Emotion to Devotion

IMG_2400.jpg

Triggerit. Tunnemuistot. Vanhat ohjelmoinnit. Punaiset napit ja vaatteet. Meillä kaikilla on omamme. Ne jotka tulevat meiltä niin syvältä selkärangasta, että ne todella tuntuvat TODELTA ja saavat meidät usein reagoimaan itseämme tuhoavilla tavoilla. Itsetuntemuksen matka lisää tietoisuutta pala palaselta niin, että pikkuhiljaa alamme kokemaan jotain uutta ja hassua: Tiedostamme, että reaktiomme on defenssi, mutta emme ihan osaa vielä katkaista reagoimistamme sen mukaan.

 

Jokaisen selviytymiskeinot ovat erilaisia. Joillakkin se on enemmän vetäytyvää ja piiloutuvaa, jollakin toisella hyökkäävää ja päälle käyvempää. Vaikka tavat ovat hyvin erilaisia, taustalla on hyvin samankaltainen pohjatunne: Pelko. Pelko, että minut hylätään. Pelko, että minua arvostellaan. Pelko, että minusta ei enää pidetä. Pelko, että torjutaan. Pelko myöntää, että erehtyi. Pelko menettää kasvonsa. Pelko, että elämä ei kannakkaan. Pelko, että ei selviä. Pelko yksinäisyydestä. Pelko läheisyydestä. Pelko menettämisestä.

 

Kun olemme pelolle sokeita, hyvin ymmärrettävistä syistä, se saa meidät suojautumaan. Suojautuminen rakentaa panssaria aidon kohtaamisen välille. Jos kylmetän itseni tässä, sitten minua ei satu! Oman elämäni jääkuningattarena voin ainakin tunnustaa, että vaatii hirveästi ponnisteluja ja kontrollia kylmettää itseään. Haaste olisi tehdä se, mikä kaikista eniten tuntuu vaikealta, antaa panssarien pudota. Sallia itsessään se, että tämä saa tuntua. Pelkoja ei voiteta kiertämällä niitä, vaan menemällä hellästi niitä kohti. Sallien sen, että se saa pelottaa. Sallien sen, mitä se meissä nostaa esiin.

 

Mennyt vuosi oli minulle monen ison pelon tiedostamista ja kohtaamista käytännössä. Jos jokin asia tuli selväksi, se on se, että niitä ei pääse pakoon välttelemällä kuin hetkellisesti. Kärsivällisesti elämä koputtelee ovelle, uudestaan ja uudestaan. Tarjoaa mahdollisuuden olla hylkäämättä itse itseään. Paine sisuksissa kasvaa liian suureksi. Niin paljon, kun tämä meissä voi nostaa vastustusta esille, se on kasvumme kannalta hyvä. Tähän aikaan toivon, että uskallat olla itsellesi tukena ja hellä. Anna aikaa.

Emootiot ja reaktiot joita usein painamme pois ja tukahdutamme ovatkin usein kuin silta vapautumiseen. Vain kulkemalla läpi pelon, vihan, turhautumisen, vastustamisen voi kokea niiden raukeamisen. Panssarin pudottamisen. Haastavan asian kohtaamisen. Kissan nostamisen pöydälle. Sanoa EI enää. Sanoa KYLLÄ. Astua itse sivuun. Antaa rakennelmien hajota.

Jokin raukeaa. Harvoin sitä tunnetta voi sanoin selittää. Jotain vanhaa sulaa pois. 

Vastustaminen itsessään ei ole ongelma, vaan se että vastustamme vastustamista.

”Emotion is energy, energy is motion”.

Tästä syystä olen kokenut itse erittäin hyväksi ja toimivaksi yhdistää vapauttavan ja tunnelukkoja purkavan liiikkkeen sekä itsetuntemusharjoituksen. Omasta palleasta on pikku hiljaa päässyt sulamaan pois sinne kauan, kauan sulottua huolta ja hätää. Jotain johon olin niin tottunut, että en tajunnut mitä mukanani kannoin. Vähän paradoksaalista että ne asiat joita on itsessään ehkä eniten hävennyt ja pelännyt ovatkin voineet hitaasti mutta varmasti valjastautua voimaksi.

Sudentuntien tunnustukset

Aamuyö klo 3. 
Sudentunteina huomaan herkemmin levottoman alitajunnan. Sieltä haluaa tulla jotain nähdyksi. Katsotuksi.Tietoisen mielen järkeilyn verho on karannut yön tieltä esiin. 

Pyörin enkä saa unta. Tiedän ettei kuulukaan saada. Muuten nukkuisin jo. Haluan saada kiinni tästä! Edellisenä päivänä jo huomasin jonkun olevan tuloillaan. Leikkisän eevin otsa oli kurtulla ja vähän ärsytti. Tuo olo on tuttu. Jos sillä ololla olisi nimi, se olisi Tiedän että alan tiedostamaan jotain jota en vielä nää. Koska se on niin tarkoin kätketty suojamekanismien taakse, voin olettaa että kyseessä ei ole hattaraa.

Mistä näin äsken unta? Unessa eräs läheiseni koitti suostutella ja manipuloida minua tekemään asioita joita en halunnut. Unissa asiat näytetään ylikirostuneesti, jotta niistä pöllömpi voisi saada kiinni. En kuitenkaan unessa kehdannut selkeästi sanoa ei. Manipuloin siis toista itsekin. Tämä manipulaatio ei ole ehkä niin selkeä, mutta kun tarkemmin katsoo sen voin nähdä. Uni näytti minulle kuvitelmani että kunhan vaan en loukkaa ketään niin olen onnistunut.

Jos tuotan jonnekkin pettymyksen (oikeasti minä en voi kellekkään pettymystä tuottaa, sen voi jokainen tehdä vain omissa ajatuksissaan) -> olen häpeällinen ja epäonnistunut. 
Tunnistin myös muistot jossa tällaisen epäloogisen draama päätelmiä olin omassa mielessäni tehnyt. Se ei ole kenenkään ulkopuolisen syy vaikka egoni mielellään osoittelisi minua "kaltoinkohdelleet" henkilöt syyllisiksi. Se nyt vaan kuului tähän tarinaan.Tiedostan myös miten helposti suojelen ja puolustan minua loukanneita ihmisiä. Minä hei ymmärrän ! Sillä oli vaan huono päivä, oikeesti se halus vaan mun parasta! Sitä vaan itseä pelottaa, siksi se uhkailee mua! Jne. Tilanteista "vahvana ja kypsänä" heti selviytymään kiellän tai piilotan itseltänikin kokemani surun. Olin surullinen ja sydäntä raastoi. Mutta sen peittäminen ei ole vaikeaa jos sitä on 20-vuotta tehnyt. Ammattinäyttelijä unohtuu roolinsa itsekkin.

Jos minulla on alitajuinen käsitys siitä että jos tuotan muille pettymyksen olen epäonnistunut ja jos vaan saan muut hyväksymään minut olen onnistunut, millaista peliä elämä on? Ymmärrän myös että ne valheelliset defenssit ovat suojelleet minua joskus. Mutta viimeiset 10- vuotta ne ovat lähinnä saaneet kokemaan erillisyyttä, pelkoa ja kärsimystä joka on väreillen kutkutellut pinnan alla. Niin kauan kun sen siellä tulikin olla. Nyt se on nähty.
Kolikon molemmat puolet. Äkkiä koko hahmon tarina näyttää aika selvältä. Tottakai se on säntäillyt juuri noin. Tottakai se on itsekin hylännyt ja "kaltoinkohdellut". Tottakai se on ajautunut juuri tuollaisiin tilanteisiin ja ihmissuhteisiin! Se on ohjelmansa ohjaamana mennyt, robotin lailla. Sen ohjelma on ollut " vältä kipua ja etsi jotain joka helpottaa tai saa unohtamaan".
Error.

Kuten muistaakseni jossain lasten ohjelmassa laulettiin " Kannatti herätä!".
Minulle kirjoittaminen tai sisäisen dialogin tekeminen ovat olleet parhaita työkaluja saada nähdä ja tunnistaa. Onneksi minut sitten vaikka herätetään yöllä tajuntaani penkomaan. Näkeminen sisältää paradoksin. 
Se asia vaan on. Siihen mahtuu rakkaus ja pettymys. Siihen mahtuu oman syyllisyyden ja syyttömyyden näkeminen, vaikka tietää ettei kukaan oikeasti ole syyllinen. Armo. Kiitos ja anteeksi.
1496703_604517212918704_408274739_n.png