Podcast vanhemmuudesta ja sen herättämistä vaikeista tunteista

Sanotaan, että lapset ovat peili. Mitä ihmettä se tarkoittaa? 

Vanhemmuus ei ole ihan helppoa. Ei ainakaan joka hetki. Useat meistä kantavat mukanaan haavoja ja omien sukupolviensa tunnetaakkoja. Tiedostamattoman nämä ovat kuin lataantuneita miinoja sisällämme, niihin osuessa on räjähdysvaara. 

Joskus vanhemmuuden esiin nostavat tunteet tulevat suurena yllätyksenä. Kuten sanotaan ”Oli paljon helpompaa olla vanhempi silloin kun itsellä ei ollut vielä lapsia”. Lapsen itku, kiukuttelu, oma tahto tai katkonaiset yöt saattavat nostaa meissä vanhemmissa esiin tunteita, joita emme mitenkään haluaisi kokea. Nämä tunteet voivat nostaa esiin syyllisyyttä ja häpeää. Moni jää vaikeiden tunteiden kanssa yksi, kuvitellen että on ainoa.

 Aikuisena ja vanhempana me olemme vastuussa siitä että saamme myös itse kokea näin. Se ei koskaan kuitenkaan tapahdu lapsen kustannuksella, tai lapsen kautta. 

On ymmärrettävää että lapsen käytös tai vaikkapa väsymys nostaa esiin voimakkaitakin negatiivisia ajatuskehiä. Näissä hetkissä olisi kutenkin tärkeä kysyä: Mihin tämä minussa osuu?Esimerkiksi ärtymyksen takana on oikeastaan aina jotain muuta. Pelkoa, surua, huolta, turvattomuutta.Lapsi nostaa esiin tällöin vanhemmassa olevia tunnehaavoja, joiden tiedostaminen tuo mahdollisuuden surra, vapauttaa, kohdata, eheyttää. Ja tähän kaikkeen saa ja on viisasta pyytää apua.

Vanhemmuus on mieletön kutsu kasvuun. Ei tarvitse olla valmis, ei tarvitse olla täydellinen. Mutta täytyy olla valmis katsomaan siihen kirkkaaseen peiliin, jonka joku niin rakas kuin oma lapsi eteen tuo.

Tällä podcastilla keskustelimme Jari Koposen kanssa syvällisesti vanhemmuudesta. Ennenkaikkea niistä vaikeammista tunteista ja hetkistä. Siitä miten tärkeää on puhua, uskaltaa hakea apua ja tukea. 

Podcastilla juttelimme mm.

  • Vanhemmuuteen liittyvistä paineista ja odotuksista
  • Vanhemmuuteen liittyvistä vaikeammista tunteista, joista ei vielä puhuta riittävästi
  • Tunnehaavoista ja defensseistä
  • Äitiydestä ja isyydestä ja niiden eroavaisuuksista
  • Siitä miten vanhempikin kaipaa olevansa rakas ja turvassa.
  • Ja paljon paljon muusta

Kuuntele podcastilta lisää!

xavier-mouton-photographie-741580-unsplash.jpg

Jarin työhön voit tutustua lisää TÄÄLTÄ

Aikuiseksi kasvamisesta parisuhteessa podcast Jari Koposen kanssa

Pääsin kesällä keskustelemaan Jari Koposen kanssa parisuhteista ja miten niissä helposti löytää itsensä, kumppaninsa tai molemmat taantuneena pieneksi lapseksi. Molemmat innostuimme aiheesta niin, että päätimme tehdä aiheesta podcastin. Ei siksi että olisimme asiassa valmiita, vaan siksi että olemme molemmat tahoillamme sitoutuneita tätä harjoittelemaan. Ja uskon, että moni muukin on.

Heti kuitenkin pieni varoituksen sana! Nauhoitin podcastin ensikertaa Skypen välityksellä, ja ääni ei ole ihan niin selkeä kuin toivoin. Kannattaa kuitenkin ehdottomasti kuunnella ja jos ääni häiritsee liikaa, olen pahoillani ja otan selvää miten saan korjattua tämän jatkoa varten.

Podcastilla keskustelimme mm. 

  • Siitä miten helposti parisuhteessa humpsahtaa samankaltaiseen rooliin kuin minkä lapsuuden kodissa otti

  • Miten se näkyy jos aikuisessa suhteessa onkin pääasiassa pieni tyttö tai pieni poika? (Tämän myöntäminen ei ole tietenkään mitenkään kivaa, mutta ensimmäinen askel vastuunotossa

  • Millaisia kipeitä oravanpyöriä parisuhteissa usein käynnistyy

  • Miksi pelkkä kommunikoinnin parantaminen harvoin riittää

  • Turvallisessa suhteessa on tilaa haavojen näkyväksi tulolle, ja parhaimmillaan ne saavat tulla rakkauden ääreen eheytymään

  • Millaisia rooleja miehet ja naiset tyypillisesti ottavat suhteessa toisiinsa

  • Ja paljon kaikkea muuta liittyen parisuhteen ja lapsi-vanhempi dynamiikkaan

Kuuntele lisää podcastilta!

Verkkoluentosarja aikuiseksi kasvamisesta parisuhteesta alkaa 9.6 ja on tarjouksessa nyt 39€, lue lisää TÄÄLTÄ.

taylor-hernandez-497481-unsplash.jpg

Podcast siitä kun huumori loukkaa

Parhaimmillaan huumori on tärkeä defenssi, joka auttaa meitä kohtaamaan elämän kipeitäkin juttuja kevyemmin. Taito nauraa itselleen LEMPEÄSTI voi olla suuri voima itsetuntemuksen tiellä. 

Joskus, ja itseasiassa valitettavan usein huumoria on käytetty alistamiseen. Huumorin nimissä loukkaaminen on muka hyväksyttävä muoto "sanoa asioita suoraan". 

Voi olla hyvin pelottavaa myöntää, että huumorilla sanotut asiat ovat satuttaneet. Ja silti se on tärkeää, itsensä puolella olemista. Kaikelle ei tarvitse voida osata nauraa.

Ajattelen, että me itse määrittelemme ne henkilökohtaiset asiat joille olemme valmiita nauramaan. Jos jokin asia on vereslihalla, ei sille edes kannata yrittää nauraa. Se on itseasiassa itse itsensä pilkkaamista ja omien tunteiden mitätöintiä. 

Tällä podcastilla vastaan kuulijan kysymykseen ja aihetoiveeseen liittyen siihen, että on kokemut huumorin olevan keino loukata.

Kokemus on yllättävän yleinen, eikä siitä tarvitse vaieta.

Tervetuloa kuuntelemaan!

Oman äänen äärelle verkkokurssi on juuri alkanut ja vielä kerkeää hyvin mukaan!

Lue lisää kurssista ja ilmoittaudu mukaan täältä!

Uusin podcast loukkaantumisesta ja sen piilotetusta viisaudesta

Yleensä loukkaantumista pidetään hieman herkkähipiäisten hommana. Totta on kuitenkin se että meitä jokaista on joskus sattunut ja olemme kokeneet tulleemme loukatuksi. Oli se sitten täysin tahatonta tai tahallista.  Se ei tarkoita että meidän tulisi jäädä katkeruuteen kiinni, sillä myös loukkaantumisen tunteet voivat opettaa meille jotakin arvokasta.

Loukkaantumisen tuottamaa kipua voi olla vaikea käsitellä, niimpä joko vaimenemme, teemme vastahyökkäyksen tai välttelemme. Onko muitakin vaihtoehtoja?

Milloin riittää? Kerro kerro kuvastin.

Veikkaan että kaikilla meillä on jonkunlainen kokemus siitä että olemme tuottaneet jollekkin toiselle pettymyksen. Tietenkään Me emme sitä oikeasti tee. Mutta meillä on kokemusta siitä että emme ole onnistuneet täyttämään jonkun/joidenkin muitten odotuksia,toiveita, standardeja.

Ehkä meitä on syytetty kovaäänisesti, tai katsottu paheksuen. Ehkä meille on suoraan sanottu että tuo ei kelpaa. Ei riitä.. Voi miten kivuliasta voikaan olla kokemus josta on tehty tulkinta "En ollutkaan tarpeeksi". Tuo kokemus ja ajatus voi olla erityisesti pienenä mukelona niin kivulias, että tehdään sitten kaikkemme jotta olisimme "tarpeeksi". Joskaan emme tiedä mitä tuo tarpeeksi sitten on. Ja kenen mielestä tarpeeksi? Ei ole mahdollista olla tarpeeksi, jos sitä miettii muiden mielipiteiden kautta.Ei ole mahdollista riittää! Mikä helpotus! 

Tarkoitus ei ole nyt osoittaa niitä syyttävällä sormella jotka odottivat meiltä muuta tai ihan toista joka oli meille itselle luontevaa. Heillä on heidän käsityksensä ja se on ihan ok. Se on omalla vastuullani jos koitan mahtua muiden käsityksiin silläkin uhalla että särjen sillä sydämeni. On minun tehtäväni tutkia omaa käsitystäni mikä on riittävää ja tarpeeksi, ja mistä ihmeestä olen sen oppinut.

Itse koin tuottaneeni niin paljon pettymyksiä ihmisille että 10-vuotta sitten päätin tiedostamattani että en enää koskaan sitä kestä. Niimpä koitin tulla täydelliseksi. Koitin tulla täydelliseksi työntekijäksi, täydelliseksi opisekelijaksi, täydelliseksi tyttäreksi, täydelliseksi kansalaiseksi, täydelliseksi ihmiseksi. Arvaat varmaan että epäonnistuin ja kovaa? Koitin mahtua muiden käsityksiin siitä minkälainen minun tulisi olla. Samalla "minä" katosin. Kaikista tärkeintä oli kelvata, hinnalla millä hyvänsä. Enkä tietenkään kelvannut. Itselleni varsinkaan. 

Oman polun kulkeminen, vaikka se ei aina muita mielyttäisikään vaatii kyllä rohkeutta. Ja sen muistamista uudelleen ja uudelleen. Armollisuutta ja nöyryyttä. Sen anteeksi antamista että joskus se unohtuu. Tiedätkö mitä siitä seuraa kun uskaltaa kulkea omaa polkuaan? Tai uskaltaa olla sinut sen polun kanssa jolla elämä sinun hahmoasi kuljettaa? Siitä seuraa se, että ihan jokaisen muunkin polku on täydellinen. Vaikka ne "muut" eivät tekisi sitä me mielessämme toivomme. Me annamme myös muiden olla sitä mitä he milloinkin ovat. Me annamme heille luvan muuttua. Me emme enää koita mielellä heitä hallita. Silloin me näemme sen Jumalan/Elämän/Tyhjyyden tanssin KAIKESSA ja KAIKISSA.

Mikä on sinulle tarpeeksi? 

Millaisia standardeja mielessä on sille mikä on tarpeeksi?

Mistä nämä standardit olet oppinut? Oletko itse 100% varma että ne ovat totta?

Voit halutessasi tutkia vastauksia itsessäsi. Mitään oikeaa vastausta ei ole. Tutki rehellisesti. Mielellä voi olla kiusaus mennä selityksiin kuten " No hei jos kaikki on jo tarpeeksi niin millä me saadaan nälänhätä loppumaan" "Ja jos kaikki vaan heittäytyisi olemaan itselleen tarpeeksi niin sittenhän seuraisi sitä ja tätä". Selityksiin meneminen ja tulevaisuuteen ennustaminen on hyvä tapa välttää omalla kohdallaan katsomista. Välttää voi tietysti niin pitkään kuin haluaa. Spekuloidakin voi niin pitkään kun haluaa. 

Oli miten oli, se on tässä tapauksessa nyt tarpeeksi ja riittävää.

syrän.jpg