Lessons learned in life 2

Lessons learned in life 2:

Kaikki ei ole aina(jos koskaan) sitä mitä ulkoisesti näyttää tai minkä vaikutelman saa.
Tämä koskee niin minua itseäni kuin kaikkea ympärillä olevaa.

Usein kaikki saattaa jopa olla päinvastoin. Sanat ovat sanoja, teot ovat tekoja. Sotkemme usein todellisuuteen omat toiveemme, haaveemme kuten myös epäilymme ja ennakkoluulomme.

Voi olla hyvä muistaa että uskoakseni jokainen meistä haluaa ulospäin näyttää olevansa vähän ”parempi” , ”vahvempi”, ”pärjäävämpi” tai vaikka ”henkisempi” mitä ehkä oikeasti kokee olevansa.
Meihin on syvään iskostunut malli että kelpaamme kun olemme X. Vaikka aina iloisia, positiivisia ja mitä hyvänsä. Olen itse leikkinyt sellaista ihmistä sillä tuloksella että jälkeenpäin ystäväni ovat sanoneet että ihanaa että uskallat olla taas ihminen ja oikeasti antaa itsestäni näkyä jotain. Niin. Se mitä näytin ulos ei todellakaan ollut totta.

On ihanaa kun elämässä menee aidosti hyvin, nauttikaa siitä sydämmene kyllyydestä mutta muistetaanhan sallia itsessämme myös yksinäisyys, suru, läheisyyden ja kosketuksen kaipuu, ikävä, hämmennys, väsymys, avuttomuus ja kaikki se joka mielellään koitetaan unohtaa kovan puurtamisen ja levottoman liikkeellä olemisen (tai kuka minkäkin) avulla.

Uskottelu ei koskaan lopulta toimi, ne pilvilinnat romahtaa ennemmin tai myöhemmin. Ja hyvä niin.
Aloita siitä missä olet, mitä koet, mikä on todella totta nyt. Vaikka se olisi niin kaukana ”ideaalista” kuin vain voi olla. Kunnioita sinä sinua niin paljon, että sinun ei tarvitse feikata itsellesi ainakaan.
Ei pienentää itseäsi, ei suurentaa itseäsi. Olla vaan.

Terkuin, tänään juuri väsynyt joka löi päänsä yhteen Siddhartan kanssa :D


Teen sanomani, sanon tekeväni

Asia jota varmaan jokaisen on hyvä silloin tällöin pysähtyä tarkkailemaan on sanojen ja tekojen välinen yhteys. On helppo puhua, lupailla, miellyttää, esittää olevansa ok, näytellä että välittää , teeskennellä kiinnostunutta, yms. Teot kert

ovat enemmän. Enkä nyt tarkoita että pitäisi alkaa teoilla jahtaamaan " täydellisen ihmisen kuvaa". Mutta voisimmeko uskaltaa olla todella rehellisempiä edes itsellemme? Kun tätä on harjoitellut itsensä kanssa, on se helpompaa toistenkin kanssa. Kohtaamisista tulee aidompia ja inhimillisempiä. En ole aina tähän pystynyt, enkä varmaan aina pystykään. anteeksi siitä. Niin herkästi mieleen ehdollistuneet toiminta mallit vievät. Siitä on kuitenkaan turha syyttää itseään , sen rehellinen näkeminen riittää .
puska.jpg