Hömppä, hassu ja kömpelö

Välillä hävettää miten sokea, nolo ja hömppä onkaan ollut. Niin kuin tiedetään häpeän tai syyllisyyden verkkoihin ei kannata uiskennella. Haavojaan pitää ehkä hetki nuolla, mutta sitten move on.  Halaukset ja yläfemmat ihanille lajitovereille!!!!

Harjoitus:
Kirjoita itsellesi kirje. Se voi olla juuri niin lyhyt tai pitkä kuin luonnolliselta tuntuu. Kirjeen teema on “Minulla on lupa olla erehtyväinen ja oppia”.
Vaikka tekisi mieli luistaa tästä, älä luista. Kirjoita se ihan oikeasti ja säästä itsellesi. Voit kaivaa kirjeen esiin jonain hetkenä matkallasi jos kaipaat muistutusta siitä että sinulla on lupa olla inhimillinen. 

“Eevi rakas, voisitko antaa itsellesi vähän armoa? Huomaatko miten kovasti alennat itseäsi? On ihan ookoo erehtyä. Kaikki me erehdymme joskus, jopa useita kertoja päivässä. On ihan ookoo jos epäonnistuminen tuntuu ikävältä, sitten voit kokea sen tunteen pois. Mutta älä rakas ystävä kaivaudu sinne syyllisyyden ja häpeän kuoppaan elämää piiloon. Sinusta katoaa syke ja elämä kun alat varomaan ettet vaan mokaa. Mikä on niin kamala jos mokaat? Se tunne. Sinä ystäväni pelkäät tunnetta. Tunteeseen ei voi kuolla. Sen tunteen ei tarvitse määrittää sitä mitä voit jatkossa tehdä. Entä jos nekin asiat joita pidit virheinä olivatkin tärkeä osa polkuasi? Eikö vain että opit niistäkin jotain? Oppiminen ja kasvaminen ei käy niin että me saamme kirkkaampia kruunuja ja hienoja henkisiä kokemuksia. Se on joskus sitä että mattoja vedetään alta, mutta sieltäkin löytyy lahja. Sinun ei tarvitse esittää reippaampaa, mutta älä ystävä rakas enää suojaa itseäsi elämältä. Sinulla on myös ihania ihmisiä ympärillä jotka ovat kanssasi silloinkin kun räkä valuu ja et tiedä miten päin olla. Jas en ystävän voi löytää itsestäsikin”.


FEUR

Otsikko on kai saksaa ja tarkoittaa kai(?) tulta. Se on jäänyt mieleen huikeasta Band of Brothers sarjasta ja sopii nyt tähän otsikoksi. Ehkä.

Sieltä kuorien, suojakerrosten ja ja vaikka minkä tyrannipanssareitten takaa löytyy liekki, made by life. Se liekki on enemmänkin lapsenmielinen, herkkä, utelias, leikkisä, suora, rehellinen kuin tavoitekeskeinen menestys hakuinen "aikuinen". Jossain vaiheessa luultavasti jokainen meistä tulkitsee että hitto vie ei tässä maailmassa pärjää ellei ole vakava, tosissaan ja vakuuttava. Liekin läpi tunteet saa tulla ja mennä, se ei tiedä mitä on tunteiden "nieleminen" , kieltäminen tai tukahduttaminen. Oli kyseessä sitten suru tai ilo. Kuoria on raskasta ja yksinäistä kannatella.



Liekkiä ei voi menettää. Sen voi kyllä tosin tukahduttaa. Millä tavalla herkistyykään sisimpään kuulemaan, se on hyvä. Sen ei tarvitse olla mitään mystishenkistä, se voi olla jotain huoletonta ja hauskaa jota tehdessä unohdat "itsesi" ja tärkeät roolisi. Minulle sellaisia asioita ovat mm. luonnossa hengailu, kokkaaminen, piirtely, usein liikkuminenkin, milloin mikäkin.

Kuorien näkeminen on suoraan sanottuna välillä melkoista sheibaa, vaikka voisi kai sitä ihan imelyyttään sanoa että on se aina kivaa kun joku aiemmin kahlinnut ja jähmettänyt kuori on "läpinähty". 

Suloista aamua <3

https://www.youtube.com/watch?v=FlsBObg-1BQ&feature=kp

Ymminä.

Miksi sanon ymmärrän, vaikka en oikeasti ymmärrä?
Miksi sanon ei se haittaa, vaikka oikeasti pahoitin mieleni?
Miksi koitan pusertaa kovempaa vaikka joku osa itsestä kuiskaa "anna olla"?
Miksi annan olla ja luovutan kun jokin osa itsestä kuiskaa "mene vaan"?
Miksi vetäydyn ja menen kauemmaksi juuri silloinkun olisi mahdollisuus rehelliseen kohtaamiseen?
Miksi puhun silloinkin kun ei ole mitään puhuttavaa.
Miksi järkeistän tai etsin syyllistä ololleni ulkoapäin?
Pelko. 

Miksi pelkään pelkoa? 
Häpeä. Luulen että olen ainoa. Luulen että jos paljastan itseni ( ei silleee, pervert!) minut haukutaan pystyyn. Pelkään leimaantumista. Hipiksi, Urpoksi, hörhöksi, kusettajaksi, feikiksi, itsekkääksi, epävarmaksi, idiootiksi, tyhmäksi, jne. 
Jos pelkään leimaantumista, miten toimin?Miten valikoin sanojani, miltä koitan näyttää ulospäin?Jos haluan leimaantua hyväksi ihmiseksi, viisaaksi ihmiseksi, henkiseksi, tietäväksi, rauhalliseksi, jne miten se saa minut pelaamaan? Mitä se saa minut välttämään? Miten koitan laskelmoidusti kontrolloida kuvaa jota koitan muille luoda?
Kiusaten lopulta vain itseäni. Mitä minä teen muiden kuvitelmilla? Mitä minä kostun jos muut eivät vaan kuvittele? En mitään.

Kiusaan vain itseäni, pitäen itseni erillisyydessä leikkimällä taas "jotain".Pelokas mieli saa turvansa kun voi samaistua johonkin kuvaan. Minä olen jotain. Minä kuulun johonkin. Tätä minä olen. Tämä kertoo minusta.

Olin oppinut samaistumaan "minun pitää pärjätä" itse rooliin. Jotta olisin voinut itsekkin uskoa tähän, minun piti karkoittaa itsestäni kaikki tarvitsevuus ja heikkous. Enhän minä. Olin etäinen, itsellenikin. Pahin painajainen olisi ollut pyytää apua tai kohdata se että yksin en selviäisi. Ei minulla ollut lupaa ottaa vastaan tukea, sehän olisi tarkoittanut että olen heikko ja tyhmä. Tämä prosessi tai itsetutkiskelun matka ei ole tehnyt minusta yhtään parempaa, vahvempaa, pärjäävämpää, positiivisempaa tai onnellisempaa. Mutta se on tehnyt sopua kaiken sen kanssa mitä olen pelännyt ja kammoksunut. Onkin sinut heikkoutensa, surunsa, avuttomuutensa ja pärjäämättömyytensä kanssa. Tai harjoittelee näiden kanssa sinuiksi tuloa. En enää jaksa niitä paeta tai pelätä, joten kohti vaan.Ja silti välillä todellakin pakenen, enkä edes huomaa sitä itse! Rauha ei tule varmistelemalla, välttämällä tai kieltämällä. Rauhan voi tavoittaa kohtaamalla. Juuri siellä, epävarmuudessa, myrskynsilmässä ja elämän vapaa pudotuksessa. Sanomalla sillekkin sitten kyllä. Ja kun olet sen kohdannut, ei pelkoa tarvitse samoin enää pelätä. Se ei tarkoita ettei koskaan enää sattuisi, jos sattuu se kohdataan sitten silloin. Lakkaa pehmustelemasta ympäristöään ja rakentamasta muureja ympärilleen. Mutta energiaa ei kulu niin paljon enää sen välttämiseen ettei satu. Uskallat antaa "oman"ainutlaatuisen liekkisi loistaa, luopumalla yrityksestä kontrolloida kipua.

Kyllä me tiedämme ettei muiden mielipiteistä pitäisi liikaa välittää. Silti me näköjään välitämme. No, ehkä me ollaan vaan ihmisiä. Sen sijaan että järkeillään kokemusta pois, mitä jos sen kohtaisi. Tässä ja nyt sellaisenaan. Se on mitä se on. Se ei ehkä ole oppikirjojen tai ihanteiden mukaista. Mutta se on mitä se on. 

Kings of leon - The End

<3

images-98.jpeg
images-12.jpeg


In My Face

 

Todellinen kohtaaminen voi syntyä vain rehellisyydessä.
On mahdollista olla vuosia yhdessä/tuntea vuosia kohtaamatta todella lainkaan.
Aito kohtaaminen voi olla pelottavaa egon näkökulmasta joka on tottunut rakkauden ostamisen peliin, näytänhän ulospäin tarpeeksi moitteettomalta/henkiseltä/menestyneeltä/sinua paremmalta tai huonommalta peliin. Näissä ihmissuhteissa on kyse siitä mitä minä saan sinulta. Saanko sinulta tunteen että kuulun johonkin? Saanko sinulta tunteen että olen tärkeä? Saanko sinulta tunteen että olen turvassa? Saanko sinulta tunteen että kelpaan tai olen hyvä äiti/puoliso/tytär?

Jos annamme toiselle vallan kertoa kuka olemme annamme hänelle myös vallan mielessämme olla ehto omalle rakastettavuudellemme. Minulla menee hyvin kunhan saan sinulta rakkautta. Ja jos en enää saakkaan, sinä tuotit minulle pettymyksen! Sinä hylkäsit!

Rehellinen kohtaaminen ei ole helpointa. Me olemme monet oppineet saamaan palkintoja rehellisten tunteiden ja ajatuksien piilottamisesta. Rehellistä ei ole se että tietää että minun ei pitäisi riippua toisessa, ja tietämällä tämän kieltäytyy katsomasta toimintaansa. Mielellä tietäminen jättää kylmäksi, se jättää erillisyyden tunteen. Rehellisempää voi olla myöntää että näköjään joissain tilanteissa vielä kuvittelen että tuon toisen tehtävä on rakastaa minut eheäksi. Et tuomitse tästä itseäsi, vaan olet kiitollinen nähdessäsi ja muistaessasi että se on sinun tehtäväsi. Toinen saa olla siinä mukana, tai olla olematta. Se on hänen vapautensa.
En tarkoita nyt että rehellisyyden nimissä olisi jotenkin lupa alkaa käyttäytymään kuin pieni 5-vuotias. Mutta jos kiellämme että joskus (usein!) ne tulkintamme ovat joskus 5-vuotiaan tasoisia, emme niistä oikein voi vapautuakkaan. 
Meillä kaikilla on varmasti kokemuksia kohtaamisista jossa kaksi kuorta on hoitanut roolinsa hyvin. Minulle nämä pitkässä juoksussa jättivät hämmentyneen ja pelokkaankin olon. Niin paljon että aloin välttämään ihmissuhteita. Eniten kuitenkin vältin kohtaamasta itseäni. Tai sitä miksi itseäni luulin. 
Kukaan meistä ei ole aina empaattinen. Kukaan ei ole aina ymmärtävä. Kukaan ei. Ei ole mitään yhtä ainoaa minää - tätä olen aina. Nyt kun kirjoitan , kirjoitan. Olenko sen vuoksi kirjoittaja? Kohta menen kauppaan. Sitten olen kaupassa kävijä. ( Jos pääsen sinne asti :) ). Myöhemmin käyn ehkä kuntosalilla. Sitten olen kuntosalilla kävijä. Illalla näen ystävää. Silloin olen ystävä. Maanantaina olen kouluttamassa. Silloin olen muutaman tunnin kouluttaja. Kun tilanne on ohi, se on ohi. Jos mieleni on kiinnittynyt ideaan " Minä olen henkinen kouluttaja" , millaista roolia vedän kaupassa, kuntosalilla, ystävän kanssa? Tuo usein tiedostamaton käsitykseni " ihanne minästä" saa vain kumma kyllä kärsimään ja stressaamaan. Silloin ei mukaan mahdu ne todelliset kohtaamiset. Ne joissa ei oleellista ole "mitä saan sinulta" tai "mitä käsitystä minusta itsestäni sinä vahvistat". 
Henkisyyteen kuuluu paljon ohjeita, jotka ovat toki todella hyviä. Helposti erehdymme syyllistämään ja piilottelemaan itseämme jos emme sitten aina pystykään antamaan anteeksi, päästämään irti tai hyväksymään kaikkea heti. Muihin on turha verrata. Aito kohtaaminen voi olla siellä jossa jeesustelun sijaan on tilaa kohdata itsessään ja toisessa keskeneräisyys.

Vaikka ehkä vaikuttaa että kirjoitan tätä sinulle, kirjoitan tätä itselleni. Nähden minkälaisen mutkan voi itseään kiertää uskomalla häpeään ja syyllisyyteen ja pitämällä niitä pahoina. 

Kun lakkaan juoksemasta pelkojani ja puolustamiani mielikuvia karkuun, kohtaan ja olen siinä mikä on. Kaikki saa kulkea sen läpi. Siinä itse koen luonnollisista rakkautta joka ei kohdistu mihinkään,joka enemmänkin on vain syvää rauhaa. Siellä minun on tilaa kohdata sinut. Vaikka oikeasti kohtaan aina vain itseni. 
En tiedä kuka näin on sanonut mutta se on jostain tajuntaani jäänyt ja tuntuu kovin paikkansa pitävältä: Et voi antaa muille jotain mitä sinulla itsellä ei ole. Toistepäin, Kohtelet muita juuri niinkuin kohtelet itseäsi. Jos en ole sinut oman herkkyyteni kanssa, luultavasti muiden herkkyys ärsyttää minua tai jotenkin tökkii. Jos kohtelen sinua alistaen, se kertoo vaan siitä että koen itse olevani alistettu, Kyllä se hitto vie vaatii munaa nähdä tällaisia malleja itsessään. Ja monesti nämäkin huomaa vasta jälkeenpäin. Mutta tämä näkeminen parantaa. Se ei ehkä saa meitä sädehtimään ihanneminä valossa, se ei kiinteytä reisiämme tai ole mitenkään mediaseksikästä eikä siitä varmaan tule tehtyä yhtään facebook päivitystä. Eikä tarvitsekkaan. Toivon kuitenkin, että jokaisella olisi ystävä kenelle voi harjoitella uskaltaa olla täysin rehellinen. Aloita sillä että olet se ystävä itse itsellesi. <3
P.s Ihanan Katrin hienot kirjoitukset irtipäästöstä kannattaa myös lukea:
http://elamanflow.wordpress.com/2014/01/06/letting-go-milloin-on-aika-paastaa-irti/
 
http://elamanflow.wordpress.com/2014/01/11/letting-go-osa-2-mista-irtipaastamisessa-on-kysymys/
 
Ja sit täs ois hei viel tällänen ihana kukka kuva imelyydellä varustettuna &lt;3&nbsp;

Ja sit täs ois hei viel tällänen ihana kukka kuva imelyydellä varustettuna <3 

Jästipää ( vai jänishousu?)

Me emme näe maailmaa sellaisena kuin se on vaan sellaisena kuin itse olemme. Joo joo, onhan tätä nyt kuultu ja hoettu mutta miten se vaan aina ja uudelleen joka ikinen päivä tulee vastaan. Vastustelun ei todellakaan tarvitse olla mitään suurta ja mullistavaa, pienikin ärsytys tai puolustelun tarve voi näyttää minkä asian suhteen ei ole vielä sujut. Ai minua ärsyttää jonkun hidastelu, missä itse hidastelen? 

Ai minä petyn kun joku ei pitänyt lupaustaan? Mitä lupauksia en itse ole pitänyt? Ai tuomitsen mielessäni huomionkipeää kiukuttelevaa lasta, enkä näe että juuri tuollaisen kiukuttelun olen itseltäni kieltänyt. Mieli on antanut sille leiman " PAHA". En sano että kiukuttelu on hyväkään, mutta perinteisesti se mitä kielletään ei katoa vaan nakertaa jossain sisuksissa. Jos minussa on kiellettyä kiukuttelua, projisoin maailmaan juuri sitä. Jos en suostu näkemään ja kuulemaan itsessäni "johdatusta", projisoin sen vaikkapa johonkin guruun tai annan milloin minkäkin suuntauksen kertoa kuka olen. 

Jästipää kun olen, en aina todellakaan halua nähdä. On niin paljon helpompaa alkaa pitää ongelmia tosina eikä nähdä että ajatus on niiden lähde. Ajatus, jonka kanssa ei ole vielä lyöty yläfemmaa ja tehty sopua. Sopua ei tietenkään tarvitse tehdä. Mutta voit senkin seuraukset nähdä pian. Sota sisällä on sota ulkona. Sisällä on ulkona. Niiden välissä ei ole mitään muuta kuin ajatus. Eikä ajatus itsessään ole ongelma. Viisas ystäväni tokaisi kerran osuvasti että hänen ainoa ongelmansa on muistaa ettei ole mitään ongelmia. Ja kuitenkin ne "ongelmat" on lahjoja. Odotan innolla että pääsen niitä avaamaan. Ai minussa on vielä sotaa tätäkin vastaan! Kiitos että saan sen nähdä. Ai minä koitan vielä suojella itsessäni tätäkin? Ai tuokin herättää vastustusta, mahtavaa! 

Ja sitten välillä unohdun tien varteen polttelemaan sikaria ja unohdan katsoa. Luulen löytäneeni viimein jotain. Kunnes sekin luisuu käsistä, sikari polttaa huuleen lommon ja matka saa jatkua. Ja se matka onkin määränpää. En enää välitä pääsenkö minnekkään, ehkä en edes enää halua " minnekkään". <3. Koittamalla ratkaista vain ulkoista maailmaa en lopulta ratkaise mitään kuin ehkä hetkeksi. Näkemällä ajatuksen joka sanoo "ongelma" se ulkoinen maailma ( jonka minä nään tavallani ja sinä omallasi) näyttää muuntuvan mukanani. 

1239405_548876101834507_645441141_n.jpg

Vapaus

Vapaus ei ole " negatiivisten" asioiden/ tapahtumien/ tunteiden puutetta, vaan enemmänkin vapautta kokea rauhaa niistä huolimatta. Mitä vähempi sotii mitään vastaan, sen enempi näyttäisi luonnollinen tausta rauha kulkevan mukana. Ihanaa päivää ja terkut majvikista, upea ympäristö kurssin pitoon 

 

majvik.jpg

Tunteiden takaa

 

Ihmiset etsivät hyviä fiiliksiä, onnea ja helpotusta. Se on ihan ookoo ja maailman ymmärrettävin asia, mutta tässä tekstissä se ei ole nyt pyrkimyksenä. Rauhallisuus ja hyväksyntä voi toki seurata ja seuraakin luonnostaankaan kun lakkaa pyrkimästä. Kuulostaa helpolta, mutta käytännössä ei aina omalla kohdalla ainakaan sitä ole ollut  Tässä sirkuksessa ja huvipuistossa on tullut itsekkin janottua blissiä ja sitä sun tätä. Fear of missing something on aika vahva ilmiö tänä päivänä.

Tunnetiloissa on  yksi hassu juttu, ne eivät koskaan kestä ikuisesti. Ei ne huonotkaan. Tunteet elävät hetken, ja voi että miten todellisilta ne saattavatkin tuntua sen hetken, kunnes ne katoavat itsestään. Vaihtuen johonkin uuteen.Kohtaamalla minkä tahansa tunteen ilman ajatusten tarinaa läsnäolevassa hetkessä tarina menettää merkityksenä.

Meidät on monet opetettu välttämään kipua ja kärsimystä. Me halutaan katsos niitä hyviä fiiliksiä repeatilla tunteet ovat tärkeä osa ihmisyyttä, mutta ne saavat meidät herkästi egon peleihin mukaan jos olemme kategorisoineet tunteet ” hyviksi” ja ” pahoiksi”. Tätä haluan lisää! Tuota en halua! Olemme erillisen maailman pyörityksissä, se on vähänkuin vakioasetulsena ja automaationa mielessä.Olemmeko koskaan pysähtyneet näkemään kuinka paljon kipua tuottaa niiden “pahojen” tunteiden välttely? Mitä jos sen kivun antaisi kerralla sivaltaa kunnolla, ilman uskomista ajatusten siitä kertomaan tarinaan? Egon pelissä kipu syntyy kuoleman pelosta ja siitä kokemastamme uhasta ettemme ole hyväksyttyjä. Mitä käy kun on kyllästynyt sydänjuuriaan myöten pelkoon ja draamaan, joka on helposti kätketty erilaisten roolien taakse? Sitä voi luulla hetken jopa seonneensa kun näkee millaisilla peleillä tuota kipua piti poissa. Minun pelejäni ovat olleet mm. Miss. Auttaja, miss. Pärjään kyllä itse, miss. Vahva ja haavoittumaton (bullshiiiiet <3) ja niitähän riittää. Miss. Minua kiinnostaa vain oma etuni ja missis pissis sissi  nyt näille voi nauraa eikä ne samalla tavalla kirpaise kun aiemmin. Nähdessään itsessään ( tai siinä joksi itseään luuli) sen kuravellin jota oli ehkä vuosia koittanut kätkeä ja piilotella itseltäänkin erilaisilla kepulikonsteilla voi välillä sattua. Humppaa tai kuole onkin muuttunut pelin hengeksi  Onneksi elämä on armollinen ja antaa meidän kohdata ja katsoa näitä asioita sitä myötä kun itse olemme valmiita. Vapautumista tosiaan tulee haluta, mutta on hyvä erottaa että vapautuminen on tuskin mitään mitä mieli kuvittelisi sen olevan. Siinä ei näytä olevan mitään eksoottista, ei mitään lupausta eikä yhtäkään muutakaan. Vapautuminen voi alkaa, kun se ei voi enää olla alkamatta. Kun on jo kahlannut, uponnut ja etsinyt, luullut jo löytäneensä ja tulleensa valmiiksi ja silti vielä kokee sen ihmeellisen tyhjyyden.Jos suinkin kykenee olemaan tarttumatta tai tutkimatta tällaisiin asioihin, niin hyvä sitten suosittelen lämmöllä ja ilolla vaan elämään täböllä ja ottamaan siitä kaiken ilon irti. Mitään täältä ei saada mukaan, mitään täällä ei voi kahlia tai pitää. Vapaus ei ole mitenkään oikeampaa, parempaa tai tavoiteltavampaa kuin mikään muukaan. Joidenkin hahmojen tarinaan se näyttää kuuluvan , joidenkin ei. Ja oikeastihan olemme kaikki vapaita, kysymys on enemmänkin siitä tiedämmekö sen. Tunteiden pelin takaa löytyy jotain joka ei ole muuttuvaa, jotain joka ei katoa.Jotain joka ei vaadi uskomista, jotain jota ei voi ymmärtää.

En tiedä onko muuta keinoa vapautua harhasta kuin näkemällä KAIKKI pelot ja mielen luomat merkitykset harhana. Ne positiivisetkin ihanimmat jutut, jotka mieli tekee todentuntuiseksi. Positiivisen harhan kääntöpuolena on halu kahlita se, pelko menetyksestä tai kyltymätön tarve saada lisää. Juuri tuon pelon piti kohdallani yltyä sellaiseksi myrskyksi, että oli valmis alkaa katsomaan tuoreesti, mikä on totta ja mikä ei? Mikä ei vaadi uskomista siihen?

Huomasin millaisessa aivopesussa olin elänyt, kuvitellen kokoajan itse ohjaavani elämää, minähän elin vielä unelmaanikin!Unelmaa, jonka kuitenkin pelkäsin särkyvän. Oli aika katsoa mitä merkityksiä olin asioille luonut, oli aika katsoa kuka helv*tti oikein olen ja olenko oikeastaan kukaan.Ensimmäisenä murskaantui käsitykseni oikeasta ja väärästä, seuraavana tuli nähdyksi suloinen tarve olla jotain kovin erityistä ja tietää, kontrolloida ja hallita. Miellyttää. Rooleja roolien takaa. Välillä jo luuli että nyt sitä on nähty viimeisimmätkin kiinnikkeet, mutta vähämpä sitä tiesi  Jossain kohtaa luopui tarpeesta enää määrittää ” missä kohdin vapautumista on”. Vapautuminen ei ole henkilökohtaista, se ei ole saavutus jonka voi saavuttaa. Se on enemmänkin henkilökohtaisuuden katoamista, tai sen rakennelman läpi näkemistä. Mitään henkilökohtaista ei ole koskaan ollutkaan, vaikka asiat ovatkin kovin uskottavasti siltä näyttäneet. Tämä on nerokas, kaunis, raastava ja hämmentävä tapahtuma, jossa elämä itse etsii omaa nähdyksi tulemistaan. Kaikki yritykset herätä vievät sen kuitenkin kauammas, yrittämällä jotain muuta mitä on nyt vastustaa sitä mikä on. Tunteet ja ajatukset saavat virrata lävitse.

Mitä oikeasti, rehellisesti haluat?
Jokainen vastaus on yhtä riittävä, oikea ja arvokas.

Leiki seuraavilla lauseilla:

Sitten kun olen vapaa…..

Jos olisin vapaa…

Kun olen vapaa….

Mitään todellista vankilaa ei ole. Se on ainoatsaan korvien välissä.
Oletko valmis pudottamaan käsityksesi vapaudesta, ja katsomaan mitä se todellisuudessa on?
Gulp, sanoo minunkin mieleni.
Mieli ei voi ymmärtää vapautta tai tehdä siitä teoriaa. Kaikki kuvaukset siitä ovat yhtä kömpelöitä ja harhaanjohtavia kuin mikä tahansa muukin mainonta.Ja siksi juuri voikin olla ilo leikitellä sanoilla, lauseilla tietäen että se menee kuitenkin vikaan.

Monta kertaa olen yrittänyt tietää vapautta, imitoida sitä tai luonut vapaudesta uskomuksia.
Vapaus ei vaadi uskomista. Se vaan on.

Kaikki on hyvin. Rohkeutta ja rauhaa teille upeille sotureille jotka nahkansa luomisen tiellä ovat.
Kunnioitusta ja arvostusta myös heille jotka eivät ole.
Se tie jolla olet on juuri se tie jolla sinun tuleekin olla.

Kiitos niille huikean rehellisille ystäville, oppaille, ohikulkijoille ja kanssa näyttelijöille jotka ovat laittaneet minut kiemurtelemaan. Jokaisen kiemurtelun kipu on ollut lahja katsoa mitä käsityksiä vielä halusi puolustella ja varjella.

“Kun elämämme muuttuu painajaiseksi, silloin kaikki alkaa oikeasti sujumaan mutkattomasti ja suorastaan fantastisesti. myöhemmin muistelette sitä hetkeä suurella kiitollisuudella. Silloin olette syntyneet uudestaan. – Jed McKenna”

<3

Kaikki on Tervetullutta.