pelon ja ahdistuksen tunne. Pelko liittyy usein siihen että toinen satuttaa tai pettää luottamuksen. Läheisriippuva yrittää estää toista satuttamista itseään, mutta satuttaakin tällä usein itseään entisestään.

Läheisriippuvaa suhdetta varjostaa usein epätasavertaisuus, turvattomuuden tunne ja pelko.

Suhde ei tietenkään ole "vain huono", mutta se mikä pitää edelleen yhdessä ei ole järki. Järjellä läheisriippuva usein tietää, että jotain olisi hyvä muuttaa. Se ei kuitenkaan ole ihan niin yksinkertaista kun syvät alitajuiset pelit ovat ottaneet vallan. Mutta se on mahdollista. Usein tähän kuitenkin tarvitsee tukea.

Miten nämä kierteet voi katkaista?

Mistä niissä on kyse?

Kuuntele lisää podcastilta!

Uutta! Armollisuus itselle verkkokurssi alkaa 20.4! Lue lisää TÄÄLTÄ

Podcast alistumisen tunnelukosta

Tällä podcastilla puhun alistumisen tunnelukosta. Olen aiemmin kirjoittanut aiheesta täällä.

Alistumisen tunnelukko pääsee syntymään kun on toistuvasti kokenut tulleensa mitätöidyksi ja vähätellyksi. Usein taustalla on myös kokemuksia jossa on käytetty joko henkistä tai fyysistä valtaa väärin ilman että on kyennyt puolustautumaan tai suojaamaan itseään. Näin ihmisen on ikäänkuin pakko alistua. Tunnelukko kulkee mukana ja vaikka tarvetta alistumiselle ei enää olisi, ihminen toimii siitä käsin. Se voi oireilla mm. niin että kantaa vastuuta joka ei kuulu itselle, tukahduttaa tarpeensa ja tahtonsa, ei pidä puoliaan, anteeksipyytelee turhaan, välttää päätöksien tekoa eikä muista mitä on olla omassa autenttisessa voimassaan.

Tunnelukot eivät ole mitään diagnooseja tai vikoja, vaan hyvin ymmärrettäviä selviytymismalleja. Tunnelukkojen aktiivisuus voi vaihdella elämäntilanteiden mukaan kuten niiden hallitsevuuskin. Harvoin (jos koskaan) nämä lukot kuitenkaan katoavat itsestään, vaan niiden vallasta vapautuminen kysyy sekä tiedostamista että tahtoa toimia toisin. Koska tunnelukot ovat usein olleet vuosien ajan selviytymismallejamme, myös niiden työstäminen kysyy aikaa, toistoja ja uusien tapojen opettelua.

Podcastilla kerron lisää miten mm. alistumisen tunnelukkoa voi lähteä työstämään inhimillisesti.

Ja vielä kerran, tunnelukot eivät ole merkki viallisuudesta.

ps.  Ihana Armollisuus itselle workshop järjestetään Tampereella 19.3 . Lue lisää!

Mitä erityisherkkyys on opettanut minulle

Tunnustan. Erityisherkkyys oli pitkään sana, joka ärsytti minua. Kuten monesti, ilman tutustumista aiheeseen on niin helppo tuomita ja ajatella että tuo ei kyllä koske minua. Kauhukuvissani erityisherkät ovat itselleen erityisyyksiä vaativia ja jotenkin ylimielisiä. Todellisuus tuntuu olevan päinvastainen. 

Luulen, että suurin vastus johtui siitä että minun oli hankala hyväksyä omaa herkkyyttäni. Se on minussa oleva piirre, josta olen saanut varsinkin lapsena paljon palautetta, pääasiassa siitä käsin että olen "liian herkkä". 

Kuten moni muukin herkkä, opin liudan erilaisia keinoja kovettaa olemustani ja kieltää tunteitani. Nämä keinot palvelivat aikansa, kunnes niiden ylläpito alkoi satuttamaan enemmän kuin suojella. 

En koe että minulla on poikkeuksellisien herkkä näkö,kuulo tai hajuaisti ja silti erityisherkkyyteen tutustuminen on tuonut elämääni valtavasti ymmärrystä. Koen, että minulla erityisherkkyys näyttäytyy enemmän emotionaalisella puolella, toki myös kehollisesti.

Tässä siis 3 asiaa joita erityisherkkyys on minulle opettanut ja sallinut hyväksymään itsessäni.

1. Omien tarpeiden tunnistaminen ja niiden rehellinen ilmaisu

Erityisherkälle omien tarpeiden tunnistaminen, salliminen ja niiden ilmaisu on usein vaikeaa. Haluamisen ja tarvitsemisen välillä oleva ero ei ole aina niin ilmeinen, kuin ehkä kuvittelisi. Tarpeiden tiedostaminen on auttanut minua huolehtimaan itsestäni aidommin, ilman että ihan joka kerta tarvitsee oppia kantapään kautta. Tarpeiden ilmaisuun voi liittyä vahvasti pelko itsekkyydestä. Omia tarpeita voi koittaa piilottaa itseltäänkin mm. suorittamalla, miellyttämällä ja pitämällä itsensä jatkuvan kiireisenä. Mutta me emme luojan kiitos ole koneita. Ihminen tarvitsee yhteyttä, kohtaamista, iloa, lepoa, merkitykselliseltä tuntuvaa tekemistä, monenlaista. Omiin tarpeisiin tutustuminen opettaa niistä tervettä vastuunottoa. Sivuvaikutuksena on vähemmän kireä ja leppoisampi.

2. Ulkopuolisuuden kokeminen

Erityisherkkä kokee olevansa helposti ulkopuolinen ja erilainen. Erityisherkälle on tyypillistä olla kiinnostunut syvistä, pinnan olla olevista asioista ja tällöin "pinnallisilta" tuntuvat keskustelut voivat tuntua turhauttavilta. Erityisherkän kokemus omasta ulkopuolisuudesta voi tuntua valtavan todelta, mutta ei kuitenkaan ole täysin totta. Egoltaan kannattaa viedä ulkopuolisuuden ase, ja muistaa että olemme kaikki ihmisiä. Ihmisiä, joista jokainen kokee joskus ulkopuolisuutta, yksinäisyyttä, erilaisuutta, yhtälailla kun yhteenkuuluvuutta, iloa ja kiitollisuutta. Minun on täytynyt nähdä omassa ulkopuolisuuden kokemuksessani myös se, miten itse jättäydyn ulkopuolella ja oletan että kukaan ei kuitenkaan ymmärrä minua. On ollut niin pelottavaa mennä kohti sitä, että joku aidosti ymmärtäisi että mielummin tuomitsin sen mahdottomaksi jo etukäteen.

3. Oman tilan tarve

Minulle oman tilan ja ajan tarve on aina ollut tärkeää. Jos en muista tai uskalla siitä huolehtia, ei hyvä heilu :) Oma tila on minulle paikka jossa kuulen itseni.

 Intorvertti-ekstorvertti akseli vaikuttaa oman ajan ja tilan tarpeeseen suht voimakkaasti. Parhaimmillaan oma aika on hyvin maadoittavaa, sisältä käsin lataavaa, kaunista aikaa. Tällä ei siis ole tekemistä yksinäisyyden kanssa, vaan ajattelen sen olevan eheyttävää yksinoloa.

Erityisherkän elämää verkkokurssi alkaa 31.3!

Lue lisää TÄÄLTÄ.

Erityisherkkyys ja kehollinen puoli

Tervetuloa kuuntelemaan äänitettä jolla haastattelen Erityisherkän elämää sivuston perustajaa Tuula Ahdetta erityisherkkyyden fyysisestä ulottuvuudesta. 

Erityisherkkyyden kehollisesta puolesta ei ole ollut läheskään niin paljoa puhetta kuin tunnetason puolesta joten aihe on ehdottomasti mielenkiintoinen ja opin itsekin uutta!

Olemme koonneet Tuulan kanssa yhdessä Erityisherkän elämää verkkokurssin. joka alkaa taas 31.3

Lue lisää kurssista täältä: https://eeviminkkinen.mykajabi.com/store/UFNDq2Xw

Tunnetyöskentelystä osa 2

Tunteet ja erottelukyky

Erottelukyky on asia joka on opettanut minulle VALTAVASTI. Se on opettanut käytännössä sitä paradoksia että tunteita ei tarvitse kieltää, mutta niille ei myöskään tarvitse antaa valtaa. Välillä onnistun tässä ja välillä en yhtään niin hyvin kuin haluaisin. Se on harjoitus.

Erottelukyky voi auttaa erottamaan mm. 

Mikä on omalla vastuulla ja mikä ei, milloin kyse on aidosta välittämisestä ja milloin kontrolloinnista, mitä eroa on tapahtumien hyväksymisellä versus niiden sallimisella.

Jos annamme pelkästään tunteidemme ohjata, voi erottelukyky unohtua. Tulee tehtyä ehkä häitköityä ja dramaattisia ratkaisuja, joita katuu myöhemmin.

Erottelukyky hyväksyy ja tiedostaa tunteen, mutta tutkii asiaa myös erottaen itsensä tunteesta.

Erottelukyky haluaa kysyä: Mistä tässä tilanteessa on oikeasti kyse?

On eri asia TUNTEA epäonnistumisenTUNNETTA kuin olla epäonnistunut.

On eri asia tuntea syyllisyyttä kuin olla syyllinen.

On eri asia tuntea häpeän tunnetta kuin olla häpeällinen.

Erottelukyky auttaa erottamaan sen mitä tuntee siitä mitä on.

Työssäni kohtaan usein hyvin velvollisuudentuntoisia ihmisiä, jotka helposti ottavat syyt kaikesta mahdollisesta kantaakseen. Tällöin erottelukykyä harjoitellaan helpoilla "realitycheck" kysymyksillä. Pystyinkö oikeasti kontrolloimaan tilannetta, oliko se oikeasti minun vastuullani?

Edellisessä osassa todettiinkin jo, että tunteiden tukahduttaminen ei toimi. Niiden salliminen on siis ainoa tie vapautua niistä.

Kokeilun kautta voit tulla huomaamaan miten vapauttavaa voi olla ilmaista tunteitaan yrittämättä muokata tai ratkaista niitä. Joskus tunne ei kaipaa muuta kuin luvan tulla tunnetuksi.

"Nyt koen häpeää"

"Tunnen epävarmuutta"

"Tunnen pelkoa"

Joskus taas, tunteet ovat tärkeitä kompasseja. Jos jatkuvasti ihmissuhteesaan kokee ulkopuolisuutta, voi olla todella tärkeää jutella puolison kanssa onko jotain konkreettista joka voisi vahvistaa kuulumisen tunnetta.

Jos jatkuvasti tuntee epäoikeudenmukaisuutta ja kiukkua,  ei kannata loputtomiin odotella että tunne menee ohi. Näihin tunteisiin voi olla ja usein onkin hyvä syy josta on tärkeä keskustella.

Liian usein syytämme ja häpeämme tunteitamme, jotka yrittävät viestiä jotakin tärkeää.

Sinun tunteilla on väliä. Niille on tilaa. Ihmiset jotka aidosti välittävät sinusta haluavat kuulla, tutkia ja ymmärtää. 

Harjoittele sen eroittamista milloin tunne on "vain tunne" - sen voi antaa tulla ja mennä ilman että sitä pitää korjata, ratkaista tai kieltää.

Entä milloin tunne pyrkii oikeasti kertomaan sinulle jotain tärkeää. Milloin tunne koittaa viestiä selkeytyksen, rajaamisen tai rehellisen keskustelun tarpeellisuudesta?

Arvatenkin, erottelukyvyn harjoittelu kysyy pysähtymistä. Hiljentymistä. Kysymistä itseltään. Se ei ole helppoa, mutta se on lopulta aika yksinkertaista.

Vaali niitä hetkiä. 

Podcast sisäisestä turvallisuuden tunteesta

On varsin yleistä kokea turvattomuutta ja epävarmuutta arjessaan. Nämä eivät ole kuitenkaan tunteita joita välttämättä helposti tunnistaisimme, ne sotkeutuvat usein epämääräisen ahdistuksen ja stressin alle.

Perusturvallisuuden tunteen syntymiseen vaikuttaa monikin tekijä, mutta tällä podcastilla jaan 5 tärkeää tekijää turvallisen pohjan syntymiselle. Nämä ovat myös usein hyviä suuntaviivoja, mitä lähteä vahvistamaan jos perusturvattomuuden tunne on elämässä tuttu.