Podcast erilaisista minätiloista

Pitkästä aikaa soolo podcast! Tällä podcastilla puhuin erilaisista minä-tiloista, joidenka tunnistaminen ja myötätuntoinen havainnointi on itsetuntemustyöskentelyssä varsin keskeistä, mutta ei suinkaan aina ihan helppoa. 
Esimerkkejä minä-tiloista luultavasti jollain tavalla ovat tuttuja jokaiselle meistä

Sisäistettyjen vanhempien minä-tilat

Selvitäkseen lapsuutensa tunneilmastosta, lapsi joutuu sisäistämään vanhempiensa ihanteet, toiveet, odotukset ja tavan olla vuorovaikutuksessa jotenkin itseensä. Jos on esimerkiksi kokenut lapsuuden tunneilmastossa paljon tunteiden mitätöintiä, tunteiden mitätöinti sisäistyy omaan mielen rakenteeseen ja tätä samaa perittä jatkaa usein itselleen ja joskus myös toisille, jos e valta-osan ajasta, niin aika ajoin. Jos sisäistettyjen vanhempien minä-tila on vaativa, ankara, kylmä tai jopa halveksuva, tämän minä tilan aktivoituminen on usein hyvin kipeää ja epämukavaa. Parhaimmillaan turvallisessa kiintymyssuhteessa sisäistetty vanhemmuus on lämmintä, sensitiivistä, johdonmukaista ja turvallista. Tällöin sisäistetyt vanhemmat ovat minä tilanakin turvaavia, myötätuntoisia ja suojaavia. Useimmilla meistä on monenlaisia vanhemmuuden tiloja, jotka voivat olla hyvinkin erilaisia. Itsestään voi esimerkiksi tavoittaa sekä hylkäävän vanhemman että rakastavan vanhemman.

Haavoitetun lapsen minä-tila

Lapsi on suhteessa vanhempaansa hyvin herkässä asemassa, riippuvainen vanhempiensa hoivasta, turvasta ja hyväksynnästä. On lapselle valtavan kipeää kohdata esimerkiksi alistamista, mitätöintiä, turvattomuutta ja draamaa. Tällöin usein defenssimme tulevat apuun ja dissosiodumme kokemuksesta. Dissosioutuminen on siis ikäänkuin kokemuksesta tunnetasolla irtaantumista, vaikka järjellä tietääkin mitä kipeää esimerkiksi lapsuudessa on omalla elämänkaarella tapahtunut. Tunteesta erkaantuminen on joskus palvellut, suojannut ja sille on ollut tarkoituksensa. Se kuitenkin vaikuttaa edelleen elämään aikuisena, usein hankaluutena olla tunneyhteydessä itseen ja toisiin. Dissosiaatio vaikuttaa ihmisiin erirtavoin. Sen takana on kuitenkin haavoitetun lapsen minätila, jossa asuu edelleen haavoitetun lapsen suru, pettymys, pelko, avuttomuus, hätä, ehkä kauhukin. Tämä haavoitetun lapsen minä-tila aktivoituu usein aikuisena ihmissuhteissa ja voi tuntua hyvin kipeältä ja häpeälliseltäkin.


Selviytyjä minä-tilat

Haavoitetun lapsen on täytynyt löytää keinoja, kuinka selviytyä syvän kivuliaista tunteistaan, kuinka niitä välttää nousemasta pintaan ja miten ”varmistaa” ettei se sama tuskallinen tunne pääsisi enää toistumaan. Ja kuitenkin se lähes aina pääsee.

Selviytyjä tilat ovat meillä hyvin erilaisia, ja jokaisella on näitkäkin luultavasti useampia. Ylianalysoimista, huumoria silloinkin kun sattuu, menestyksen jahtausta hinnalla millä hyvänsä, miellyttämistä, riippuvuuksia, välttämistä. Selviytyjä tila on ihan oikeasti joskus auttanut meitä selviytymään. Mutta usein juuri se polttaa meidät loppuun, uuvuttaa ja myöhemmin elämässä tuottaa jonkinlaista kärsimystä. Ja mikä ristiriita se onkaan, että juuri sillä millä selviytyi, nyt tuhoaakin itseään ja elämäänsä. Kukaan meistä ei myöskään aidosti ratkaise selviytyjän pyrkimyksiä järjellä. Selviytyjäänsä tutustuminen kysyy luottamusta, aikaa ja turvaa. Sillä sen takana on kipua ja surua. Hyvässä terapiassa ajanmyötä tai joskus yllättävänkin nopeasti selviytyjä uskaltaa väistyä, ja tehdä tilaa sille, miltä se koitti suojautua. Selviytyjä ansaitsee myös tulla nähdyksi, ei tuomituksi tai mitätöidyksi. Se teki, mitä se pystyi tehdä.

Auttenttinen itse -tila

Ihan joka-ainoa meistä on syntynyt tänne ainutlaatuisena, oman ihmeellisen olemuksensa kanssa. Elämä muokkaa ja näin sen kuuluukin meitä jollatavoin muokata, mutta siitä huolimatta että kasvamme ja kehitymme, meissä on aina jotain omaa, totta, ainutlaatuista, juuri meille autenttista. Se voi olla hyvinkin piilossa selviytyjä tilan tai riippuvuuksien takana mutta siellä se on. Millainen olet, kun olet huoleton-rento-vapautunut? Mikä on juuri sinulle ominaista, luonnollista? Autenttisuutta ei voi esittää eikä siinä tilassa luultavasti kukaan ole 100% ajasta, ja sekin on ok. On aivan ihanaa, että autenttisuutta arvosettaan ja samalla ihan yhtä arvokasta ja totta on antaa huomio myös sille, että meissä ihmisissä tapahtuu erilaista liikettä, käymme erilaisissa tiloissa ja sekin on osa ihmisenä olemista. Ne hetket, missä on autenttisen itsen tilassa kannattaa kuitenkin merkata itselleen. Mikäköhän mahdollisti autenttisuuden? Missä ja kenen kanssa tai mitä tehdessä tämä tila on tavoitettavissa?

Ihmisenä oleminen on sisäistä liikettä, erilaiset elämänvaiheet, tilanteet ja kriisit saattavat aktivoida eri minä-tilojamme. Vaikka autenttisen itsen tilassa olo on levollisinta ja se on sen puolesta todellakin tavoiteltavaa, tie sinne kulkee kuitenkin sallimalla ja huomaamalla myös muut tilat osana itseään. Haavoitettu lapsi meissä kaipaa nähdyksi ja kuulluksi tuloa, rakastavaa vanhempaa tuekseen. Millaisen rakastavan vanhemman tilan sinä kaipaisit itsellesi?

Kuuntele lisää podcastilta!

shutterstock_331470728.jpg

Kuuntele kirjaani Ole itsellesi armollinen Bookbeatista maksutta 2 viikon ajan TÄÄLTÄ tai osta kirja omaksi Hidasta elämää puodista TÄÄLTÄ <3

Tukahdutetut tunteet

Tällä podcastilla syvennymme Maria Akatemian naisenväkivalta.fi hankkeen vetäjien kanssa tukahdutettujen tunteiden maailmaan. Aiemman podcastimme voit kuunnella täältä. 

Lapsuuden tunneilmastolla on merkittävä vaikutus siihen, miten lapsi oppii käsittelemään tunteita. Lapsi on hyvin herkkä aistimaan, mitkä tunteet ovat tervetulleita ja mitkä eivät ja oppii sopeuttamaan ilmaisuaan sen mukaisesti. Usein vanhempien omat käsittelemättömät ja tukahdutetut tunteet ovat juuri niitä, mitä heidän on vaikea lapsessaan kohdata. Tukahdutetut tunteet kulkevat usein sukupolvien yli kulkevina ketjuina. Tarkoitus ei ole etsiä syyllisiä, vaan enemmänkin lisätä ymmärrystä niitä eväitä kohtaan, joita kukin on elämään saanut.

Lapsi oppii tukahduttamaan sen, mille ei ole turvallista tilaa. Tämä herättää turvattomuutta ja hämmennystä lapsessa, joka jää vaikeiden tunteidensa kanssa yksin. Lapsi ikään kuin sisäistää tavan joilla omassa perheessä vaikeita tunteita kohdattiin.

Tyypillisesti tukahdutettuja tunteita ovat mm. viha, pelko, kauhu ja suru, mutta yhtä lailla myös välittämistä ja rakkautta tukahdutetaan.

Kun tunteita tukahduttaa, tukahduttaa herkästi samalla yhteyttä omiin inhimillisiin tarpeisiin. Omiin tarpeisiin tutustuminen onkin keskiössä, kun lähdetään tutkimaan mitä omien aggressioiden taustalla oikeastaan onkaan. On varsin yleistä, että juuri se ”kiltti ja reipas tyttö” on hämillään omien vihan tunteidensa suhteen, eihän hänellä kuulunut olla sellaisia!

Viha on voimakasta energiaa, jonka takana on hyvin usein pelkoa tai surua, jotain jota on ehkä tukahdutettu niin pitkään, ettei itse enää oikein edes muista sen juuria. 

Tunteiden tukahduttaminen vie valtavasti energiaa ja tuo jännitettä sekä kireyttä elämään. Osa kokonaista ihmisyyttä onkin harjoitella tulemaan itse itselleen rakastavaksi aikuiseksi ja tueksi, joka uskaltaa katsoa myös vaikeita tunteita. Tunteiden myötätuntoinen kohtaaminen ehkäisee sitä, että reagoisimme niiden mukaan. 

Juttelin Maria Akatemian naisenväkivalta.fi hankkeen vetäjien Freian ja Maijan kanssa tukahdutetuista tunteista aggression takana ja keskustelumme voit kuunnella podcastilta.

Podcastilla juttelemme mm.

  • Lapsuuden kokemuksista ja tunneilmastosta
  • Lapsi sisäistää helposti vanhempiensa toimintatavat
  • Kohtelemme usein itseämme niin kuin meitä on kohdeltu
  • Tarpeista, niiden tunnistamisesta ja ilmaisemisesta
  • Miten voimakkaan viha piikin noustessa voisi ihan konkreettisesti tehdä: paiskoa tyynyjä vai rauhoittaa itseään?

Suosittelen lämmöllä tutustumaan naisenväkivalta.fi hankkeeseen. He tarjoavat maksutonta tukea naisille, jotka käyttävät väkivaltaa tai pelkäävät aggressioidensa äityvän väkivallaksi.

shutterstock_222648055.jpg

Defensseistä eli selviytymiskeinoista osa 2

Ensimmäisen osan defensseistä voit lukea ja kuunnella TÄÄLTÄ

Tällä podcastilla jatkan defenssien teemalla ja nyt tutkitaan kolmea defenssiä. Projektiota, Introjektiota ja Projektiivista identifikaatiota. Sanahirviöitä, i know.

Tässä toivottavasti lyhyesti mutta ymmärrettävästi kuvaus miten nämä mielen heijasteet toimivat.

Projektiossa ihminen näkee muissa ihmisissä piirteitä, tapoja ja käyttäytymismalleja joita ei kykene itsessään kohtaamaan. Tämä ei siis tapahdu ilkeyttä vaan tiedostamattomuutta. Projektiossa toiseen tai toisiin voidaan siirtää joko ns. vaikeina pidettyjä tunteita tai hyvinä pidettyjä tunteita ja piirteitä. Projektion, kuten muidenkin defenssien tarkoitus on välttää kohtaamasta todellisuutta sellaisena kuin se on. 

Introjektiossa ihminen sisäistää ulkopuolelta tulevat, ääneen sanotut tai sanomattomat arviot, tuominnat tai ihanteet osaksi itseään, ilman että käyttää niitä erottelukykynsä läpi. Itse hahmotan introjektion helposti esimerkiksi syyllistymisen kautta. Lapsi voi esimerkiksi kokea, että vanhemman stressi ja kireys on lapsen syytä introjektion kautta. Karkeasti voisi sanoa, että jos projektiossa siirretään asioita itsestä ulospäin, introjektiossa ulkoapäin tulevat asiat otetaan omalle "vastuulle".

Projektiivinen identifikaatio (Sanahirmujen sanahirmu) on hyvin alitajuinen prosessi joka menisi esimerkiksi näin: Naisella on projektio, jossa hän näkee miehen pelastavan hänet, täyttävän hänet. Naisen projektio on niin vahva, ja miehellä ei ole tietoisuutta  "kieltäytyä" projektiosta, ottaa mies alitajuisesti projektion vastaan ja alkaa käyttäytyä (hetkellisesti) naisen proketion mukaan. Projektiiviset identifikaatiot ovat yleisiä rakastuessa ja niihin liittyy usein rakastumisen huuman laannuttua kipua. Paljon. Se ei tarkoita, että täytyy erota. Projektiivisia identifikaatioita on mahdollista (joskaan ei ihan helppoa) purkaa myös ihmissuhteessa.

Defenssit ovat osa ihmisyyttä, ei jotain josta voisi tai pitäisi päästä eroon. Tietoisuutta ja armollisuutta lisäämällä ja KÄRSIVÄLLISELLÄ itsetuntemustyöskentelyllä defenssien hallitsevuutta voi lähteä purkamaan. Defenssit ilmiönä eivät kuitenkaan katoa.

Todellisuuden kohtaaminen on välillä kipeää. Joskus se on ollut niin kipeää, niin suuri pala purtavaksi, että nämä defrenssit ovat rynnänneet apuun.  Sitäkin on ihmisyys.

brooke-cagle-39567-unsplash.jpg

Podcast defensseistä eli selviytymiskeinoista

Aloitetaan sillä, että defenssit ovat tärkeitä. Defenssit kuuluu ihmisyyteen, niistä ei tule päästä eroon. Mutta se mikä on viisasta, on alkaa tunnistamaan defenssejä ja sitä miten ne mahdollisesti omassa elämässä vaikuttavat. 

Defenssit ovat selviytymiskeinoja, jotka koittavat suojata meitä kivulta, ahdistukselta, ristiriitaisilta tunteilta tai ihan todellisuuden kohtaamiselta.  

Defenssejä on monenlaisia. Ne ovat joko hienojakoisempia ja hankalammin havaittavia (esim. huumori ja itsereflektio) tai karkeampia ja enemmän elämää rajoittavia. (mm. dissosiaatio, projetiivinen identifikaatio).

Jos käytämme varsinkin karkeampia defenssejä jatkuvasti, ja lähes pakonomaisesti, defenssi tuottaa enemmän kipua kuin tasapainottaa mieltä. 

Käytämme jokainen defenssipalettiamme vähän eri tavoin. Defenssit voivat herättää häpeää tai tuomintaa. Se ei kuitenkaan auta. Se mikä taas auttaa, on halu ymmärtää ja katsoa syvemmin. Muistaa, että defenssien tarkoitus on ollut suojella ja ne ovat luultavasti myös ihan oikeasti suojelleet meitä jossain elämän vaiheessa, jolloin meillä ei ollut tilaa tai tukea kohdata pinnan alla olevaa kipua. 

Se mitä tämä hetki kysyy on: Tarvitseeko sinun enää suojautua tällä tavoin?

Kuuntele lisää podcastilta.

zen-2804942_1280.jpg