Mitä henkinen kasvu oikein on? Podcast Kehto koulun Tommin ja Emilian kanssa.

Henkinen kasvu - mitä se oikeastaan on? Tämän sanaparin alle mahtuu monenlaista, chakroista egoon ja manifestoinnista ykseyteen ja siksi tuntuukin tärkeältä tarkastella hieman, mitä se henkinen kasvu oikein on, mihin se oikein tähtää?

Myönnän heti kättelyssä, että minulla henkinen kasvu käynnistyi varsin naiivisti ja jotenkin arkeen juurtumatta. Se oli enemmänkin hieman levottoman tuntuista mantrojen hokemista, jossa koitin mahtua johonkin uuteen muottiin. Henkisen ihmisen muottiin. Henkisyydestä voi myös tulla defenssi, jolla vältetään katsomasta elämää ja todellisuutta tässä ja nyt. En halunnut nähdä addiktiotani, parisuhteeni haasteita, en halunnut nähdä sisäistä tuskaani vaan ahmin kirjoja, kursseja ja koitin ikäänkuin ohittaa ihmisyyteni haasteet liimaamalla henkisen kuoren suojaksi. Luulin, että vapaus on sitä, että saa tehdä mitä haluaa. Että vapaus olisi vapaissa työajoissa, ulkomaan matkoissa ja ties missä. En halunnut nähdä mieleni vankilaa, jonka katsominen oli vielä liian kipeää. En siis tietoisesti paennut henkisyyteen, vaan tiedostamattani. 

Onneksi kuplani kuitenkin puhkesi, vaikka se tuntuikin siltä kuin matto olisi vedetty jalkojen alta. Ai, mitään pikaratkaisua ei olekaan? Oli oikeasti suostuttava ei-tietämisen tilaan, oli suostuttava sietämään epämukavuutta, oli katsottava omia kaavojaan hyvin rehellisesti. Oli annettava ”Hyvin mulla menee” -maskin sulaa ja uskaltautua tuntemaan syvälle haudattu tuska. Tällä matkalla olen toki edelleen, mutta se ei enää säikäytä minua niin, kuten aiemmin. Nyt ymmärrän, että itsensä ja todellisuuden katsominen on hidasta, paikoin hyvin epämukavaa ja sitoutumista vaativaa. Mutta palkinto on myös todella sen arvoinen. Minulle sitoutuminen omaan matkaani ja itseni kohtaamiseen on paljastanut että elämässä on jotakin, joka kannattelee, kamalimmiltakin tuntuvista hetkistä huolimatta. Pelko ei ole kadonnut, mutta ei sen kuulukaan. Pelollekin on kokonaisuudessa ihmisyydessä tilaa. Tuntuu siltä, että elämässä on tilaa, ennenkaikkea psykologisesti. Minulla on edelleen omat harjoituksen paikkani ja keskeneräisyyteni, tottakai.  Nyt ajattelen, minun henkiselle kasvulleni suurin lahja on ollut asettua ihmisyyteen, inhimillisyyteen, ei pyrkiä sen yläpuolelle.

Vapaus ei olekaan sitä, että saa tehdä mitä haluaa, vaan vapaus on ennen kaikkea vapautta omista mielen rakenteiden kaavoista. Vapaus on sitä, että ei tarvitse pelätä itsessä herääviä tunteita tai ajatuksia. Vapaus on sydämen avaamista kaikelle sille mikä itsessä tapahtuu, myös sokeudelle, naiviudelle ja varjoille. Ensimmäinen askel vapautumisen matkalla on tulla tutuksi oman vankilansa kanssa. Tämä ei tapahdu hetkessä, siihen ei ole mitään quick fix- tietä. Se on elämään suostumista ja senkin sallimista, ettei aina kyllä huvita suostua.

Pääsin keskustelemaan omien rakkaiden opettajieni, Kehto koulun Tommin ja Emilian kanssa siitä, mitä henkinen kasvu oikeastaan on, podcastille. Kuuntele keskustelumme alta.

shutterstock_249591847.jpg

Podcast läheisriippuvuudesta toipumisesta

Tällä podcastilla keskustelen psykoterapeutti Kristiina Niskasen kanssa läheisriippuvuudesta ja siitä toipumisesta, ennenkaikkea omakohtaiseten kokemuksiemme ja toki myös ammatillisen kokemuksen kautta.

Läheisriippuvuus sanana voi jättää ilmaan kysymyksiä: Mitä se on? 

Kaipuu ja tarve läheiseen suhteeseen ei itsessään ole läheisriippuvuutta, vaan inhimillistä ja normaalia. 

Läheisriippuvuuden taustalla on usein jonkinlainen kiintymykseen liittyvä trauma tai vaillejääminen, joten läheisriippuvuus on enemmänkin opittu selviytymismekanismi ja reaktio, kuin ongelma itsessään. 


Läheisriippuvuudessa kiintyminen toiseen on usein ristiriitaista ja turvatonta. Tästä läheisriippuva kokee usein syvää häpeää ja huonommuutta. Moni joka tunnistaan itsessään läheisriippuvuutta kuvaa tietävänsä, että se ei ole itselle hyväksi, mutta ei tiedä mitä asialle voisi oikein tehdä. Asian kanssa ollaan liian yksin. Läheisriippuva tyypillisesti koittaa kantaa vastuuta kumppaninsa teoista ja valinnoista, ja kokee kroonisia pettymyksiä, sillä läheisriippuva on lähes poikkeuksetta suhteessa jollain tavoin turvattomasti kiintyneen ihmisen kanssa. 

Podcastilla puhumme mm. siitä miten läheisriippuvuus ilmenee, miten siitä voi lähteä toipumaan ja toivottavasti pystymme luomaan rehellisen mutta rohkaisevan kuvan siitä, että miksi omia sisäisiä kipujaan kannattaa lähteä turvallisesti kohtaamaan. 

Insta.png


Pidämme Kristiinan kanssa luennon läheisriippuvuudesta 2.12 Helsingissä klo 14. Lue lisää ja osta lippusi TÄÄLTÄ


Kaipaatko tukea läheisriippuvuudesta toipumisen tueksi? Järjestämme Kristiinan kanssa viikonloppukurssin 12.1-13.1 läheisriippuvuudesta toipumisen tueksi. Lue kurssista lisää TÄÄLTÄ.

Aikuiseksi kasvamisesta parisuhteessa podcast Jari Koposen kanssa

Pääsin kesällä keskustelemaan Jari Koposen kanssa parisuhteista ja miten niissä helposti löytää itsensä, kumppaninsa tai molemmat taantuneena pieneksi lapseksi. Molemmat innostuimme aiheesta niin, että päätimme tehdä aiheesta podcastin. Ei siksi että olisimme asiassa valmiita, vaan siksi että olemme molemmat tahoillamme sitoutuneita tätä harjoittelemaan. Ja uskon, että moni muukin on.

Heti kuitenkin pieni varoituksen sana! Nauhoitin podcastin ensikertaa Skypen välityksellä, ja ääni ei ole ihan niin selkeä kuin toivoin. Kannattaa kuitenkin ehdottomasti kuunnella ja jos ääni häiritsee liikaa, olen pahoillani ja otan selvää miten saan korjattua tämän jatkoa varten.

Podcastilla keskustelimme mm. 

  • Siitä miten helposti parisuhteessa humpsahtaa samankaltaiseen rooliin kuin minkä lapsuuden kodissa otti
  • Miten se näkyy jos aikuisessa suhteessa onkin pääasiassa pieni tyttö tai pieni poika? (Tämän myöntäminen ei ole tietenkään mitenkään kivaa, mutta ensimmäinen askel vastuunotossa
  • Millaisia kipeitä oravanpyöriä parisuhteissa usein käynnistyy
  • Miksi pelkkä kommunikoinnin parantaminen harvoin riittää
  • Turvallisessa suhteessa on tilaa haavojen näkyväksi tulolle, ja parhaimmillaan ne saavat tulla rakkauden ääreen eheytymään
  • Millaisia rooleja miehet ja naiset tyypillisesti ottavat suhteessa toisiinsa
  • Ja paljon kaikkea muuta liittyen parisuhteen ja lapsi-vanhempi dynamiikkaan

Kuuntele lisää podcastilta!

Tutustu Jarin työhön täältä.

taylor-hernandez-497481-unsplash.jpg

Podcast tyhjyyden pelosta

Vaikka usein sanomme haaveilevamme lomasta, moni kuitenkin huomaa lähestyvän loman nostavan myös epämukavia tunteita esiin. Tämä on todellakin inhimillistä, vaikka ehkä siitä vähemmän ääneen puhutaan.

Se, että totuttu tekemisen tapa pysähtyy tuo tilaa. Tyhjää tilaa. Aikaa jolloin ei ole mitään agendaa. Tosi-asiassa se tyhjyys on harvoin tyhjää. Yleisempää on se, että kun ihminen pysähtyy nousee näkyville myös epämukavia ajatuksia ja tunteita. Ehkä hyvin syviäkin kysymyksiä siitä, mikä elämässä on merkityksellistä ja mikä oma paikka täällä oikein on.

Suorittamaan taipuvainen tietää, että "vain oleminen" on yksi vaikeimmista asioista. Vaikka olisi tietoa rentoutumisen ja palautumisen tärkeydestä, ne harvoin onnistuvat käytännössä jos syvempiä syitä suorittamisen takana ei tule käsitellyksi. 

Tyhjä tila voi nostaa esiin myös alitajuiset turvattomuuden tunteet, joiden lähteelle voi olla vaikea päästä. Yleisesti ottaen ihmismielelle epätietoisuuden sietäminen on vaikeaa. Tyhjissä kohdissa voi tuntua siltä, että ei oikein saa kiinni mistään. 

Siksi tyhjyyden pelon noustessa oleellinen kysymys voikin olla:

  • Mikä tulisi näkyville tyhjyydessä?
  • Mille tyhjyys toisi tilaa?
  • Minkä kysymyksen tyhjyys nostaisi esille?

Näitä kysymyksiä ei suinkaan tarvitse aggressiivisesti tai paineistaen kysyä, vaan lempeän uteliaasti.  Samalla kun tyhjyys voi tehdä näkyville arkoja ja kipeitäkin kysymyksiä, on tyhjyys myös se paikka, josta luovuus saa alkunsa.

”The cure for the pain, is in the pain”

Kuuntele lisää podcastilta!

joseph-pearson-310906-unsplash.jpg

Oletko muuten jo huomannut maksuttoman Överiksi meni verkkokurssini? 

Epäonnistumisen tunteesta podcast

Epäonnistumisen tunne on tuskin kenenkään lempi tunne. 

Silti ihan jokainen on joskus kokenut epäonnistuneensa.

Epäonnistumisen tunnelukko voi syntyä, jos on kokenut toistuvasti tulleensa nolatuksi tai vähätellyksi. Se voi syntyä jos itseen on kohdistuttu epärealistisia vaatimuksia ja jos on odotettu osaavan asioita ilman opastusta tai tukea.

Epäonnistumisen tunnelukko saa reagoimaan jokaisen vähän eritavoin. 

Yksi keino koittaa välttää epäonnistumista on paineen alla koittaa menestyä, onnistua ja saavuttaa. Toimintaa ohjaa uskomus, että tekemällä voi ratkaista epäonnistumisen kivun. Vaikka miten saisi meriittejä ja titteleitä, se ei tunnu riittävän. Sisällä on edelleen kipu.

Toinen tapa jolla epäonnistumisen tunteen kipua koitetaan välttää, on kirjaimellisesti välttämällä. Se on sitä, että ei uskalla tehdä asioita, joissa on mahdollisuus tuntea epävarmuutta ja epäonnistumisen kipua.

Kolmas keino on se, että ottaa pieniä askelia ja altistaa itseään uusille asioille mutta usein tämä on vielä varsin kuormittavaa ja vaatii "psyykkausta". Kokemuksien ja myös "epäonnistumisien" myötä henkinen kyky tulla toimeen epävarmuuden ja epätietoisuuden kanssa kasvaa ja uusia askeleita uskaltaa ottaa huolettomammin.

Kuuntele lisää podacastilta! (Jonka nauhoittamisen kanssa muuten epäonnistuin kahteen kertaan ..:))

OÄÄ kuva.jpg

"Kolhiintuiko mun ego vai oliko toisen palaute vaan epäasiallista?"

Miten suhtautua siihen, että joku tuttu tai puolituttu kommentoi omaa olemistasi tai tekemistäsi tavalla, joka ei tunnu hyvältä? Jos se ei tunnu hyvältä, onko siinä kyse omasta egosta? Onko palaute hyvä ottaa aina vastaan kehityskohteena?

Tällaisia kysymyksiä pohdiskelen uusimmalla podacstilla.

Palaute voidaan antaa usealla tavalla.

Sitä voidaan antaa hyväntahtoisesti, sitä voidaan antaa haluna loukata, sitä voidaan antaa inspiroituneessa tilassa, sitä voidaan antaa loukkaantuneessa tilassa. Palaute voidaan antaa herkästi ja kauniisti, silloinkin kun se on vaikeaa. Palaute voidaan antaa ”rehellisyyden nimissä” vaikka kyse on oikeastaan ihan vaan omasta, rajallisesta mielipiteestä.

Itse koen tärkeäksi tunnustella, millaisella energialla palaute annetaan.

Liittyykö siihen tunne, että toinen asettautuu ”paremman ihmisen” asemaan vai tuleeko palaute energialla, jossa tuntuu turvallisuus ja hyväksyntä?

Toinen asia joka tuntuu tärkeältä, on miettiä palautteen antajan pyrkimystä. Se on jotain josta palautteenantaja ei ole usein itsekään tietoinen. Mitä hän haki?

Palautteen antaminen ja saaminen on parhaimmillaan voimaannuttavaa ja inhimillistävää, rumimillaan se on traumatisoivaa ja häpäisevää.

Kaikesta ei voi, eikä tarvitse olla samaa mieltä ja jokaisella on vapaus valita mitä kokee oikeudekseen toiselle sanoa.

Palautteen suhteen on hyvä muistaa, että palautteen antaja kertoo palautteellaan OMISTA arvoistaan, ihanteistaan, toiveistaan ja peloistaan.

Ja ne saattavat olla hyvin erilaisia, mitä itsellä on.

Erilaisuus on oikein ok. Mutta toisen erilaisuuden pointtailu arvosteluhengessä, ei.

Keskustelu ja kommunikointi vaikeistakin tunteista on oikein tarpeen ja tervetullutta, mutta vanha kunnon ”minä-viestintä” kunniaan.

Sen sijaan että toiselle latelee hänestä totuuksia, kannattaa kertoa siitä miltä ITSESTÄ tuntuu.

Sen mä vaan sanon, että kindness is gangster. 

Ei aina helppoa, mutta gangster.

Kuuntele lisää podcastilta!

shutterstock_304333949.jpg

Podcast armollisuudesta itselle

Moni meistä on itselleen ankara. Saatamme vaatia itseltämme asioita joita emme parhaalta ystäviltämme vaatisi. Olemme ehkä niin tottuneita näihin vaatimuksiin ettemme muista tarkistaa ovatko vaatimuksemme realistisia tai inhimillisiä.

Kun emme sitten pysty näitä vaatimuksia täyttämään, koemme riittämättömyyttä ja ehkä syyllisyyttäkin. Tätä koitamme ratkoa joko yrittämällä suorittaa lisää tai lamaantumalla uskoen että meistä ei ole mihinkään.

Ihminen joka ulospäin näyttää vahvalta ja itsevarmalta (ja voi silti toki olla myös näitäkin asioita), saattaa sisällään kokea suurta kipua tai riittämättömyyttä.

Itselle myötätunto ja armollisuus on taito. Se ei ole ominaisuus joka joko on tai ei ole ihmisessä. Usein on niin että emme ole saaneet tähän tukea ja opastusta.  Sitä voi kuitenkin harjoitella. 

Kuten kävelemäänkin oppiminen, se ei tapahdu yks kaks itsestään. Se kysyy harjoittelua. Kompastumisia. Harjoittelun myötä itseensä oppii suhtautumaan armollisemmin ja hankalissa paikoissa voi alkaa muistamaan että "Ai niin, mitä se olisi jos olisin nyt itseni ystävä." Tavoitteena ei ole suinkaan olla täydellinen tai aina onnistua vaan oppia olemaan itsensä tukena.

Armollisuus itselle tekee elämästä avoimempaa. Armollisuuden opettelu lisää myös tervettä itsetuntoa. Se vähentää paineita ja tuo tilalle herkkyyttä kuunnella itseään.

Kuuntele lisää podcastilta!

Podcast perfektionismista

Perfektionismi uuvuttaa. Mikään ei lopulta  riitä. Tulee uusia vaatimuksia, aina on jotain kesken tai saavutusten tilalle saapuu menettämisen pelko. 

Perfektionismiin liittyy yritys kontrolloida elämää. Se miksi elämää taas yritetään kontrolloida, johtuu sisäisestä turvattomuudesta, jonka juuret ovat usein jo kaukana lapsuudessa.

Perfektionismi ei aina näy ulospäin klassisesti vaikkapa siivousfrikkeytenä tai työn viilaamisena loputtomiin. Perefektionismia voi ilmetä myös hyvin vaikkapa kehoon, liikkumiseen ja syömiseen liittyvissä asioissa. Sitä voi esiintyä ihmissuhteissa ja pyrkimyksenä kontrolloida omaa tunnemaailmaa.

Perfektionismiin liittyy  jatkuva paineen tunne, vaikeus ”antaa olla” sekä epärealistiset vaatimukset itseä ja joskus myös muita kohtaan.

Perfektionismin takana on pyrkimys suojautua kivulta. Se uskottelee, että jos olet tai toimit täydellisesti- voisit välttyä vaikkapa arvostelluksi tulolta, epävarmuudelta tai pettymyksiltä. Perfektionismin pyrkimys on koittaa ottaa vastuulleen kaikki, sellaisetkin asiat joita ei voi oikeasti mitenkään kontrolloida. 

Miten sitten alkaa hellittämään? 

Tiedostamalla missä vaatii liikaa. Ymmärtämällä että se ei tapahdu hetkessä, vaan uusien mallien opettelu todellakin vaatii aikaa ja kysyy myös sisäisen turvallisuuden vahvistamista. Se kysyy armollisuuden ja myötätunnon harjoittelua. 

Se kysyy myös kykyä harjoitella kohtaamaan epävarmuuden ja epäonnistumisen tunteita, jotka ovat lopulta vain tunteita, ei jotain joiden tulisi saada sanella maailmamme rajoja.

Kuuntele lisää podcastilta!

ps. Armollisuus itselle verkkokurssilla käsitellään mm. perfektionismin takana olevia pelkoja ja harjoitellaan löytämään armollisuutta sekä myötätuntoa itseä kohtaan. Kurssi alkaa 20.4 ja maksaa 42€. Lue lisää täältä.

Podcast läheisriippuvuudesta

Läheisriippuvuus on sanana varsin vahva, ehkä hieman määritteleväkin. Itse ajattelen mielummin että minulla on taipumus läheisriippuvaiseen käyttäytymiseen kuin että olisin jotenkin diagnosoitu läheisriippuvainen.

Aiemmin tämä käyttäytyminen on hallinnut elämääni ihan liiaksi asti. Olen kuitenkin harjoitellut mm. omien rajojeni tunnistamista, niistä huolehtimista, tervettä itsekunnioitusta ja omaan intuitioon luottamista joten koen että nuo opitut mallit ovat nyt enimmäkseen nukuksissa. Näistä käytösmalleista irtaantuminen ja niihin liittyvä tunnetyöskentely oli reilun kahden vuoden mittainen prosessi, josta en aina todellakaan uskonut selviytyväni. Mutta hitto vie. Selvisin.

 Koska tunnistan itselläni tämän taipumuksen, on minun kuitenkin tärkeää olla hereillä sen suhteen, varsinkin elämän stressaavissa kohdissa. En enää halua palata toistamaan mennyttä. Minun on tärkeä muistuttaa itseäni, etten voi eikä minun kuulu muuttaa ketään.

Läheisriippuvuus ei ole tyhmyyttä eikä edes järjen asia. (Sanon tämän siksi koska olen valtavasti hävennyt omaa "tyhmyyttäni".)

Läheisriippuvaan käyttäytymiseen liittyy ihan oma dynamiikkansa. Se voi ilmetä mm. Yrityksenä muuttaa/ pelastaa/parantaa toista sillä seurauksella että oma elämä hupenee ja yrityksillä kontrolloida toisen toimintaa sillä seurauksella että toinen ei ota itse vastuuta teoistaan.

Läheisriippuvuuteen liittyy vahva pelon ja ahdistuksen tunne. Pelko liittyy usein siihen että toinen satuttaa tai pettää luottamuksen. Läheisriippuva yrittää estää toista satuttamista itseään, mutta satuttaakin tällä usein itseään entisestään.

Läheisriippuvaa suhdetta varjostaa usein epätasavertaisuus, turvattomuuden tunne ja pelko.

Suhde ei tietenkään ole "vain huono", mutta se mikä pitää edelleen yhdessä ei ole järki. Järjellä läheisriippuva usein tietää, että jotain olisi hyvä muuttaa. Se ei kuitenkaan ole ihan niin yksinkertaista kun syvät alitajuiset pelit ovat ottaneet vallan. Mutta se on mahdollista. Usein tähän kuitenkin tarvitsee tukea.

Miten nämä kierteet voi katkaista?

Mistä niissä on kyse?

Kuuntele lisää podcastilta!

Uutta! Armollisuus itselle verkkokurssi alkaa 20.4! Lue lisää TÄÄLTÄ

Podcast kateuden tunteesta

Kateuden tunnetta voi olla vaikea tunnistaa, saatikka myöntää edes itselleen.

Kateuden tunteeseen liittyy usein tabuja ja häpeää. Pahimmillaan se on tunteena lamaannuttava. Parhaimmillaan se voi toimia itsetuntemuksen työvälineenä ja auttaa vapautumaan itseä rajoittavista ajatusmalleista.

Kateus on tunteena inhimillinen siinä missä muutkin tunteet. Se ei tee ihmisestä huonoa eikä epäonnistunutta. Kateuden tarina kannattaa kuitenkin tunnistaa, sillä se on harvemmin totta. 

Kateus ei ole läheskään aina kateutta toisten autoista, ruohonleikkureista tai vaatteista. Emotionaalinen kateus on sitä, että koemme että jollain toisella on tunnetasolla jotain, minkä koemme itseltämme puuttuvan. Voimme esim. Kokea että joku saa tukea jota itse kaipaisimme. Kaipaamme tuetuksi tulon tunnetta. 

Kateuden tunteen salliva tutkiminen on lahja itsellesi, joka parhaimmillaan lisää itsetuntemusta ja opettaa erottelukykyä siitä, mikä on sinun tiesi ja mikä ei.

Kuuntele lisää!

Podcast irtipäästämisestä

Irtipäästäminen, tuo sana joka vilahtelee vähän joka puolella. Tuo sana joka kuulostaa varsin hienolta ja vapaalta, mutta ei ole aina sitten kuitenkaan ihan niin helppoa. 

Irtipäästö on sekä kipeää että kaunista. Useimmiten ensin vain kipeää. 

Irtipäästö voi liittyä elämän kokoisiin asioihin tai ihan arkisista odotuksista ja vaatimuksista hellittämiseen.

Joskus voimme päästää irti omasta valinnastamme, kun huomaamme että pidämme jostain asiasta/vaatimuksesta/käyttäytymisestä kiinni itsemme kustannuksella. Tällöin irtipäästö voi tuoda nopeastikin helpotuksen tunteen.

Joskus elämä ei kysele lainkaan halukkuuttamme päästää irti, vaan huomaamme olevamme tilanteessa jossa ei ole oikein muuta vaihtoehtoa. Silti saatamme räpiköidä vastaan. (Minä ainakin!)

Jokin, joka joskus oli, ei ole enää. Oli se sitten ihan konkreettinen asia, kuten koti, työpaikka tai ihmissuhde. Tai yhtälailla joku abstraktimpi asia, kuten identiteetti tai tapa olla ja elää johon olemme kiinnittyneet. Kaikki se on joskus palvellut jotain tarkoitusta.

Irtipäästö koskee usein siksi, että emme tiedä mitä olemme ilman. Emme näe vielä eteenpäin. Emme tiedä mitä tulee tilalle. Se voi koskea myös siksi että pelkäämme että olemme arvottomia ja riittämättömiä ilman vaikkapa tietynlaista statusta, kehoa, tms. Se voi koskea myös siitä hyvin inhimillisestä syystä, että jokin asia on ollut merkittävä ja tärkeä. 

Ja sitten on se kohta, jossa jo älyllä tietää että olisi hyvä päästää irti, mutta on vielä tunnetasolla kiinni. Niin. Irtipäästö ei ole älyn asia.

Irtipäästön herättämät tunteet haikeudesta, tyhjyydestä pelosta ja surusta ovat kaikki täysin normaaleja, eikä niistä tarvitse koittaa päästä eroon. Niiden läpi voi elää.

Kotona kehossa workshop  auttaa irtipäästämään inhimillisesti kehoon liittyvästä häpeästä, dieettimentaliteetista ja kehon kontrolloinnista.  Lue lisää!

Kotona kehossa workshop auttaa irtipäästämään inhimillisesti kehoon liittyvästä häpeästä, dieettimentaliteetista ja kehon kontrolloinnista. Lue lisää!

Lakkaa yrittämästä muuttaa itseäsi podcast paradoksista

Kyllä, uskon että on hyvä ja viisasta työstää itselle kipeitä asioita ja kyllä, uskon että myös vaikkapa tiettyjen itselle tuhoisten käytösmallien muuttaminen on viisasta.

MUTTA, siitäkin voi tulla uusi vankila.

"Hyväksyn itseni vasta kun olen päässyt eroon tästä vihasta"

"Kunhan lopetan tämän kontrolloinnin olen ok".

Tästä seuraa uusi kehä, jossa yritämme kyllä hyvin aikein muuttua, mutta yritämme sitä tuominnasta ja riittämättömyydestä käsin. Jokaisella meistä on issueita, varjoja ja ei niin kauniita tapoja toimia. JOKAISELLA.

Mitä se olisi, jos lähtisi siitä että on hyväksyttävä ja arvokas, kaikkineen. Kaikkine raadollisuuksineenkin? Se voi tuntua järjenvastaiselta, tiedän. 

Mutta jos itsesi tuomitseminen olisi auttanut sinua muuttumaan, se olisi jo tapahtunut.

Saat olla juuri siellä missä olet. <3

ps. Kotona kehossa workshop käsittelee itsensä hyväksymistä itsensä muokkaamisen sijaan.Voit käydä workshopin kotoasi käsin, silloin kun sinulle sopii.

Addiktioista podcast

Addiktiot mielletään usein lähinnä alkoholi ja huumeongelmiksi. Siinä missä ne toki ovat addiktioita, on tärkeää tiedostaa että myös "hyviin" asioihin voi addiktoitua. Addiktion tarkoitus on harhauttaa kipu/vaikea tunne jota ei usko kykenevänsä kohtaamaan pois. Se on erittäin ymmärrettävää, mutta ei toimi pitkässä juoksussa. Lopulta käy niin, että addiktio satuttaa enemmän. Addiktio ei vapauta, vaan rajoittaa. Addiktiot kaventaa elämää, eikä mikään silti riitä.

Addiktoiden työstämisessä myötätunto, kärsivällisyys ja pienet askeleet ovat oleellisia. Addiktiot syövät ruuakseen häpeää ja syyllisyyttä, joten näiden suhteen tarvitsemme rohkeutta keskustella ja puhua niistä turvallisille ihmisille. Paineistetut ja pakotetut yritykset lopettaa tuskin onnistuvat.

On hyvä muistaa, että vaikka addiktio nyt tuottaakin kipua, sen tarkoitus on ollut helpottaa oloa.Se on yrittämnyt suojata kivulta, joka tuntuu täysin todelta.

Elämme aikaa, jossa vaikeista tunteista puhuminen tuntuu olevan tabu. Ja silti, kaikki niitä koemme. Ihmisyyteen kuuluu ahdistus, suru, viha, pettymys ja väsymys siinä missä ilo, leikkisyys, vapautuminen ja rauhan kokeminenkin. 

Ps. Överiksi meni e-kirjani käsittelee mm. suorittamista ja addiktioita varsin syvällisesti.

Podcast päätöksien tekemisen pelosta

Päätöksenteko elämässä nostaa esiin monenlaisia tunteita. Se ei ole aina helppoa, varsinkaan ihmiselle joka pyrkii miettimään seurauksia ja toimimaan mahdollisimman oikein. 

Voi olla, että pelkää niin paljon tuottavansa muille pettymyksiä tai tekevänsä virheen, että jää tilanteeseen jossa itsellä ei ole hyvä olla pitkäksikin aikaa.

Elämän isot päätökset eivät koskaan synny hetkessä, eikä tarvitsekkaan. Ne eivät ole myöskään ole vain järjen asioita. Oleellista on harjoitella kuulemaan ja luottamaan sisäiseen ohjaukseensa, joka ei ole aina se mikä olisi "ihanteellisinta" tai jonkun muun mielestä oikein. 

Joskus on aika päättää, että nyt ei ole aika tehdä päätöstä. Joskus tarvitaan aikaa, asioiden työstämistä ja tilaa. Silloin suurinta rakkautta on ottaa aika-lisä ja miettiä rehellisesti mihin voi ja ei voi vaikuttaa. 

Joskus on aika uskaltaa ottaa se pelottavakin askel. Mutta se askel ottaa itse itsensä, kun se on valmis. Kaikki tapahtuu aina lopulta oikeaan aikaan.

Kuuntele lisää päätöksien teon pelosta podcastilta!

Podcast sisäisestä turvallisuuden tunteesta

On varsin yleistä kokea turvattomuutta ja epävarmuutta arjessaan. Nämä eivät ole kuitenkaan tunteita joita välttämättä helposti tunnistaisimme, ne sotkeutuvat usein epämääräisen ahdistuksen ja stressin alle.

Perusturvallisuuden tunteen syntymiseen vaikuttaa monikin tekijä, mutta tällä podcastilla jaan 5 tärkeää tekijää turvallisen pohjan syntymiselle. Nämä ovat myös usein hyviä suuntaviivoja, mitä lähteä vahvistamaan jos perusturvattomuuden tunne on elämässä tuttu.

Uusin podcast loukkaantumisesta ja sen piilotetusta viisaudesta

Yleensä loukkaantumista pidetään hieman herkkähipiäisten hommana. Totta on kuitenkin se että meitä jokaista on joskus sattunut ja olemme kokeneet tulleemme loukatuksi. Oli se sitten täysin tahatonta tai tahallista.  Se ei tarkoita että meidän tulisi jäädä katkeruuteen kiinni, sillä myös loukkaantumisen tunteet voivat opettaa meille jotakin arvokasta.

Loukkaantumisen tuottamaa kipua voi olla vaikea käsitellä, niimpä joko vaimenemme, teemme vastahyökkäyksen tai välttelemme. Onko muitakin vaihtoehtoja?

Todistus

Mitä jos ei tarvitsi yrittää todistella Kenellekkään mitään? Ei omaa riittävyyttään, viisauttaan, ymmärrystään, ihanuuttaan, luotettavuuttaan, seksikkyyttään, "hyvää äitiyttään" , rakastavaa puolisoa, luotettavaa ystävää, ammattitaitoaan, jatkaa listaa jollain muulla kolahtavalla. Mitä jos vaan tosiaan olisi. Just show up as you. 

Taas sain muistaa sen hassun helpottavan paradoksin, että en voi ikinä riittää, tulen olemaan ihminen. Jota joskus jännittää, jolla on huono hetki, joka reagoi, joka kompuroi, joka sylkee sammakon väärässä kohdassa, jonka on katsottava peiliin, joka ei ikinä voi tietää tarpeeksi, jota väsyttää, joka kaipaa huomiota... Vaikka se miten yrittäisi ja puskisi. Se on ihana, virheellinen, täydellinen, erehtyväinen, viaton...ihminen. Ja se juuri riittää.  

Onko elämässäsi joku asia jo ja suhteen olet ehkä huomaamattasi koittanut todistella jollekkin (ehkä itsellesi?) jotain. Minä löysin tänään tällaisen asian, jossa koitin saavuttaa omaa hyväksyntääni. Ajattelin kokeilla luopua tuosta todistelusta päiväksi. Jos se tuntuu toimivan, taidan jatkaa vähän pidempään. Tervetuloa mukaan <3

Milloin riittää? Kerro kerro kuvastin.

Veikkaan että kaikilla meillä on jonkunlainen kokemus siitä että olemme tuottaneet jollekkin toiselle pettymyksen. Tietenkään Me emme sitä oikeasti tee. Mutta meillä on kokemusta siitä että emme ole onnistuneet täyttämään jonkun/joidenkin muitten odotuksia,toiveita, standardeja.

Ehkä meitä on syytetty kovaäänisesti, tai katsottu paheksuen. Ehkä meille on suoraan sanottu että tuo ei kelpaa. Ei riitä.. Voi miten kivuliasta voikaan olla kokemus josta on tehty tulkinta "En ollutkaan tarpeeksi".&nbsp;Tuo kokemus ja ajatus voi olla erityisesti pienenä mukelona niin kivulias, että tehdään sitten kaikkemme jotta olisimme "tarpeeksi". Joskaan emme tiedä mitä tuo tarpeeksi sitten on. Ja kenen mielestä tarpeeksi? Ei ole mahdollista olla tarpeeksi, jos sitä miettii muiden mielipiteiden kautta.Ei ole mahdollista riittää! Mikä helpotus! 

Tarkoitus ei ole nyt osoittaa niitä syyttävällä sormella jotka odottivat meiltä muuta tai ihan toista joka oli meille itselle luontevaa. Heillä on heidän käsityksensä ja se on ihan ok. Se on omalla vastuullani jos koitan mahtua muiden käsityksiin silläkin uhalla että särjen sillä sydämeni. On minun tehtäväni tutkia omaa käsitystäni mikä on riittävää ja tarpeeksi, ja mistä ihmeestä olen sen oppinut.

Itse koin tuottaneeni niin paljon pettymyksiä ihmisille että 10-vuotta sitten päätin tiedostamattani että en enää koskaan sitä kestä. Niimpä koitin tulla täydelliseksi. Koitin tulla täydelliseksi työntekijäksi, täydelliseksi opisekelijaksi, täydelliseksi tyttäreksi, täydelliseksi kansalaiseksi, täydelliseksi ihmiseksi. Arvaat varmaan että epäonnistuin ja kovaa? Koitin mahtua muiden käsityksiin siitä minkälainen minun tulisi olla. Samalla "minä" katosin. Kaikista tärkeintä oli kelvata, hinnalla millä hyvänsä. Enkä tietenkään kelvannut. Itselleni varsinkaan. 

Oman polun kulkeminen, vaikka se ei aina muita mielyttäisikään vaatii kyllä rohkeutta. Ja sen muistamista uudelleen ja uudelleen. Armollisuutta ja nöyryyttä. Sen anteeksi antamista että joskus se unohtuu. Tiedätkö mitä siitä seuraa kun uskaltaa kulkea omaa polkuaan? Tai uskaltaa olla sinut sen polun kanssa jolla elämä sinun hahmoasi kuljettaa? Siitä seuraa se, että ihan jokaisen muunkin polku on täydellinen. Vaikka ne "muut" eivät tekisi sitä me mielessämme toivomme. Me annamme myös muiden olla sitä mitä he milloinkin ovat. Me annamme heille luvan muuttua. Me emme enää koita mielellä heitä hallita. Silloin me näemme sen Jumalan/Elämän/Tyhjyyden tanssin KAIKESSA ja KAIKISSA.

Mikä on sinulle tarpeeksi? 

Millaisia standardeja mielessä on sille mikä on tarpeeksi?

Mistä nämä standardit olet oppinut? Oletko itse 100% varma että ne ovat totta?

Voit halutessasi tutkia vastauksia itsessäsi. Mitään oikeaa vastausta ei ole. Tutki rehellisesti. Mielellä voi olla kiusaus mennä selityksiin kuten " No hei jos kaikki on jo tarpeeksi niin millä me saadaan nälänhätä loppumaan" "Ja jos kaikki vaan heittäytyisi olemaan itselleen tarpeeksi niin sittenhän seuraisi sitä ja tätä". Selityksiin meneminen ja tulevaisuuteen ennustaminen on hyvä tapa välttää omalla kohdallaan katsomista. Välttää voi tietysti niin pitkään kuin haluaa. Spekuloidakin voi niin pitkään kun haluaa. 

Oli miten oli, se on tässä tapauksessa nyt tarpeeksi ja riittävää.

syrän.jpg