Podcast femiini- ja maskuliinienergioista

Tällä podcastilla keskustelin Kehto koulun opettajan Emilia Vasko-Kujalan kanssa femiini- ja maskuliinienergioista. 

Nykyisin kuulee yhä enemmän puhetta femiinistä ja maskuliinista, mutta varsin vähän löytyy tietoa siitä mitä nämä oikein ovat, miten eroavat toisistaan. Entä mitä lahjoja mutta myös varjoja näillä kummallakin on? Sekä miehessä että naisessa on kummassakin molempia laatuja, mutta useimmiten naisessa enemmän femiiniä ja miehessä maskuliinia. Femiini ei siis tarkoita vain naista, tai maskuliini miestä. Näiden energioiden tunnistaminen itsessä ja hyödyntämällä niitä tarkoituksenmukaisesti tuo elämään selkeyttä ja luonnollisuutta.

Podcastilla juttelimme mm. seuraavista teemoista:

  • Maskuliinienergia on parhaimmillaan tietoista, suojelevaa ja se rakentaa mielellään erilaisia rakenteita

  • Maskuliinienergia on voimakasta ja valaisevaa ja viisaustraditioissa sen symboli on aurinko

  • Maskuliinienergian varjot liittyvät myös voimaan, voiman "väärinkäyttöön”

  • Nainen saattaa käyttää myös enemmän maskuliinienergiaa kuin tarvitsisi - miksi?

  • Femiinienergia palautuu levollisessa passiivisuudessa, josta käsin myös luovuus nousee

  • Femiinienergia on luonteeltaan alati laajenevaa, luovaa, pehmeää, ravitsevaa ja villliäkin

  • Femiininenergian varjot liittyvät mm. heikkouden esitykseen, manipulaatioon ja kompleksisuuteen

  • Miten femiini ja maskuliinisuus “tanssivat” keskenään

  • Mitä femiini ja maskuliini voivat tehdä voimaantuakseen

Lämpöisesti tervetuloa kuuntelemaan!

jon-asato-246160-unsplash.jpg

Suosittelen lämpimästi tutustumaan Kehto kouluun.

Podcast erilaisista minätiloista

Pitkästä aikaa soolo podcast! Tällä podcastilla puhuin erilaisista minä-tiloista, joidenka tunnistaminen ja myötätuntoinen havainnointi on itsetuntemustyöskentelyssä varsin keskeistä, mutta ei suinkaan aina ihan helppoa. 
Esimerkkejä minä-tiloista luultavasti jollain tavalla ovat tuttuja jokaiselle meistä

Sisäistettyjen vanhempien minä-tilat

Selvitäkseen lapsuutensa tunneilmastosta, lapsi joutuu sisäistämään vanhempiensa ihanteet, toiveet, odotukset ja tavan olla vuorovaikutuksessa jotenkin itseensä. Jos on esimerkiksi kokenut lapsuuden tunneilmastossa paljon tunteiden mitätöintiä, tunteiden mitätöinti sisäistyy omaan mielen rakenteeseen ja tätä samaa perittä jatkaa usein itselleen ja joskus myös toisille, jos e valta-osan ajasta, niin aika ajoin. Jos sisäistettyjen vanhempien minä-tila on vaativa, ankara, kylmä tai jopa halveksuva, tämän minä tilan aktivoituminen on usein hyvin kipeää ja epämukavaa. Parhaimmillaan turvallisessa kiintymyssuhteessa sisäistetty vanhemmuus on lämmintä, sensitiivistä, johdonmukaista ja turvallista. Tällöin sisäistetyt vanhemmat ovat minä tilanakin turvaavia, myötätuntoisia ja suojaavia. Useimmilla meistä on monenlaisia vanhemmuuden tiloja, jotka voivat olla hyvinkin erilaisia. Itsestään voi esimerkiksi tavoittaa sekä hylkäävän vanhemman että rakastavan vanhemman.

Haavoitetun lapsen minä-tila

Lapsi on suhteessa vanhempaansa hyvin herkässä asemassa, riippuvainen vanhempiensa hoivasta, turvasta ja hyväksynnästä. On lapselle valtavan kipeää kohdata esimerkiksi alistamista, mitätöintiä, turvattomuutta ja draamaa. Tällöin usein defenssimme tulevat apuun ja dissosiodumme kokemuksesta. Dissosioutuminen on siis ikäänkuin kokemuksesta tunnetasolla irtaantumista, vaikka järjellä tietääkin mitä kipeää esimerkiksi lapsuudessa on omalla elämänkaarella tapahtunut. Tunteesta erkaantuminen on joskus palvellut, suojannut ja sille on ollut tarkoituksensa. Se kuitenkin vaikuttaa edelleen elämään aikuisena, usein hankaluutena olla tunneyhteydessä itseen ja toisiin. Dissosiaatio vaikuttaa ihmisiin erirtavoin. Sen takana on kuitenkin haavoitetun lapsen minätila, jossa asuu edelleen haavoitetun lapsen suru, pettymys, pelko, avuttomuus, hätä, ehkä kauhukin. Tämä haavoitetun lapsen minä-tila aktivoituu usein aikuisena ihmissuhteissa ja voi tuntua hyvin kipeältä ja häpeälliseltäkin.


Selviytyjä minä-tilat

Haavoitetun lapsen on täytynyt löytää keinoja, kuinka selviytyä syvän kivuliaista tunteistaan, kuinka niitä välttää nousemasta pintaan ja miten ”varmistaa” ettei se sama tuskallinen tunne pääsisi enää toistumaan. Ja kuitenkin se lähes aina pääsee.

Selviytyjä tilat ovat meillä hyvin erilaisia, ja jokaisella on näitkäkin luultavasti useampia. Ylianalysoimista, huumoria silloinkin kun sattuu, menestyksen jahtausta hinnalla millä hyvänsä, miellyttämistä, riippuvuuksia, välttämistä. Selviytyjä tila on ihan oikeasti joskus auttanut meitä selviytymään. Mutta usein juuri se polttaa meidät loppuun, uuvuttaa ja myöhemmin elämässä tuottaa jonkinlaista kärsimystä. Ja mikä ristiriita se onkaan, että juuri sillä millä selviytyi, nyt tuhoaakin itseään ja elämäänsä. Kukaan meistä ei myöskään aidosti ratkaise selviytyjän pyrkimyksiä järjellä. Selviytyjäänsä tutustuminen kysyy luottamusta, aikaa ja turvaa. Sillä sen takana on kipua ja surua. Hyvässä terapiassa ajanmyötä tai joskus yllättävänkin nopeasti selviytyjä uskaltaa väistyä, ja tehdä tilaa sille, miltä se koitti suojautua. Selviytyjä ansaitsee myös tulla nähdyksi, ei tuomituksi tai mitätöidyksi. Se teki, mitä se pystyi tehdä.

Auttenttinen itse -tila

Ihan joka-ainoa meistä on syntynyt tänne ainutlaatuisena, oman ihmeellisen olemuksensa kanssa. Elämä muokkaa ja näin sen kuuluukin meitä jollatavoin muokata, mutta siitä huolimatta että kasvamme ja kehitymme, meissä on aina jotain omaa, totta, ainutlaatuista, juuri meille autenttista. Se voi olla hyvinkin piilossa selviytyjä tilan tai riippuvuuksien takana mutta siellä se on. Millainen olet, kun olet huoleton-rento-vapautunut? Mikä on juuri sinulle ominaista, luonnollista? Autenttisuutta ei voi esittää eikä siinä tilassa luultavasti kukaan ole 100% ajasta, ja sekin on ok. On aivan ihanaa, että autenttisuutta arvosettaan ja samalla ihan yhtä arvokasta ja totta on antaa huomio myös sille, että meissä ihmisissä tapahtuu erilaista liikettä, käymme erilaisissa tiloissa ja sekin on osa ihmisenä olemista. Ne hetket, missä on autenttisen itsen tilassa kannattaa kuitenkin merkata itselleen. Mikäköhän mahdollisti autenttisuuden? Missä ja kenen kanssa tai mitä tehdessä tämä tila on tavoitettavissa?

Ihmisenä oleminen on sisäistä liikettä, erilaiset elämänvaiheet, tilanteet ja kriisit saattavat aktivoida eri minä-tilojamme. Vaikka autenttisen itsen tilassa olo on levollisinta ja se on sen puolesta todellakin tavoiteltavaa, tie sinne kulkee kuitenkin sallimalla ja huomaamalla myös muut tilat osana itseään. Haavoitettu lapsi meissä kaipaa nähdyksi ja kuulluksi tuloa, rakastavaa vanhempaa tuekseen. Millaisen rakastavan vanhemman tilan sinä kaipaisit itsellesi?

Kuuntele lisää podcastilta!

shutterstock_331470728.jpg

Kuuntele kirjaani Ole itsellesi armollinen Bookbeatista maksutta 2 viikon ajan TÄÄLTÄ tai osta kirja omaksi Hidasta elämää puodista TÄÄLTÄ <3

Inhimillinen muutos podcast Anna Taipaleen kanssa

Todellinen muutos syntyy, kun hyväksyy itsensä siinä missä on juuri nyt”

Elämme aikaa, jonka ihanteisiin kuuluu self help, muutos, rohkeus ja itsensä kehittäminen. Kuten kaikessa, tässäkin piilee mahdolliset varjopuolensa. Kiireessä kasvaa voi unohtua pysähtyä sen äärelle, että mitä kasvu ihan oikeasti juuri minulle on? Tämä ei olekaan enää ihan niin helppo kysymys. Ehkä ajattelemme että kasvu on jostain käyttäytymisestä eroon pääsemistä, ehkä se on ”paremmaksi ihmiseksi tuloa”. 

Todellisuudessa autenttinen kasvu on paljon lähempänä kuin ehkä huomaammekaan. Se on paljon hienovaraisempaa ja yksinkertaisempaa, mitä ehkä ajattelemme. Se on harvoin suuria loikkia ja repäisyjä. ”Pääsisinpä tästä vaan eroon” ja ”kunpa vaan olisin parempi” jutut lähtevät usein syvästä riittämättömyydestä ja viallisuuden tunteesta. 

Kaiken käyttäytymisen, kaikkien toimimattomien tunnemallienkin takana on jokin logiikka, jokin tunnetason syy, miksi olemme siinä missä olemme. On tietysti houkuttelevaa ajatella, että kasvu olisi vaan tuon ”oman viallisuuden korjaamista”. Sitten viimein kelpaisi, sitten viimein hyväksyisi itsensä. Jokainen tällaista muutoksen tapaa yrittänyt kuitenkin tietää, että se ei ole kovin kestävä tie, se ei toimi kuin korkeintaan hetken. 

Autenttinen muutos on uskallusta katsoa itseään lempeän rehellisesti, juuri siinä kohdassa missä on. Katsoa halulla ymmärtää, katsoa halulla olla itsensä puolella, eikä vastaan. Tämä on paikoin epämukavaa ja ei ehkä suosituin tapa kasvaa. Se on omien varjojen ja pelkojen myötätuntoista hyväksyntää, ilman että koittaa äkkiä päästä niiden yläpuolelle. Todellinen muutos lähteekin siitä, että hyväksyy itsensä siinä, missä on juuri nyt.

Tällä podcastilla juttelimme ihanan Anna Taipaleen kanssa aiheesta.

Podcastilla juttelimme mm. 

  • Siitä mitä inhimillinen muutos on, tahdonvoimaa vai syvää transformaatiota?

  • Keskeneräisyyden sietämisestä, kysymysten tilassa olemisesta

  • Miten voi turvata tilaa prosessilleen

  • Peloista ja siitä miten niihin voisi olla viisasta suhtautua

  • Tarpeiden ja halujen välisestä erosta

Tervetuloa kuuntelemaan!

alisa-anton-393305-unsplash.jpg

Mitä henkinen kasvu oikein on? Podcast Kehto koulun Tommin ja Emilian kanssa.

Henkinen kasvu - mitä se oikeastaan on? Tämän sanaparin alle mahtuu monenlaista, chakroista egoon ja manifestoinnista ykseyteen ja siksi tuntuukin tärkeältä tarkastella hieman, mitä se henkinen kasvu oikein on, mihin se oikein tähtää?

Myönnän heti kättelyssä, että minulla henkinen kasvu käynnistyi varsin naiivisti ja jotenkin arkeen juurtumatta. Se oli enemmänkin hieman levottoman tuntuista mantrojen hokemista, jossa koitin mahtua johonkin uuteen muottiin. Henkisen ihmisen muottiin. Henkisyydestä voi myös tulla defenssi, jolla vältetään katsomasta elämää ja todellisuutta tässä ja nyt. En halunnut nähdä addiktiotani, parisuhteeni haasteita, en halunnut nähdä sisäistä tuskaani vaan ahmin kirjoja, kursseja ja koitin ikäänkuin ohittaa ihmisyyteni haasteet liimaamalla henkisen kuoren suojaksi. Luulin, että vapaus on sitä, että saa tehdä mitä haluaa. Että vapaus olisi vapaissa työajoissa, ulkomaan matkoissa ja ties missä. En halunnut nähdä mieleni vankilaa, jonka katsominen oli vielä liian kipeää. En siis tietoisesti paennut henkisyyteen, vaan tiedostamattani. 

Onneksi kuplani kuitenkin puhkesi, vaikka se tuntuikin siltä kuin matto olisi vedetty jalkojen alta. Ai, mitään pikaratkaisua ei olekaan? Oli oikeasti suostuttava ei-tietämisen tilaan, oli suostuttava sietämään epämukavuutta, oli katsottava omia kaavojaan hyvin rehellisesti. Oli annettava ”Hyvin mulla menee” -maskin sulaa ja uskaltautua tuntemaan syvälle haudattu tuska. Tällä matkalla olen toki edelleen, mutta se ei enää säikäytä minua niin, kuten aiemmin. Nyt ymmärrän, että itsensä ja todellisuuden katsominen on hidasta, paikoin hyvin epämukavaa ja sitoutumista vaativaa. Mutta palkinto on myös todella sen arvoinen. Minulle sitoutuminen omaan matkaani ja itseni kohtaamiseen on paljastanut että elämässä on jotakin, joka kannattelee, kamalimmiltakin tuntuvista hetkistä huolimatta. Pelko ei ole kadonnut, mutta ei sen kuulukaan. Pelollekin on kokonaisuudessa ihmisyydessä tilaa. Tuntuu siltä, että elämässä on tilaa, ennenkaikkea psykologisesti. Minulla on edelleen omat harjoituksen paikkani ja keskeneräisyyteni, tottakai.  Nyt ajattelen, minun henkiselle kasvulleni suurin lahja on ollut asettua ihmisyyteen, inhimillisyyteen, ei pyrkiä sen yläpuolelle.

Vapaus ei olekaan sitä, että saa tehdä mitä haluaa, vaan vapaus on ennen kaikkea vapautta omista mielen rakenteiden kaavoista. Vapaus on sitä, että ei tarvitse pelätä itsessä herääviä tunteita tai ajatuksia. Vapaus on sydämen avaamista kaikelle sille mikä itsessä tapahtuu, myös sokeudelle, naiviudelle ja varjoille. Ensimmäinen askel vapautumisen matkalla on tulla tutuksi oman vankilansa kanssa. Tämä ei tapahdu hetkessä, siihen ei ole mitään quick fix- tietä. Se on elämään suostumista ja senkin sallimista, ettei aina kyllä huvita suostua.

Pääsin keskustelemaan omien rakkaiden opettajieni, Kehto koulun Tommin ja Emilian kanssa siitä, mitä henkinen kasvu oikeastaan on, podcastille. Kuuntele keskustelumme alta.

shutterstock_249591847.jpg

Itsensä rakastaminen - ei kukkalandiaa vaan arjen myötätuntoa itseäkohtaan

Mitä ihmettä itsensä rakastaminen on?Tästä ja mm. siitä mitä on terve itsekkyys ja mitä ei, juttelimme Anna Taipaleen kanssa podcastilla. Annaa lainatakseni, kyse ei ole mistään ”kukkalandiasta” vaan hyvin inhimillisestä hyväksynnästä omaa keskeneräisyyttä kohtaan. 

Itsensä hyväksymistä ei kuitenkaan voi suorittaa, eikä se tarkoita vaikeiden tunteiden tai ajatuksien kieltämistä, päin vastoin. Rakkaus itseä kohtaan on ennenkaikkea sitä, miten valitsemme toimia itseämme kohtaan, riippumatta siitä mitä tunnemme. Itsensä rakastaminen ei siis tarkoita sitä, että joku päivä vaan huomaisi tuntevansa itseään kohtaan ihanaa vaahtokarkkista rakkautta, vaan enemmänkin sitä miten tuemme itseämme hetkillä, jolloin tuntuu hirveän kipeältä.

Puhuimme myös henkisyyteen liittyvistä ihanteista ja siitä että miten paljon helpompaa itsensä on hyväksyä, jos itseään ei vertaa johonkin ihmisyyden yläpuolella olevaan ihanteeseen.

Podcastilla keskustelimme mm.

  • Mitä itsensä hyväksyminen oikein on? Mitä se on kun se on Annan sanoin ”lihaa ja verta?”

  • Joskus kuulee kritiikkiä, että itsensä tutkiminen on itsekästä. Onko se? Mikä on tervettä itsekkyyttä ja mikä ei? Voiko sellaista määritellä?

  • Joskus rakkaudelliset askeleet itseään kohtaan ovat paljon lähempänä, kuin tajuamme katsoakkaan

  • Eheytymistä voi yrittää suorittaa, mutta kahden kantapään kautta kokemuksen myötä: Se ei vaan toimi.

  • Ihanteista joita henkiseen kasvuun voi liittyä, mikä on realistista ja mikä ei?

  • Mitä arkiset rakkauden teot itseään kohtaan voi sitten olla?

  • Sen sijaan että pyrkii valmiiksi jossain, mitä jos sallisi itsensä harjoitella? 

”Mä voin tehdä toisen ihmisen hyväksi vaan sen, mitä mä itselleni sallin”.

-Anna Taipale

Kuuntele inspiroiva keskustelu podcastilta!

Tutustu Annan kotisivuihin ja työhön TÄÄLTÄ

shutterstock_381869881.jpg

Podcast tunnehaavojen eheytymisestä ja aikuiseksi kasvamisesta parisuhteessa


Tällä podcastilla keskustellaan Jari Koposen kanssa uudelleen parisuhteessa aikuiseksi kasvamisesta ja siitä mitä se on miehelle ja naiselle.

Edellisen podcastimme voi kuunnella TÄÄLTÄ

Näyttäisi siltä, että monessa suhteessa nainen havahtuu ensin siihen, että suhteessa toistuu äiti-poika tai tyttö-poika asetelmat. Naisen havahtuminen usein tuntuu miehelle, tai enemmänkin pojalle uhalta, sillä se nostaa esiin sen, että miehen (tai pojan) on kasvettava myös. Tämä ei tarkoita että miehet olisivat jotenkin huonompia ja meillä naisilla on todellakin oma vastuumme aikuistumisessa. Ennenkaikkea vastuu itsestämme.

Moni on ollut tai on parhaillaan suhteessa, jossa ollaan myllerryksessä. Toinen haluaa muutosta, toinen suhtautuu defensiivisesti ja kieltäytyy näkemästä rakkaansa kipua. Tällainen vaihe on emotionaalisesti hyvin kuormittava, eikä sellaisen kanssa tarvitse jäädä yksin.

Jari kuvaa rehellisesti ja selkeästi tunnehaavojen eheytymisen matkaa niin miehen kuin naisenkin perspektiivistä, ja rohkaisee varsinkin miehiä antamaan rakentavaa palautetta tai kysymään, jos mieleen jäi jotain johon kaipaisi selkeytystä.

Luvassa on syvällinen ja tärkeä jakso, kuuntele ihmeessä! 

shutterstock_519710002.jpg

Podcast läheisriippuvuudesta toipumisesta

Tällä podcastilla keskustelen psykoterapeutti Kristiina Niskasen kanssa läheisriippuvuudesta ja siitä toipumisesta, ennenkaikkea omakohtaiseten kokemuksiemme ja toki myös ammatillisen kokemuksen kautta.

Läheisriippuvuus sanana voi jättää ilmaan kysymyksiä: Mitä se on? 

Kaipuu ja tarve läheiseen suhteeseen ei itsessään ole läheisriippuvuutta, vaan inhimillistä ja normaalia. 

Läheisriippuvuuden taustalla on usein jonkinlainen kiintymykseen liittyvä trauma tai vaillejääminen, joten läheisriippuvuus on enemmänkin opittu selviytymismekanismi ja reaktio, kuin ongelma itsessään. 


Läheisriippuvuudessa kiintyminen toiseen on usein ristiriitaista ja turvatonta. Tästä läheisriippuva kokee usein syvää häpeää ja huonommuutta. Moni joka tunnistaan itsessään läheisriippuvuutta kuvaa tietävänsä, että se ei ole itselle hyväksi, mutta ei tiedä mitä asialle voisi oikein tehdä. Asian kanssa ollaan liian yksin. Läheisriippuva tyypillisesti koittaa kantaa vastuuta kumppaninsa teoista ja valinnoista, ja kokee kroonisia pettymyksiä, sillä läheisriippuva on lähes poikkeuksetta suhteessa jollain tavoin turvattomasti kiintyneen ihmisen kanssa. 

Podcastilla puhumme mm. siitä miten läheisriippuvuus ilmenee, miten siitä voi lähteä toipumaan ja toivottavasti pystymme luomaan rehellisen mutta rohkaisevan kuvan siitä, että miksi omia sisäisiä kipujaan kannattaa lähteä turvallisesti kohtaamaan. 

Insta.png


Pidämme Kristiinan kanssa luennon läheisriippuvuudesta 2.12 Helsingissä klo 14. Lue lisää ja osta lippusi TÄÄLTÄ


Kaipaatko tukea läheisriippuvuudesta toipumisen tueksi? Järjestämme Kristiinan kanssa viikonloppukurssin 12.1-13.1 läheisriippuvuudesta toipumisen tueksi. Lue kurssista lisää TÄÄLTÄ.

Podcast vanhemmuudesta ja sen herättämistä vaikeista tunteista

Sanotaan, että lapset ovat peili. Mitä ihmettä se tarkoittaa? 

Vanhemmuus ei ole ihan helppoa. Ei ainakaan joka hetki. Useat meistä kantavat mukanaan haavoja ja omien sukupolviensa tunnetaakkoja. Tiedostamattoman nämä ovat kuin lataantuneita miinoja sisällämme, niihin osuessa on räjähdysvaara. 

Joskus vanhemmuuden esiin nostavat tunteet tulevat suurena yllätyksenä. Kuten sanotaan ”Oli paljon helpompaa olla vanhempi silloin kun itsellä ei ollut vielä lapsia”. Lapsen itku, kiukuttelu, oma tahto tai katkonaiset yöt saattavat nostaa meissä vanhemmissa esiin tunteita, joita emme mitenkään haluaisi kokea. Nämä tunteet voivat nostaa esiin syyllisyyttä ja häpeää. Moni jää vaikeiden tunteiden kanssa yksi, kuvitellen että on ainoa.

 Aikuisena ja vanhempana me olemme vastuussa siitä että saamme myös itse kokea näin. Se ei koskaan kuitenkaan tapahdu lapsen kustannuksella, tai lapsen kautta. 

On ymmärrettävää että lapsen käytös tai vaikkapa väsymys nostaa esiin voimakkaitakin negatiivisia ajatuskehiä. Näissä hetkissä olisi kutenkin tärkeä kysyä: Mihin tämä minussa osuu?Esimerkiksi ärtymyksen takana on oikeastaan aina jotain muuta. Pelkoa, surua, huolta, turvattomuutta.Lapsi nostaa esiin tällöin vanhemmassa olevia tunnehaavoja, joiden tiedostaminen tuo mahdollisuuden surra, vapauttaa, kohdata, eheyttää. Ja tähän kaikkeen saa ja on viisasta pyytää apua.

Vanhemmuus on mieletön kutsu kasvuun. Ei tarvitse olla valmis, ei tarvitse olla täydellinen. Mutta täytyy olla valmis katsomaan siihen kirkkaaseen peiliin, jonka joku niin rakas kuin oma lapsi eteen tuo.

Tällä podcastilla keskustelimme Jari Koposen kanssa syvällisesti vanhemmuudesta. Ennenkaikkea niistä vaikeammista tunteista ja hetkistä. Siitä miten tärkeää on puhua, uskaltaa hakea apua ja tukea. 

Podcastilla juttelimme mm.

  • Vanhemmuuteen liittyvistä paineista ja odotuksista
  • Vanhemmuuteen liittyvistä vaikeammista tunteista, joista ei vielä puhuta riittävästi
  • Tunnehaavoista ja defensseistä
  • Äitiydestä ja isyydestä ja niiden eroavaisuuksista
  • Siitä miten vanhempikin kaipaa olevansa rakas ja turvassa.
  • Ja paljon paljon muusta

Kuuntele podcastilta lisää!

xavier-mouton-photographie-741580-unsplash.jpg

Jarin työhön voit tutustua lisää TÄÄLTÄ

Aikuiseksi kasvamisesta parisuhteessa podcast Jari Koposen kanssa

Pääsin kesällä keskustelemaan Jari Koposen kanssa parisuhteista ja miten niissä helposti löytää itsensä, kumppaninsa tai molemmat taantuneena pieneksi lapseksi. Molemmat innostuimme aiheesta niin, että päätimme tehdä aiheesta podcastin. Ei siksi että olisimme asiassa valmiita, vaan siksi että olemme molemmat tahoillamme sitoutuneita tätä harjoittelemaan. Ja uskon, että moni muukin on.

Heti kuitenkin pieni varoituksen sana! Nauhoitin podcastin ensikertaa Skypen välityksellä, ja ääni ei ole ihan niin selkeä kuin toivoin. Kannattaa kuitenkin ehdottomasti kuunnella ja jos ääni häiritsee liikaa, olen pahoillani ja otan selvää miten saan korjattua tämän jatkoa varten.

Podcastilla keskustelimme mm. 

  • Siitä miten helposti parisuhteessa humpsahtaa samankaltaiseen rooliin kuin minkä lapsuuden kodissa otti
  • Miten se näkyy jos aikuisessa suhteessa onkin pääasiassa pieni tyttö tai pieni poika? (Tämän myöntäminen ei ole tietenkään mitenkään kivaa, mutta ensimmäinen askel vastuunotossa
  • Millaisia kipeitä oravanpyöriä parisuhteissa usein käynnistyy
  • Miksi pelkkä kommunikoinnin parantaminen harvoin riittää
  • Turvallisessa suhteessa on tilaa haavojen näkyväksi tulolle, ja parhaimmillaan ne saavat tulla rakkauden ääreen eheytymään
  • Millaisia rooleja miehet ja naiset tyypillisesti ottavat suhteessa toisiinsa
  • Ja paljon kaikkea muuta liittyen parisuhteen ja lapsi-vanhempi dynamiikkaan

Kuuntele lisää podcastilta!

Tutustu Jarin työhön täältä.

taylor-hernandez-497481-unsplash.jpg

Pettymyksien tuottamisen välttäminen ajaa ahtaalle

Elämästä ei taida selvitä ilman että kokisi pettymyksiä.  Ja tuskinpa kukaan tykkää tuottaa pettymystä toisellekaan. 

Tällä podcastilla keskustelemme ystäväni ja kollegani Marika Rosenborgin kanssa pettymyksien tuottamisen kivusta sekä pettymyksien sietämisestä, kun ne osuvat joskus omalle kohdalle.

Suuri viisaus sanoo, että emme voi olla vastuussa toisten tunteista. Samalla uskon, että on inhimillistä välittää toisten tunteista. Mutta jos koittaa hinnalla millä hyvänsä välttää tuottamasta pettymystä toisille, ajautuu ennen pitkää ahtaalle itsensä kanssa.

Odotukset ovat lähes aina yhteydessä pettymyksiin. Joskus odotuksemme ovat epärealistisia, ja joskus taas hyvin inhimillisiä, sellaisia joista ei tarvitse eikä kannatakaan tinkiä.

Kuuntele podcastilta lisää!

clem-onojeghuo-111360-unsplash.jpg

ps. Marikan kirja Sinä selviät kyllä löytyy täältä ja minun Ole itsellesi armollinen kirjan löytää täältä.

Miten turvatonta kiintymystyyliä voi eheyttää?

Kiintymyssuhde malli on herättänyt paljon kiinnostusta ja olen saanut siihen liittyen useamman kysymyksen: Miten turvatonta kiintymystyyliä voi sitten lähteä eheyttämään?

Tämän kysymyksen äärellä on valtavan tärkeä muistaa, että ihminen on aina paljon muutakin kuin kiintymystyylinsä. Siksi yhtä oikeaa eheytymisen malliakaan ei ole olemassa. Ihminen on moniulotteinen, herkkä ja ainutlaatuinen yksilö ja se on kaikessa eheytymisessä huomioitava.

Meillä on pelkomme, haavamme, tukahdutetut tunteemme, ihanteemme, uskomuksemme, tarpeemme, toiveemme ja ainutlaatuinen elämän polkumme. 

Ja samalla, tietyillä kiintymystyypeillä on havaittu olevan hyvin samankaltaisia haasteita, ja on myös yhteisiä tekijöitä, jotka usein koskettavat saman kiintymystyypin jakavia ihmisiä. 

Kaikille kiintymystyypeille on tärkeää vahvistaa sisäistä turvaa. Kirjoitan siitä tarkemmin kirjassani Ole itsellesi armollinen (Kirja ei tosin käsittele aihetta kiintymyssuhteen näkövinkkelistä). Sisäiseen turvaan liittyvän podcastin voi myös kuunnella TÄÄLTÄ

Tässä kuitenkin hypin typistetysti, minkälaiset asiat auttavat sekä ristiriitaista että välttelevää kiintymystyyppiä eheytymään kohti turvallista kiintymystä. Alla olevalta podcastilta voit kuunnella lisää aiheesta!

Ristiriitaisen kiintymystyypin eheytymyminen:

  • Vahvista tervettä itsekunnioitusta, sinä olet vastavuoroisen rakkauden arvoinen
  • Kieltäydy lempeästi ja jämäkästi jahtaamasta/parantamasta tai muokkaamasta ketään. Ihmiset muuttuvat, jos he itse näin valitsevat
  • Opi tunnistamaan omia syvempiä tarpeitasi ja harjoittele niiden viestimistä suoraan (RIstiriitaiiset ovat usein epäsuoran viestinnän kuninkaita ja kuningattaria)
  • Harjoittele tervettä erillisyyttä ja keskity siihen mikä on sinun elämässäsi kiinnostavaa, tärkeää ja merkityksellistä- riippumatta toisesta
  • Ristiriitaisesti kiintyneet usein häpeävät ja tuomitsevat tarvitsevuuttaan, joten: On ok tarvita. On ok kaivata. Huomiota, läheisyyttä, sitoutumista, yms. Muista että ihmisellä on luontainen tarve turvalliseen kiintymykseen, se ei ole heikkouden merkki.
  • Tutustu rajoihisi, mikä on sinulle ok ja mikä ei ole. Rajat eivät ole kahlitsemassa, vaan luomassa turvaa ja yhteisiä pelisääntöjä parisuhteeseen.

Välttelevän kiintymystyypin eheytyminen:

  • Ala huomata milloin ja miten pidät etäisyyttä, miltä sinusta silloin oikeasti tuntuu?
  • Tutustu omaan haavoittuvaisuuteesi ja herkkyyteen, inhimilliset tunteet koskettavat sinuakin
  • Harjoittele syventämään keskusteluja esim. kävelyllä tai tilanteessa jossa ei tarvitse katsoa intensiivisesti silmiin
  • Kyseenalaista syväänjuurtunutta uskomusta siitä, että "Minun täytyy selvitä yksin".  
  • Tutustu inhimillisiin tarpeisiin ja huomaa miten ne koskettavat meistä jokaista, sinuakin
  • Kieltäydy pelaamasta pelejä
  • Silloin kun mielesi tekee paeta, harjoittele jäämistä. 
  • Ja kyllä, saat ehdottomasti tarvita edelleen omaa tilaa ja aikaa. Harjoittele ottamaan sitä ilman repivyyttä.
  • Lisää itsesi ymmärrystä tutustumalla ihmissuhde historiaasi. Minkälaisen mallin ihmissuhteista olet saanut?

Aiemmat kirjoitukset kiintymyssyhdemallista voit lukea:

Ihmisellä on biologinen tarve kiinnittyä turvallisesti toiseen ihmiseen

Millainen kiintymystyyli sinulla on?

Kiintymyssuhdemalli: Kysymyksiä ja vastauksia

Kuuntele podcastilta lisää!

shutterstock_298100864.jpg

Defensseistä eli selviytymiskeinoista osa 2

Ensimmäisen osan defensseistä voit lukea ja kuunnella TÄÄLTÄ

Tällä podcastilla jatkan defenssien teemalla ja nyt tutkitaan kolmea defenssiä. Projektiota, Introjektiota ja Projektiivista identifikaatiota. Sanahirviöitä, i know.

Tässä toivottavasti lyhyesti mutta ymmärrettävästi kuvaus miten nämä mielen heijasteet toimivat.

Projektiossa ihminen näkee muissa ihmisissä piirteitä, tapoja ja käyttäytymismalleja joita ei kykene itsessään kohtaamaan. Tämä ei siis tapahdu ilkeyttä vaan tiedostamattomuutta. Projektiossa toiseen tai toisiin voidaan siirtää joko ns. vaikeina pidettyjä tunteita tai hyvinä pidettyjä tunteita ja piirteitä. Projektion, kuten muidenkin defenssien tarkoitus on välttää kohtaamasta todellisuutta sellaisena kuin se on. 

Introjektiossa ihminen sisäistää ulkopuolelta tulevat, ääneen sanotut tai sanomattomat arviot, tuominnat tai ihanteet osaksi itseään, ilman että käyttää niitä erottelukykynsä läpi. Itse hahmotan introjektion helposti esimerkiksi syyllistymisen kautta. Lapsi voi esimerkiksi kokea, että vanhemman stressi ja kireys on lapsen syytä introjektion kautta. Karkeasti voisi sanoa, että jos projektiossa siirretään asioita itsestä ulospäin, introjektiossa ulkoapäin tulevat asiat otetaan omalle "vastuulle".

Projektiivinen identifikaatio (Sanahirmujen sanahirmu) on hyvin alitajuinen prosessi joka menisi esimerkiksi näin: Naisella on projektio, jossa hän näkee miehen pelastavan hänet, täyttävän hänet. Naisen projektio on niin vahva, ja miehellä ei ole tietoisuutta  "kieltäytyä" projektiosta, ottaa mies alitajuisesti projektion vastaan ja alkaa käyttäytyä (hetkellisesti) naisen proketion mukaan. Projektiiviset identifikaatiot ovat yleisiä rakastuessa ja niihin liittyy usein rakastumisen huuman laannuttua kipua. Paljon. Se ei tarkoita, että täytyy erota. Projektiivisia identifikaatioita on mahdollista (joskaan ei ihan helppoa) purkaa myös ihmissuhteessa.

Defenssit ovat osa ihmisyyttä, ei jotain josta voisi tai pitäisi päästä eroon. Tietoisuutta ja armollisuutta lisäämällä ja KÄRSIVÄLLISELLÄ itsetuntemustyöskentelyllä defenssien hallitsevuutta voi lähteä purkamaan. Defenssit ilmiönä eivät kuitenkaan katoa.

Todellisuuden kohtaaminen on välillä kipeää. Joskus se on ollut niin kipeää, niin suuri pala purtavaksi, että nämä defrenssit ovat rynnänneet apuun.  Sitäkin on ihmisyys.

brooke-cagle-39567-unsplash.jpg

Kiintymyssyhdemalli osa 3 : Kysymyksiä ja vastauksia!

Aiemmat osat kiintymyssuhdeteoriaa käsittelevästä podv´cast sarjasta voit lukea/kuunnella täältä:

Osa 1

Osa 2

Tällä podcastilla vastaan kuulijoiden kysymyksiin, avaan lisää ristiriitaisen kiintyjän ja välttelevän kiintyjän kipeää suhdedynamiikkaa. 

Lisäksi käsitellään mm.

Sitä mistä tietää onko toinen oikeasti halukas päästämään lähelle?

Miksi muutos on niin vaikeaa, vaikka teoriassa sitä haluaisikin?

Miten myös omat lapsuuden keskeenjääneet ihmissuhde kuviot heijastuvat aikuisiin parisuhteisiin?

buble.jpg

Podcast äitiydestä: jaksamisesta, väsymyksestä ja kaikesta siltä väliltä

Tällä podcastilla jatkamme rakkaan ystäväni Mipin kanssa saman teeman äärellä, jonka kanssa aloitimme äitiys ja riittämättömyydentunne podcastilla. Voit kuunnella tämän jakson hyvin, vaikka et olisikaan kuunnellut aiempaa.

Tämän podcastin tarkoitus ei ole neuvoa tai ohjeistaa, vaan olla enemmänkin vertaistukea ja niiden oppien jakamista jotka ovat meille toimineet ja joita olemme itse kompuroiden opetelleet. Ja opettelemme edelleen. 

mothers-856094_1280.jpg

"Kolhiintuiko mun ego vai oliko toisen palaute vaan epäasiallista?"

Miten suhtautua siihen, että joku tuttu tai puolituttu kommentoi omaa olemistasi tai tekemistäsi tavalla, joka ei tunnu hyvältä? Jos se ei tunnu hyvältä, onko siinä kyse omasta egosta? Onko palaute hyvä ottaa aina vastaan kehityskohteena?

Tällaisia kysymyksiä pohdiskelen uusimmalla podacstilla.

Palaute voidaan antaa usealla tavalla.

Sitä voidaan antaa hyväntahtoisesti, sitä voidaan antaa haluna loukata, sitä voidaan antaa inspiroituneessa tilassa, sitä voidaan antaa loukkaantuneessa tilassa. Palaute voidaan antaa herkästi ja kauniisti, silloinkin kun se on vaikeaa. Palaute voidaan antaa ”rehellisyyden nimissä” vaikka kyse on oikeastaan ihan vaan omasta, rajallisesta mielipiteestä.

Itse koen tärkeäksi tunnustella, millaisella energialla palaute annetaan.

Liittyykö siihen tunne, että toinen asettautuu ”paremman ihmisen” asemaan vai tuleeko palaute energialla, jossa tuntuu turvallisuus ja hyväksyntä?

Toinen asia joka tuntuu tärkeältä, on miettiä palautteen antajan pyrkimystä. Se on jotain josta palautteenantaja ei ole usein itsekään tietoinen. Mitä hän haki?

Palautteen antaminen ja saaminen on parhaimmillaan voimaannuttavaa ja inhimillistävää, rumimillaan se on traumatisoivaa ja häpäisevää.

Kaikesta ei voi, eikä tarvitse olla samaa mieltä ja jokaisella on vapaus valita mitä kokee oikeudekseen toiselle sanoa.

Palautteen suhteen on hyvä muistaa, että palautteen antaja kertoo palautteellaan OMISTA arvoistaan, ihanteistaan, toiveistaan ja peloistaan.

Ja ne saattavat olla hyvin erilaisia, mitä itsellä on.

Erilaisuus on oikein ok. Mutta toisen erilaisuuden pointtailu arvosteluhengessä, ei.

Keskustelu ja kommunikointi vaikeistakin tunteista on oikein tarpeen ja tervetullutta, mutta vanha kunnon ”minä-viestintä” kunniaan.

Sen sijaan että toiselle latelee hänestä totuuksia, kannattaa kertoa siitä miltä ITSESTÄ tuntuu.

Sen mä vaan sanon, että kindness is gangster. 

Ei aina helppoa, mutta gangster.

Kuuntele lisää podcastilta!

shutterstock_304333949.jpg

Podcast ulkopuolisuuden tunteesta

Ulkopuolisuuden tunne on valtavan kipeä tunne. Se sanoo alitajuisesti että "en kuulu", "minulla ei ole väliä" ja "olen huonompi".

Reagoimme jokainen eritavoin ulkopuolisuuden tunteeseen.

Esimerkkejä miten koitamme selvitä ulkopuolisuuden kivusta on:

- Osallistua mahdollisimman paljon (usein sillä seurauksella, että pois jääminen pelottaa sillä pelkää jäävänsä paitsi)

- Kilpailemme asemastamme erilaisin keinoin

- Alamme välttämään tilanteita joissa on useampi ihminen

- Pakenemme tunnetta addiktioihin

Ulkopuolisuuden tunne tuntuu todelta, siinä missä mikä tahansa muu kipeä tunne. Ulkopuolisuuden tunteen juuret ovat usein lapsuudessa ja se on tyypillisempää toisille persoonatyypeille kuin toisille. Ulkopuolisuuden tunteen takana on syvä kaipuu kuulua, tulla nähdyksi ja osallistua tasavertaisena.

Kuuntele lisää ajatuksia podcastilta

Podcast siitä kun huumori loukkaa

Parhaimmillaan huumori on tärkeä defenssi, joka auttaa meitä kohtaamaan elämän kipeitäkin juttuja kevyemmin. Taito nauraa itselleen LEMPEÄSTI voi olla suuri voima itsetuntemuksen tiellä. 

Joskus, ja itseasiassa valitettavan usein huumoria on käytetty alistamiseen. Huumorin nimissä loukkaaminen on muka hyväksyttävä muoto "sanoa asioita suoraan". 

Voi olla hyvin pelottavaa myöntää, että huumorilla sanotut asiat ovat satuttaneet. Ja silti se on tärkeää, itsensä puolella olemista. Kaikelle ei tarvitse voida osata nauraa.

Ajattelen, että me itse määrittelemme ne henkilökohtaiset asiat joille olemme valmiita nauramaan. Jos jokin asia on vereslihalla, ei sille edes kannata yrittää nauraa. Se on itseasiassa itse itsensä pilkkaamista ja omien tunteiden mitätöintiä. 

Tällä podcastilla vastaan kuulijan kysymykseen ja aihetoiveeseen liittyen siihen, että on kokemut huumorin olevan keino loukata.

Kokemus on yllättävän yleinen, eikä siitä tarvitse vaieta.

Tervetuloa kuuntelemaan!

Oman äänen äärelle verkkokurssi on juuri alkanut ja vielä kerkeää hyvin mukaan!

Lue lisää kurssista ja ilmoittaudu mukaan täältä!

Podcast armollisuudesta itselle

Moni meistä on itselleen ankara. Saatamme vaatia itseltämme asioita joita emme parhaalta ystäviltämme vaatisi. Olemme ehkä niin tottuneita näihin vaatimuksiin ettemme muista tarkistaa ovatko vaatimuksemme realistisia tai inhimillisiä.

Kun emme sitten pysty näitä vaatimuksia täyttämään, koemme riittämättömyyttä ja ehkä syyllisyyttäkin. Tätä koitamme ratkoa joko yrittämällä suorittaa lisää tai lamaantumalla uskoen että meistä ei ole mihinkään.

Ihminen joka ulospäin näyttää vahvalta ja itsevarmalta (ja voi silti toki olla myös näitäkin asioita), saattaa sisällään kokea suurta kipua tai riittämättömyyttä.

Itselle myötätunto ja armollisuus on taito. Se ei ole ominaisuus joka joko on tai ei ole ihmisessä. Usein on niin että emme ole saaneet tähän tukea ja opastusta.  Sitä voi kuitenkin harjoitella. 

Kuten kävelemäänkin oppiminen, se ei tapahdu yks kaks itsestään. Se kysyy harjoittelua. Kompastumisia. Harjoittelun myötä itseensä oppii suhtautumaan armollisemmin ja hankalissa paikoissa voi alkaa muistamaan että "Ai niin, mitä se olisi jos olisin nyt itseni ystävä." Tavoitteena ei ole suinkaan olla täydellinen tai aina onnistua vaan oppia olemaan itsensä tukena.

Armollisuus itselle tekee elämästä avoimempaa. Armollisuuden opettelu lisää myös tervettä itsetuntoa. Se vähentää paineita ja tuo tilalle herkkyyttä kuunnella itseään.

Kuuntele lisää podcastilta!