Kauneus keskellä pettymystä

Kukapa nyt pettymyksistä pitäisi?
Olen ollut aikas huono sietämään pettymyksiä, tai no joo, suoraan sanottuna surkea. Oma pieni maailmani on ollut lasin ohut ja mennyt säpäleiksi viiltäen sirpaleillaan, jos kohtasin pettymyksen.
Minulle kivuliaimpia kohtia ovat olleet ne, kun olen kokenut että minä tuotin jollekkin pettymyksen. Minä olin syyllinen. Se oli minun vika!
Vaikka järjellä olisin ymmärtänyt, että sen olevan turhaa, riistävä riittämättömyys on iskenyt. Mikä sitten tuottaa pettymyksen? Se , että mitä ajattelen ja toivon ei olekkaan linjassa sen kanssa mikä on todellista.Oli ne sitten miten suloisia tai positiivisia ajatuksia tahansa.Nämä ovat myös kirpaisseet silloin kun olisin halunnut auttaa jotakin, ja sitten huomaan että ei, en pystynytkään,ainakaan sillä tavalla kun mieli olisi halunnut. Kysymys kuuluukin tällöin, autanko toista todella haluamalla auttaa? Eikö halu auttaa ole enemmänkin halua kokea itsensä tärkeäksi?
Auts, tuonkin myöntäminen sattuu. Parhaiten autan monesti sillä, että annan sen siirtyä sivuun joka haluaa kokea itsensä tärkeäksi ja auttaa, ja olla läsnä, tutkia yhdessä rehellisesti. Itselleen rehellisenä oleminen on aika ” herkkää puuhaa”. Se kun ei ole aina kivaa. Se ei aina ole suuria oivalluksia ja vapautumisia, vaan välillä myös hämmennystä ja tunnetta ettei saa mistään kiinni. Näin monisti silloin, kun perustavan isot uskomukset ja käsitykset nousevat pintaan.

Pettymyksen tunne ei ole ongelma, kuten ei hämmennyksenkään. Ajatukset siitä voivat tuntua ongelmallisilta.Reaktion omaisesti olemme halunneet päästä näistä äkkiä eroon.Haluan selkeyden NYT! En halua olla hämilläni!Pettymys ja hämmennys muistuttavat meitä siitä jännästä asiasta, että me emme kontrolloi elämää. Vaikka miten haluaisimme hallita ja pitää “langat käsissä” -kaikki ei vaan aina mene niin. Jos uskomme että tekemällä jotain toisin olisimme voineet onnistua paremmin/välttää jotain, väännämme veistä haavassa. Helppoa se on jälki viisaana sanoa  Kohtaamalla nöyrästi tunteemme voimme huomata odotusten ja ajatusten välisen yhteyden tuntemuksiimme. Jos kaikki menee niin kuin haluan, JES onnistuin. Jos kaikki ei mene niin kuin halusin, NOOOOY Epäonnistuin. Sen ei tarvitse olla noin mustavalkoista. On rohkeaa uskaltaa toimia ja elää ilman kuvitelmia siitä mitä pitäisi tapahtua ja mitä ei. Ja luottaa elämään. Se ei tietenkään tarkoita että pitäisi heittäytyä tuuliajoille , eikä suunnitella enää mitään. Ne asiat jotka nousevat innoituksesta ja silkasta tekemisen ilosta monesti kantavat “hedelmää”. Ei niinkään mitä tekee ja mihin sen tulisi johtaa, vaan millä energialla sitä tekee. Vapaa energia uskaltaa ottaa hypyn ja luottaa että varjo kantaa. Hyppääjä ei kuitenkaan tiedä, minne lopulta laskeutuu. Mutta hän hyppää, nauttii maisemista. Ja laskeutuu juuri sinne minne kuuluukin.
Yrittämällä aina varmistella lopputuloksia koitamme ottaa sellaisia ohjia käteemme joita ego ei vaan kykene hallitsemaan.Mikä helpotus onkaan, kun todella näkee haurautensa pelkäämättä.Se on kutsu elää.


Olen halunnut välttää pettymysten kokemisen, se on ollut kuin sotkuinen ja likainen kaappi, jonka ovia en ole halunnut avata etten näkisi sisällä olevaa kaaosta. Olen halunnut äkkiä turruttaa sen. Aiemmin harrastin pettymysten ilmetessä myös itseni ” rääkkäämistä” jollain tavalla, henkisesti tai fyysisesti treenaamalla itseni henkihieveriin. Olinhan sentään ollut mielessäni täysi nolla ja ansaisin rangaistuksen. Nyt tämä kaikki tuntuu jopa huvittavalta ja suloiselta. Sillon kun tuossa draamassa oli mukana, se oli kuitenkin kaikkea muuta kuin huvittavaa.

Pelokas mieli haluaa välttää pettymystä. Se ottaa roolin ja suojakaavun ylleen. Se varmistelee ja mittailee. Jos sen tuntosarvet ( jotka ovat vuosien huolellisten vääristymien tuotosta kehkeytyneet ) aistivat ” pettymys riskin” se aloittaa hyvittely pelin tai pakenemisen. Se koittaa keinolla millä hyvänsä kiertää sitä, että au nyt saattaa sattua. Jos tilanteessa on muita, näytellään tietysti että hei kaikki hyvin, kyllä mä olen ihan ookoo tän kanssa. Tai sitten voi kokea suoraan, nähdä rehellisesti että hups, nyt mieli oli luonut jonkun toiveen tai odotuksen. Ja Se saa kirpaista. Kirpaisu on tilaisuus. Sen voi myös katsoa, sitä voi havannoida ulkopuolelta. Nähdä inhimillisenä sen, joka toivoi ja halusi. Kysyy rohkeutta olla ihmissuhteissa aito, ja kokea pelkäämättä. Toinen osapuoli ei ole vastuussa pertymyksestä, mutta voi rehellisesti kanssani kokea inhimillisen hetken. Jos vaikka uskallan jakaa tuon hetken toisen kanssa. Raakana. Läsnä. Selittelemättä. Etsimättä oikeutuksia.Kokien sen lahjan joka löytyy pettymyksen takaa.

 

Sleep Walkers

Unet ovat niin pitkään kuin muistan kiehtoneet minua. Nyt viime vuosina myös yöunien lisäksi tämä ” päivä uni “, mutta nyt halusin kirjoitella ihan niistä unista joita öisin saa olla todistamassa, johtuen viime öisestä kokemuksestani joka taas vaan tuntui niin luissa ja ytimissä. Näin ja koin unta jossa ensin koin suorastaan raastavaa yksinäisyyttä ja erillisyyden tuskaa. Se oli niin kivuliasta, että heräsin yöllä siihen että itkin Nukahdin kuitenkin pian uudelleen ja unessa näytettiin sekä sain kokea ykseyden . Sanat eivät riitä kuvaamaan sitä tunnetta, ei vaan mitenkään. Heräsin aamulla mielettömään rauhaan ja erillisyyteen mielen tullessa taas analysoimaan kokemustaan 

Ajattele jo miten kiehtovaa, että vaikka keho nukkuu , niin tietoisuus vetelee ihan omiaan. Entä kuka aamulla herää? Yöllä ei ole rajoja, ei missään. Miksi kuitenkin aamulla herätessämme lähdemme helposti “suorittamaan” tietyn roolihahmon elämää ikäänkuin automaatiolla? Joskus kun hajoilin itse ” onko minulla kontrollia mihinkään kysymyksen kanssa” sain ohjeen unen välityksellä alkaa katsomaan elämää elokuvan lailla herätessä. Miten keho nousee täysin itsestään, miten mieli rekisteröi nousemisen viiveellä. Huomaa miten kaikki tapahtuu itsestään. Kaikki. Tietenkään en uskonut että kaikki voisi tapahtua itsestään. Toistaiseksi en ole kuitenkaan löytänyt mitään joka ei tapahdu itsestään. Ei löydy sitä ” Minää” joka ohjaisi tätä kaikkea. Hitto. Verikin kiertää itsestään, solut uusiutuu itsestään ja näköjään juuri nyt kirjoituskin tulee itsestään. Ajatukset ja tunteet nousee itsestään, ja katoavat itsestään. Mitä Minulla on tässä enää tehtävää? Katsoa elokuvaa ja nauttia kyydistä. Niihin uniin sitten taas…

Viime aikoina olen öisin kokenut jonkun verran kehosta irtaantumisia (ehkä olen näitä kokenut pidempäänkin, mutta tiedostamattani) , jotka olivat lapsuudessa kovin tuttuja. Yllätys yllätys sen kuuluisan järjen ja “realiteetti terapian” myöttä nämä kokemukset putosivat pitkiksi ajoiksi pois. Muistan nuoruudesta myös muutamia unia, joissa yöllä tiedostin nukkuvani, mutta samalla tiesin olevani unessa.Muutamia vuosia sitten pyrin myös harrastelemaan tietoista unennäkemistä, mutta yrittämistä taisi olla liikaa pelissä joten nämä geimit jäivät aika äkkiä muutamaan kokemukseen.

Nyt noin viimeisen vuoden olen ottanut unien tutkimisen mukaan eräänlaisena itsetutkiskelu työvälineenä ja saan jatkuvasti hämmästyä siitä miten ne avaavat katsonta kantojani ja tuovat tietoisuuteen asioita joita en päivätietoisuudessa kenties kykenisi vastaanottamaan. Olen siis unissa nähnyt itsestäni paljon erilaisia ” varjopuolia” , niitä joita mieluiten pitäisi pimennossa ihanalta minäkuvaltaan ( joka tietysti haluaisi kokea olevansa oikeassa ja hyvä , mutta totuudellinen…nope). Unet ovat tuoneet näytille myös asioita joissa olen päiväsaikaan ” kiinni”. Nämä unet ovat kirjaimellisesti tulleet herättelemään minua katsomaan suhdettani joihinkin asioihin uudelleen. Läpi vanhentuneiden käsitysteni. Kerran sain yöllä ohjeistusta tutkia arvojani. Olin kokenut vähän ristiriitaisia oloja, ja pyysin illalla että unet tulevat apuun.Ja nehän tulivat. Ne eivät siis tee mitään ” puolestani” tai anna mitään valmista. Herätessäni ihmettelin tätä ohjetta. ” Tiedän” että arvot ovat vain uskomuksia joita olen arvottanut korkeammalle. Arvot ovat osa tarinaa, osa opittuja malleja. Aloin kuitenkin katsomaan millaisia arvoja toiminnassani näkyy, mikä on minulle tärkeää. Löysin mm. turvallisuuden ja vapauden, jotka eivät ehkä ole se yhteensopivin pari valjakko äkkiseltään katsottuna. Huomasin että käsitykseni turvallisuudesta ja vapaudesta vaativat päivitystä, sekä suostuin näkemään että ristiriitainen tuntemus ja reagointini erässä tilanteessa oli johtunut luultavasti siitä että olin kokenut turvallisuuteni ja vapauteni jotenkin uhatuksi. Todellisuudessa mikään ei ole uhattuna, mieli oli vain humpsahtanut tietynlaiseen ansaan. Unien tulkinnassa on tietysti hyvä muistaa että tulkitseminen on kovin haurasta ja lähtee jokaisen omista käsityksistä. Sen vuoksi jos itse nään vaikka unia jostain henkilöstä joka kantaa sateenvarjoa ja myy minulle kiviä, tutkin sitä millaisia mielleyhtymiä mieli on tehnyt tuohon henkilöön, sateenvarjoon ja kiviin. Näin niinkuin for dummies versiona ilmaistuna.

Hieno kirja liittyen uniin on  Uni tuntee sinut – Anne Lindholm-Kärki.

Eikun unia tutkimaan! Aluksi voi olla hankala muistaa unia, mutta siihen tottuu kovin nopeasti. Voi vielä illalla ennen nukkumaan menoa ” pyytää” että muistaa unensa aamulla mahdollisimman selkeästi. Aamulla herättyään kannattaa melkeinpä heti kirjoitella ylös mitä muistaa, sillä ne pyyhkiytyvät alkuun ainakin oman kokemuksen mukaan aika nopiaan muistista. N. parin viikon harjoituksen jälkeen aloin itse muistaa yhä enemmin ja selvemmin uniani.

 

Tunnustuksia

Upea tunne on se, kun näkee jonkun mielen luoman veivauksen ja nöyrtyy tunnustamaan ja näkemään persoonansa pikkumaisuuden ja itsekkyyden. Vaikka kuinka persoona haluaa olla ihana, rakastettava ja hyväksytty, se on melkoinen Susi lampaan vaatteissa.
Se janoaa voivansa tietää, olla parempi, saada lisää eikä mikään näytä riittävän. Tällaisen tunnustuksen teko voi tuntua pieneltä kuolemalta. Kukapa tykkäisi todeta että ” olin väärässä” tai todeta että ” toiveeni oli itsekäs” .

Vapauden tielle lähtevä voi tuskin välttyä näiltä tunnustuksilta. Vapaus ei ole pelkkää rajoittavista uskomuksista vapautumista vaan järjettömältäkin tuntuvaa halua nähdä valheellisuuksien läpi. Ja näitähän riittää. Vapautuminen on ajoittain ihanaa ja fantastista, ajoittain se on kivuliasta ja hirveää.

Se matka sopii hänelle, joka ei voi enää jättää matkaa tekemättä. On jo niin turtana etsimisestä, takertumisesta, pelosta, riittämättömyydestä ja häpeästä. Vapaus ei voi noita kiertää, vaan se menee kohti.Alussa ehkä uhmaten ja aggressiivisesti, kuin soturi jolla ei ole käsitystäkään kuinka monta vastustajaa on edessä. Saatuaan kokemusta siitä kuinka vastustajat hajoavat soturin sydämessä herää rauha ja kiitollusuus keskellä sotaa.Se ei enää samaistu kokoajan siihen joka sotii. Se sotii itseään vastaan. Ei ketään muuta, ei ole mitään muuta. Välillä se luo fantasioita siitä että se on valmis soturi ja ansaitsee kunnia merkin. Se luuli, että se teki sen itse. Todellisuus ei sodi. Se on kylmän viileä, rauhallinen soturi, joka ei pelkää tarpeen mukaan ärähtää, joka ei pelkää olla hiljaa. Se tietää että kaikki on aina niin kuin kuuluukin, keskellä sotaakin.

Näin unen jossa pelottavan näköinen mies koitti hyökätä kimppuuni. Unessa olin peloissani, räpiköin häntä vastaan, koitin puolustautua ja hyökätä vastaan. Kunnes kuulin jostain vakaan ja rauhallisen äänen ” antaudu” . Lopetin kaiken vastustelun ja räpiköinnin. Hyökkääjä edessäni mureni palasiksi. Antautumalla.

Huomasin hiljattain jälleen yhden itsekkään mallin johon mieli oli kiinnittynyt. Se halusi todellisuuden muokkaantuvan omien halujensa mukaan. Se ei luottanut että todellisuus tietää paremmin kuin valheellinen ja pelkoon perustuva itse.Vanhan ruven repäisy kirpaisee, mutta sitten se on ohi. Tästäkin oivalluksesta mieli haluaisi luoda selkeästi ymmärrettävän konseptin. Persoona haluaa turvaa , ja sen saavuttaakseen se onkin valmis vaikka mihin. Vapautuminen on kaikkea muuta kuin turvallista, pelon näkökulmasta. Se kuitenkin kantaa, mitä ihmeellidemmällä tavalla.Palkinnoksi ei saa kiitosta, kehua, tietoa tai titteliä.
Mikä saa jatkamaan eteenpäin vaikka mitään ei ole luvattu? Se että ei voi enää kääntyä takaisinkaan.

Kun havahduin tuohon itsekkääseen malliin koin aluksi suurta häpeää. En voinut kaunistella asiaa mitenkään. Se oli vain hyväksyttävä. Häpeään ei auta jäädä kierimään.Tässä olen huomannut isoja muutoksia suhtautumisessani. Aiemmin vastaavat “pienet kuolemat” saivat kierimään häpeässä, epäonnistumisessa ja ” olen hirveä akka joka ei ansaiste elää”- fiiliksissä.Tällöin tuli lähdettyä tarinoihin mukaan ja antoi menneen määrittää sitä kuka on.Kun tiedostaa jotain, voi todella vastata siitä että samaa erhettä ei tarvitse tehdä uudelleen.
Antaa anteeksi ja jatkaa eteenpäin.Laskea aseet ja antautua. Kunnioittaa kanssa sotureita, ja antaa heidän sotia omat sotansa.

One does not become enlightened by imagining figures of light, but by making the darkness conscious. The latter procedure is disagreeable and therefore not popular.
C.G. Jung

 

Sanojen söpötystä

Ihmisen mieli toimii vähänkuin leimasin kone, se leimailee asioille, ihmisille, paikoille ja tilanteille omanlaisiaan merkityksiä. Mieli tekee sen ” hyvää hyvyyttään” jotta voisimme ymmärtää helposti mitä mikäkin tarkoittaa ja mistä missäkin on kyse. Jotta voisimme varautua tulevaisuutta varten Paperilla tämä kuulostaa hienolta ja upealta, mutta silloin unohtuu että kokemuksemme todellisuudesta on värittynyt melko harhaisin linssein.Tämä saa usein meidät reagoimaan täysin menneestä käsin.Vaatii rohkeutta, avoimuutta ja vilpittömyyttäkin katsoa joka hetkeä ilman menneisyyden leimoja ja koittamatta tunkea menneisyyttä luotuja boxeja. Olemme ihmisiä. Mieli on usein niin täynnä vanhoja ehdollistumia että niiden läpinäkeminen kerralla lienee mahdotonta.Onneksi saamme kyllä ihan joka päivä ” wake up call” henkisiä tilaisuuksia, kun vaan silmät pysyvät auki. Ja muistaa miten inhimillistä on että välillä pamahdamme taas jonkun vanhan ohjelman pariin. Nämä ovat ehkä kivuliata hetkiä, mutta välttämättömiä sen suhteen että voimme nähdä missä käsityksissä olemme vielä jumissa.

Mitä tarkoittaa vaikkapa luottamus yhdelle, se on täysin muuta toiselle. Mitä on Pekalle vapaus on Maijalle vankila. Mitä on rehellisyys jollekkin se on toiselle paskan puhumista. Vaikka puhummekin näennäisesti samaa kieltä, mitä todella tarkoitamme? Millaisia merkityksiä olemme luoneet sanoille tai muille henkilöille ja olemmeko ihan 100% varmoja näiden asioiden paikkaansa pitävyydestä?

Mielen kategorisointi saa meidät helposti kuvittelemaan ja uneksimaan asioita niin että katsomme tätä hetkeä vanhojen linssien läpi. Näenkö tänään ystäväni joka 5 vuotta sitten myöhästyi usein edelleenkin ” myöhästyjänä”? Kategorisoinko ja leimaanko muita ja itseäni päivät pitkät enkä näin todella näe ketään?

Millaisia merkityksiä ja sääntöjä mieli on luonut vaikkapa parisuhteelle?
Työnteolle?
Harrastuksille?
Sille että kokee olevansa riittävä ja turvassa?
Siitä millainen on ” hyvä ihminen” ?
Siitä miten muiden tulisi kohdella sinua?

Henkisyys on sana joka minua on jo hetken aikaa mietityttänyt ( lue ottanut kupoliin). Katsoinko elämää linssien läpi jotka pitävät ” henkisyyttä” jotenkin parempana kuin vaikka hyvän elokuvan katsomista? Minulle henkisyys ei tarkoita ( enää) pelkkää energiaa, chackraa sun muuta mielenkiintoista harrastettavaa, vaan henkisyys on enemmänkin vapautta joka ei sulje pois mitään. Vapaus ei vaadi yhtään kokemusta ” henkisistä” asioista, oikeastaan päinvastoin. Joskus ihmisyyden pelin näkeminen on huomattavasti helpompaa jos ei ole valtavaa määrää henkisiä uskomuksia ja oppeja suppeuttamassa katsonta kantaamme tietynlaiseksi. Vapauden kannalta sanoilla tai tiedolla ei ole mitään merkitystä. Toisaalta mieli suostuu monesti katsomaan asioita avoimemmin jos se ymmärtää älyllisesti miksi se edes haluaisi niin tehdä. Ja jos ei halua, se on erittäin ok. Jos vapautumisen prosessi käynnistyy, sitä tuskin voi edes estää. Saatamme koittaa painaa jarruja, mutta palaamme uudelleen ennemmin tai myöhemmin tutkimaan sitä mikä on oikeastaan todellista ja mikä ei. Tälle matkalle moni on tarvinnut pohjalle jos jonkunmoista henkistä etsintää ja ideologiaa, huomatakseen viimein että vaikka ne kuinka ihania harrastuksia olisivatkaan yksikään mielen tekniikka ei voi meitä vapauttaa mielestä. Sitä ei voi hallita. Sitä voi vastustaa ja sen persoona usein tekeekin. Se on ihan ok ja luonnollinen osa prosessia. Prosessiin kuuluu mm. Se että katsoo täysin uudesta katsonta kannasta millaisia merkityksiä on luonut niin muista, itsestään, sanoista ja ties miestä. Oikeat vastaukset tai oikeassa oleminen on tästä kaukana, vaan enemmänkin nöyryys todeta tuhansia kertoja että olin väärässä! Mutta jossain kohtaa se ei olekkaan enää kauheaa.se on suuri helpotus, joka löytyy kun erottaa että tuo persoona ja roolin vetäjä onkin vain rakennelma, joka en ole minä. Mitä vähempi persoonalla on tarvetta puolustaa osasiaan, sen vähempi se näyttelee, vaivaantuu tai toimii vanhojen ohjelmointien sekä selviytymisstrategioiden ohjailemana.

Olen kirjoittanut varmasti aiemminkin että vapautuminen ja tiedostaminen tapahtuu monesti askel kerrallaan, sitä myötä kun on valmiit avaamaan silmiämme emmekä pysty enää kieltämään ilmiselvää asiaa.Nämä ovat asioita joita teoriassa tietää, niistä on helppo puhua mutta kokeminen ja vapautuminen on jotain muuta mitä voi kirjasta oppia. Joskus tuli ihastuttua siihen mielikuvaan että vaan jos tankkaa tietoa mm. henkisyydestä ja vapaudesta että se jotenkin vapauttaisi. No ei se vapauta  Todeksi eläminen on prosessi. Joka etenee juuri sitä tahtia kuin kuuluukin.Tähän prosessiin ainakin omalla kohdalla on kuulunut ties kuin monta kuoppaa johon on tullut humpsahettua.Mutta ne kuopatkin ovat osa sitä prosessia!

Pelihahmon kuuluu saada tiettyjä kokemuksia sekä käydä tiettyjä steppejä matkallaan, ne ovat osa suurempaa kokonaisuutta jossa kaikki yhteydessä kaikkeen. Se siemen joka viisivuotta sitten kylvettiin kenties yhdellä pienellä lausahduksella saattaa tänään puhjeta kukkaan. Yksikään askel ei ole turha, väärä tai pysähtynyt. Mieli on ainoa jolla voi olla kiire.

“When the fruit is ripe, it drops from the tree by itself. One moment it hangs by a thread from the branches of the tree, bursting with juice. The next moment it falls–not because it has been forced to fall, or has made the effort to jump, but because the tree has recognized its ripeness and simply let it go.It is simply the right time.” -Osho

 

Pelko pepussa!

 

En oikeastaan tiedä miksi tästä aiheesta kirjoitan, mutta ehkä se selviää vain kirjoittamalla. Tai sitten ei  Sitä myötä kun olen alkanut tiedostamaan ja tutkimaan elämään vähän uudenlaisista kuvakulmista käsin, on myös mieletön ja suorastaan järjetön määrä pelkoja pudonnut pois. Nyt on täysin luonnollista elää ilman noita viheliäitä jännityksiä ja huolia, jotka joskus olivat takiaisen lailla tarrautuneet kiinni. Mikä on oikeastaan todellista?

Hyviä esimerkkejä minulle aiemmin täysin normaaleista peloista olivat mm:

- Sammakot
- Joskus jopa kaupassa käynti
- Pelko siitä että mokaan ja pilaan kaiken
- Esiintyminen
- Puolieni pitäminen/ ein sanominen
- Tilanteet joissa muut ihmiset riitelivät, konfliktit ylipäätään
- yms.

Mieli on jännä vekotin. Se saa päähänsä mitä järjettömämpiä juttuja jotka voivat tuntua kovin todellisilta jos annamme ajatusten hallita. Mielellä on toki kaunis aie, se haluaa pitää sinut hengissä.
Se keksii vaikka mitä puuhaa, ettei joutuisi kohtaamaan ns. Perimmäisintä pelkoa, joka on kuolemanpelko. Mieli pitää meidät kiireisenä,se touhuaa ja luo tarinoita jottemme joutuisi tuota pelkoa kohtaamaan.

Kun aloin tiedostamaan mm. Sitä miten mieli toimii, miten se vääristää,yleistää ja luo hullunkurisia mielleyhtymiä ( pavlovin koira efekti), nuo pienemmät pelot alkoivat putoamaan pois. Ne alkoivat näyttää täysin epätodellisilta.

Noiden pelkojen jälkeen löytyikin uusia kerrostumia mielen huolia, nyt se keksi murehtia mm:
Raha asioita, turvallisuus
Olenko tarpeeksi ja riittävä
Etten vaan liho?
Millaisen kuvan muut minusta saavat?
Ettei vaan läheisille käy jotain

Jne.

Kuten ehkä jo huomaakin, pelot ovat aika itsekkäitä. Tai mitä mä tässä pehmentelen, ne ovat 
Pelokkaana sitä tulee pyörittyä aikalailla omien selviytymismekanismiensa ympärillä, nähden vain itsensä. Minun tarinassa nuo pelot näyttäytyivät lähinnä ajatuksina ja tunteita mutta enimmäkseen ne olivat vain päällystettyä härpeäkettä mielen toiselle kovin perimmäiselle halulle, halulle olla hyväksytty. Nämä pelot eivät lähde yrittämällä kontrolloida, menestyä lisää tai haalia itselleen turvaa tai vimputtaa lenkillä 20 h viikossa jottei vain lihoisi. Kaikkia kepulikonsteja mieli toki kokeilee. Se näyttelee, pelaa roolejaan. Sille ei riitä mikään ja se pelkää menettävänsä. Ja se menettämisen pelko on vieläpä täyttä totta, jos siis oletetaan vielä että voisimme todella omistaa jotain. Muodon maailmassa (raha, keho, tittelit, saavutukset,yms) kaikki todella on katoavaista. Edellinenkin henkäys meni jo.
Vasta kun tosiaan oivaltaa ettei mieli täällä voi mitään omistaa, se ei saa mistään pysyvää voi nauraa sille että joskus takertuikin johonkin josta ei saa kiinni.Tämä ei tarkoita että pitäisi elää kauraryyneillä ja pukeutua muovipusseihin. Voi ajaa vaikka ferrarilla tai syödä kaviaaria aamupalaksi. Rajaton on rajaton.

Entäpä jos ei pelkäisi kuolemaa? Entä jos tietäisi, että kuolemaa ei ole? Kuolema on totta vain sille joka kuvittelee olevansa kaikesta erillinen. Meillä on paljon kiinnikkeitä mielessä kehoomme, ajatuksiin, tunteisiin, rahaan, perheeseen, kaikkeen. Mieli on hemmetin vahva, se mielellään syöttää vaikka mitä tarinoita pitääkseen meidät otteessaan. Mieltä ei tarvitse julistaa pahaksi, vääräksi tai huonoksi. Päinvastoin, se hoitaa evoluution sille määräämän tehtävänsä hienosti. Jos kykenet näkemään pelon ulkopuolelta, voit huomata että pelko et ole sinä. Se joka havaitsee pelon, on rauhassa. Peloton. Keho osaa kyllä tarpeen tullen pelätä vaikkapa käärmettä, mutta siihen ei tarvitse käyttää yhtäkään ajatusta. Väistäminen tapahtuu täysin automaatiolla. Voit luottaa siihen

En voi väittää että eläisin täysin 100% pelosta vapaata elämää. Välillä ne todellakin luikertelevat tarinaan ja saatan jopa olla niin pihalla että hetken jopa pidän niitä tosina.Tällöin olen unohtunut mielen tiettyjen perusasetusten ja oletusten maailmaan ja pelot tarjoavat lähinnä osuvan hetken katsoa mitä ihmeen rajoitusta pidin vielä todellisena. Pelkoa ei enää jaksa pelätä. Ennemänkin suhtautuminen on ” ai tällainenkin vielä.”

Haasta itseäsi katsomaan aiemmin pelottaneita tilanteita kuin teatteriesitystä.Jos kykenet ota matkaasi ripaus lempeyttä, huumoria ja naurua 

Addiktiot- stay sleep please!

Erilaiset addiktiot palvelevat hemmetin hyvin tarkoitustaan peitellä sitä että uskaltautuisimme pysähtyä katsomaan mitä oikein pakenemme, mitä koitamme turruttaa pois jatkuvalla saman vanhan kaavan toistamisella. Addiktio sanana kenties nostattaa monilla niskavillat pystyyn, mutta voikin olla hyvä havaita ja huomata millaisiin asioihin on itse koukussa? Alkaen tasatunnein meilien katsomisesta, päivittäisestä facebookpäivtyksen laittamisesta pakkomielteiseen syömisen kontrollointiin, shoppailuun, menestys hakuisuuteen, röökin polttoon, ihan mihin tahansa. Yksikään addiktio ei ole toista parempi tai huonompi, ne pitävät meidät ihan yhtä lailla “koukussa”.

Voihan sitä toki hyvällä omalla tunnolla jeesustella vaikkapa jonkun alkoholiongelmaa, samalla kun itse pakonomaisesti siivoaa. Vapaudessa ei ole käsitteitä siitä mikä on ” parempaa” tai ” huonompaa”. Koukussa mikä koukussa. Itsehän olen oiken grande kokenut addiktivisti, aktivismia en ole vielä ainakaan kokeillut ja uskallan sanoa etten tule kokeilleeksikaan  Olen ollut koukussa/ riippuvainen mm. pelaamiseen, ravinnon kontrollointiin, liikkumiseen, työhön ja ihmisiin.

Addikti alkaa monesti siitä, että saamme kokemuksia jossa saamme hetkellisen hyvän olon jostain tietystä asiasta, vaikkapa nyt sitten viinasta. Mieli on niin suloinen ja hölmö, että se luulee että hyvä olo tai helpotus on riippuvainen tuosta tietystä aktiviteetista joten se hakee uudelleen ja uudelleen tuota hetkellistä hyvää oloa samasta lähteestä. Adaptoidumme kuitenkin aika äkkiä, ja määrät ja kerrat alkavat lisääntymään. Viaton pelikoneeseen laitettu kymmenen markkaa muuttuukin salakavalan nopeasti siihen että päivittäin käydään laittamassa koneeseen jo 100mk. Kohta aletaan jo vähän valehtelemaan läheisille pelaamisen määrästä, ja väitetään itsekkin siihen uskoen että ” mä pystyn oikeesti koska tahansa lopettamaan”. Addiktioissa ei ole mitään pahaa, enkä tarkoita että addiktioita ei saisi syntyä. Itseasiassa addiktiot ovat parhaimmillaan selviytymis mekanismeja, mieli pidetään poissa kivusta ohjaamalla huomio jonnekkin ihan toisaalle. Tuntuu jopa hassulta sanoa että olen tänäpäivänä kiitollinen kaikista addiktioistani. Ne suojelivat pientä ja poloista haavoittuvaista hipiääni niin pitkään kun en todella kyennyt ja uskaltanut olla rehellinen ja kohdata sisälle sullottuja pelkojani. Kymmenisen vuotta sitten addiktioni olivat yleisesti ottaen negatiiviseksi leimattuja. Poltin tupakkaa,pelasin rahalla ja pelasin dramatiikkaa sisältäviä ihmissuhde pelejä,  olin jopa addiktioitunut masennukseen jota koin. Se todellakin suojeli ja toimi hyvänä selityksenä. ” Koska minulla on tämä masennus en voi…..” . Käänteen tekevä muutos taisi tapahtua vuonna 2009, jolloin addiktiot kääntyivät toisenlaisiksi. Eivät ne silloin addiktiolta näyttäneet, päin vastoin..Addiktoiduin terveyteen, puhtaaseen ravintoon, itseni kehittämiseen, henkisyyteen ja onnellisuuteen. Mutta olinko vapaa? Ihan koukussa. Äkkiä noidenkin asioiden ympärille alkoi kertyä uusia ” sääntöjä” . Vaikka nyt säännöt olivatkin “positiivisia” , koin pahaa oloa jos jouduin poikkeamaan turvallisiksi uskomistani normeista. Mieli tekee mielellään kaikesta sääntöjä. Joskus pienenä lapsena olemme näitä varmasti tarvinneet jotta voimme ja uskallamme turvassa kehittyä ja kasvaa, mutta tänä päivänä meidän aikuistenkin turvallisuus hakuisuus näyttää menneen vähän överiksi. Turvallisuus hakuisuus on jännä kyllä kyseessä myös silloin vaikka aktiviteetti jolla turvaa haetaan olisi täysin järjetön.

Ihminen näyttää olevan ohjelmoitu  etsimään onnea ja nautintoa sekä välttämään kipua. Siinä vaiheessa kun noiden kahden perässä juokseminen ja välimaastoon tukehtuminen käy liialliseksi, voimme alkaa tietoisesti tutkimaan minkä ihmeen perässä me oikein ravaamme, ja mitä välttelemme? Mikä meitä on oikein motivoinut? Millaisia järjettömiä mielleyhtymiä päämme on oikein luonut selviytyäkseen ja tarvitsemmeko niitä todella? Kuinka voimme vapautua näistä automaatiolla päälle pamahtavista reagointi malleista? Itse olin aluksi vihainen mielelleni. Miten se paskiainen oli kusettanut minua kaikki nämä vuodet! Miten en ollut nähnyt ? Miten olin ollut niin helv*tin tyhmä! Koitin vihata mieltä, koitin taistella sitä vastaan. Taistelemalla vain vahvistaa jonkun asian olemassa oloa. Addiktiot ovat saaneet pudota pois kun näkee millaisia merkityksiä on asioille luonut. Mitä enempi näitä merkityksiä purkaa, sen vähempi enää edes pystyy toimimaan tavoilla jotka aiemmin olivat addiktoivia. Joskus se oli vakavaa , mutta nyt tuntuu enää lähinnä suloisen huvittavalta. Kivulian oli itselleni se vaihe, jossa tiedosti olevansa koukussa eikä vielä uskaltanut täysin päästää irti. Mieli haluaa viimeiseen asti välttää kohtamaasta sitä tyhjyyttä joka seuraa kun emme enää ” tottele” addiktoitamme. Se tyhjyys on se joka sitä pelottaa. Se tyhjyys kantaa. Se tyhjyys voi alkaa paljastamaan itsestään mitä mielettömämpiä puolia. Se tyhjyys tekee tilaa ihan toisenlaiselle katsontakulmalle elämässä, jossa ei enää tarvitse suojata selustaansa jatkuvasti. Addiktiot pitävät meidät unessa. Ne eivät ole pelkästään mentaalisia ajatuskuvioita, vaan jopa kehollisia ohjelmointeja.Tämän huomasin kun halusin vähentää facebookin käyttöä. Yhtäkkiä huomasin että ihan automaationa kädessäni oli puhelin jolla olin jo menossa selaamaan. En huomannut mitään tietoista päätöstä, se puhelin vain oli siinä.Tässä kohdassa kun huomaan, minulla on valinta. Voin joko jatkaa vanhaa “tuttua” tai päättää laittaa puhelimen pois.

Minua ovat auttaneet myös kysymykset lähteekö tämä nyt pelosta vai vapaudesta? Mihin tällä pyrin? Mitä tällä pyrin välttämään? Vapaus ei syytä mistään, tai tuomitse mitään, se vain neutraalisti huomaa ja todistaa.

Tiedostamista voisi sanoa yhdeksi tärkeäksi avaimeksi addiktioista vapautumiseen, sekä kykyä osata hillitä mielensä vaikka vain minuutiksi. Mikä tahansa sponttaani mieliteko iskeekään, jos tiedostamme sen olevan vain mielen luoma illuusio voimme huomata sen ja antaa olla. Se katoaa kyllä itsestään kun emme mene sen tarinaan mukaan (Olo helpottaa kun olen syönyt/ Tupakka rentouttaa/ Kun menestyn minua arvostetaan/ Kun liikun olen vahva/ Kun syön tällä tavalla en liho/ Kunhan noudatan näitä sääntöjä kaikki on hyvin  . Sitä ei tarvitse taikoa pois, putsata pois tai arvostella.

Kun addiktiosta on todella juuriaan myöten vapauduttu, on hyvä olla hereillä ettei luo sen tilalle uusia addiktioita ja sääntöjä. Jos näin käy, niin voi voi, ei ole vaarallista. Minulle näin on ainakin käynyt moneen kertaan. Se kertoo enemmänkin vain siitä miten vahva mielemme halu kontrolloida on. Vapaus ei luo sääntöjä vapaudetsakaan. Vapaus ei tarkoita askeettisuutta tai sitä että elämässä ei ole mitään nautintoja. Päinvastoin.Se voi olla hyvinkin mukavuuden haluinen, mutta se ei ole kiinni siinäkään. Sille sopii kaikki. Addiktiotkin. Addiktio voi pysäyttää meidät katsomaan syvemmin, se  voi olla tie vapauteen.

Edit. Olin kirjoittanut tämän tekstin valmiiksi jo eilen, ja tänään olin tulossa sitä julkaisemaan mutta kappas vaan nettisivut olikin romahtaneet.. Elämä on huumorintajuinen opettaja, se pistää ajoittain vaikka väkisin katsomaan omia suhteitaan asioihin. Kirjoittamisesta voi myös helposti tulla kiinnike ja väline kokeaan itseään jotenkin erityiseksi.Elämä heittää meille tilaisuuksia katsoa Rehellisesti missä vielä olemme kiinni. Vuosi sitten tällainen että nettisivut ovat nurin ja mahdollisesti kokonaan hajalla, olisi luultavasti saanut minut stressaamaan ja huolestumaan. Oma näkyvyys tai enemmänkin sen puute on egolle uhka. Nyt koin rauhaa ja iloa, jopa helpotustakin.

Edit 2. Niin ja ideana ei ole siloitella kaikkia mieltymyksiään ja tottumuksiaan pois ja tulla joksikin paheettomaksi tekopyhimykseksi, let’s face it vapaus ja jäykkyys ovat kaksi eri asiaa. Persoonalla on omia mieltymyksiään, ja niitä saakin olla. Kysymys on enemminkin siitä onko niiden vietävissä, jos on niin sekin on ihan yhtä oikein ja hyväksyttävää. Sillee niinku piis ja löööv.

 

Ympäri mennään yhteen tullaan

Neiti x kokee mustasukkaisuutta ja reagoi tähän kyttäämällä salaa puolisonsa viestejä. Hän myös saattaa koittaa tehdä toisen tahallaan mustasukkaiseksi.

Tällaisessa tilanteessa pelataan ihmisyyden peliä melko tiedostamattomana, ajatukset ja tunteet tuntuvat omilta, tosilta eikä niitä juurikaan kyseenalaisteta. Kipu pisteitä painellaan ja kipua halutaan välttää viimeiseen asti, vaikka sitten kepuli konstein.Ehkä ripustaudutaan tai vedetään kylmä kuori ” en ainakaan tartte sua” peli päälle.
Chek! Tarina on kuvitteellinen, mutta omalla tavallani olen tuossa samassa jamassa ollut.Huomaathan että tarkoitus ei ole sormi heristellen osoitella että ” tuollainen on väärin tai itsekästä”. Sitä ei tarvitse määritellä mitenkään.

Neiti Y taas huomaa mustasukkaiset ajatukset, ja koittaa järkeillä ne pois. Ei minulla ole oikeutta ajatella näin! Kyllä minulla on opittavaa luottamisessa! Tuo on vain egoni joka koittaa ripustautua. Puolisolle ajatuksia ei myönnetä, pelkona että puoliso pitäisi tyhmänä tai riippana. Näytellään kypsää ja henkistä. Tapu tapu :)

Chek.

Neiti b tiedostaa ajatuksen mustasukkaisuudesta. ” Hän” huomaa ja todistaa sen. Antaa lipua ohi, ei kerro siitä lisää tarinoita tai lähde lietsomaan. Kokee tunteen rehellisesti. Ymmärtää että tunteet ja ajatukset eivät kerro mistään todellisesta, eivätkä näin saa reagoimaan. Ei selittele itselleen vaan tunnustaa että nyt näköjään tuli tuollainen ajatus. Jos tunne nousi, hän voi rehellisesti kertoa siitä kumppanilleen, odottamatta toiselta mitään. Hän ei määritä sitä ” egon” ajatukseksi. Hän ei löydä egoa, vaikka onkin kuullut ja joskus uskonutkin ajatuksiinsa siitä. Hän ei leimaa ajatusta pahaksi. Se vain on.
Ymmärtää että sellaisesta jota ei olekkaan ei tarvitse päästä eroon.

Se, joka huomaa neutraalisti ei ole enää se minä joksi itseämme luulimme, rajoineen ja tarinoineen.
Sitä voi kuvailla vaikka millä sanoilla , eikä yksikään kerro siitä todella mitään.

Matka todistamiseen ja neutraaliuteen käy uskoakseni kevyen tai joskus rankan dramaturgian kautta. Ensin ei tiedosta juuri ollenkaan. Sitten tiedostaa yhtäkkiä ja kuvittelee että se mitä tiedostetaan on väärää tai pahaa. Ja sitten vaan tiedostaa, ilman vastustelua tai pyristelyä. Näyttelemättä ” kypsempää” ja ” aikuisempaa” itselleen.

Sitten voi tulla sellainen hetki, että rehellisesti mitään tunnereaktiota ei nousekkaan. Ei tarvitse yrittää ” leikkiä neutraalia” , sillä asia on neutraali. On jopa vähän ihmeissään ja ehkä vähän nipistää itseään että hei haloo? Mutta ei silti mitään. Sitä vaan tuntee ja tietää ettei voi kontrolloida tai hallita elämää. Tällaiseen ei tarvitse pyrkiä. Jos se tulee, voit olla varma että se tulee itsestään. Riittää että olet rehellinen siitä mitä koet, selittelemättä, vastustelematta, yrittämättä muuttaa. Voit huomata että kokemus ei kerro todellisuudesta mitään. Mikä lahja.

Kiitos rakkaat ihmiset ja ystävät jotka olette olleet rehellisiä, silloinkin kun se on asettanut teidät ( kuvitteelliseen) uhkaan omasta hyväksyttävyydestänne. Kiitos.

 

Leijonia ja lampaita

 

Joskus on tilanteita, joissa huomaa että mieli on vähän hämillään. Saattaa havahtua aiempaa useammin siihen että on ollut ajatuksissaan, mieli on jotenkin aktiivisempi. Ihan kuin alitajunnassa kiehuisi ja kuohuisi jotain, joka ei ole vielä näkyvillä mutta sieltä se jo vähän kuin ilmoittelee itsestään. Huomaan tällaiset vaiheet itselläni myös unista. Unien tunnelma on tukkoinen. Näen monesti silloin unta, jossa olen loukussa pelissä enkä pääse sieltä ulos. Etsin ulospääsy reittiä, mutta en vaan löydä. Olen jumissa jossain hemmetin videopeli maailmassa, eikä voi muuta kuin hyväksyä että jumissa ollaan. Ja sitten herään unesta enkä ollutkaan oikeasti missään jumissa 

Elämä huolehtii siitä että tuo asia voi nousta päivän valossa ( päiväunessa) tarkasteluun. Elämä ei aina nosta asiaa esille sillä tavalla ihqusti kivasti pehmeesti, vaikka joskus se kyllä saattaa niinkin tehdä. On meidän valintamme uskallammeko katsoa peiliin, uskallammeko kohdata nekin asiat joita mieli hanakasti puolustelee ja haluaa pitää poissa näkyvisti. Mieli on todellakin nerokas puolustusjärjestelmä. Voin huomata että juuri silloinkuin mieli on täynnä ajatuksiaan ja analysointiaan, se koittaa puolustella sitä että kohtaisin todella elämän. Haavoittuvaisena, avoinna, tietämättömänä. Mutta koska mieli myös rakastaa tietää ja hallita (se luo sille turvallisuuden tunnetta) se vetää hämilleen menessään kylmän kuoren yllensä joka tuo kuvitteellista suojaa. Kuinka avoin uskallan olla elämälle? Uskallanko olla väärässä? Uskallanko katsoa sinne , minne en haluaisi katsoa? Jälleen kerran vanha viisaus se mitä emme tiedosta hallitsee meitä herkästi jollain tapaa. Elämä on suotuisa meille sen suhteen, että se tarjoaa jatkuvasti mahdollisuuksia, ihmisiä, tilanteita ja tapahtumia nähdä missä vielä ollemme kiinni.
Otammeko nämä vastaan haasteina vai lahjoina, on meidän valintamme. Asiat voivat tulla myös vastaan neutraaleina, ” ai tällästäkin roolia olin vetänyt” tyylisenä. Ihminen haluaa olla rakastettu, se on luonnollinen halu. Olen koittanut kieltää tätä halua itseltäni, olen nähnyt sen pahana ja jopa vammauttavana. Olen nähnyt sen uhkana vapaudelle. Samalla olen kuitenkin sitä halunnut, rehellisesti. On paradoksi että halu olla hyväksytty ja rakastettu voi pitää meidät unessa, mutta ei sen kieltäminenkään meitä vapauta. Jos etsimme rakkautta ja hyväksyntää aina ulkopuolelta, olemme loputtomassa kehässä. Tuntuu hurjalta kirjoittaa tämä, mutta entä jos kerrankin hyväksyisimme sen kokemuksen että olemme riittämättömiä. Voisiko olla, että juuri se vapauttaisi meidät näkemään että se on enemmän kuin ok. Voisiko olla että aito, syvältä kumpuava arvostus nousee juuri silloin, kun ei enää yritä keinolla millä hyvänsä riittää?
Antaisi itsensä olla. Kun itseensä ei kiinnitä suuntaan tai toiseen niin julmetusti huomiota, voi kokea elämää ihan toisella tavalla. Vapaus ei ole käsitykseni mukaan sitä , että mikään ei enää saa koskettaa koska ollaan niin helv*tin vapaita ja egottomia  Enemmänkin sitä että ei vastustele sitäkään että joskus koskee. Sitten voi olla että jossain vaiheessa huomaa että kappas kun ei olekkaan koskenut pitkään aikaan, kun ei vain ole mielessään tehnyt asioista draamaa. Se ei tarkoita ettemme koskaan enää saisi kolhuja. Se on halukkuutta ja suostumista jopa kolhiintua , jos se on tarpeen. Meillä jokaisella on oma ainutlaatuinen kokemuksemme, jonkalaista toista identtistä ole. Kyse ei ole siitä että meidän pitäisi todistella toisillemme että he ovat väärässä ja minä oikeassa.Kun todella ymmärtää että kokemukset ovat ohikiitäviä, muuttuvaisia, riippuvaisia lukuisista tekijöistä jaksammeko ottaa kokemuksia niin kovin vakavissamme? Ja juuri siksi että niitä ei ota niin kovin vakavasti, niitä voikin todella avautua kokemaan. Koska minulla on nyt tuo teekuppi, nautin siitä nyt. Kohta sitä ei ole ja on taas jotain muuta.

leijona.jpg

Vähän leijonan asennetta by Osho:

Unless you drop your personality you will not be able to find your individuality. Individuality is given by existence; personality is imposed by the society. Personality is social convenience. 

Society cannot tolerate individuality, because individuality will not follow like a sheep. Individuality has the quality of the lion; the lion moves alone. The sheep are always in the crowd, hoping that being in the crowd will feel cozy. Being in the crowd one feels more protected, secure. If somebody attacks, there is every possibility in a crowd to save yourself. But alone? – only the lions move alone. 

And every one of you is born a lion, but the society goes on conditioning you, programming your mind as a sheep. It gives you a personality, a cozy personality, nice, very convenient, very obedient. Society wants slaves, not people who are absolutely dedicated to freedom. Society wants slaves because all the vested interests want obedience.

This recalls an old Zen story, about a lion who was brought up by sheep and who thought he was a sheep until an old lion captured him and took him to a pond, where he showed him his own reflection. Many of us are like this lion – the image we have of ourselves comes not from our own direct experience but from the opinions of others. A “personality” imposed from the outside replaces the individuality that could have grown from within. We become just another sheep in the herd, unable to move freely and unconscious of our own true identity. 

It’s time to take a look at your own reflection in the pond, and make a move to break out of whatever you have been conditioned by others to believe about yourself.

p.s. Kiitos taas elämä, joka tökkii ja laittaa vasten seinää <3

Leimat ja leimaantuminen

 

Ystäväni harrastaa joogaa ja on opiskellut joogaopettajaksi.

Pysähdy hetkeksi. Millainen mielikuva herää?

Toinen ystäväni tykkää ajaa kovaa urheiluautoilla. Millainen käsitys hänestä herää?

Eräs ystäväni saattaa olla 2 viikkoa viherdetox kuurilla. Millainen mielikuva herää?

Sitten taas on ystävä, joka saattaa lomareissullaan litkiä pullon viiniä päivässä ja 8 palloa jäätelöä – ei ole saavutus vaan piis of keik.

Ehkä jo arvaat että hän on sama henkilö?

Ihmismieli on sellainen, että se mielellään luo käsityksiä ja sääntöjä, jotta sen olisi helpompi ymmärtää. Mihin tarvitsemme ymmärrystä tai käsitystä toisesta? Emmekö voi kohdata toista ilman tarinaamme ja käsityksiämme, vapaasti?

Miten helposti annamme tekojen luoda leiman henkilöille.

Ärähdin lapselleni – olen siis huono isä
En jaksanut vastata puhelimeen - olen huono ystävä
Hän harrastaa joogaa - hän on siis “henkinen” (mitä ikinä se tarkoittaakaan)
Hän käy baarissa tanssimassa - hän on siis pinnallinen
Hän sanoi noin - hän on siis…
Jne.

Aloin miettimään teemaa, kun tämä joogaopettajaystäväni laittoi kuvan facebookkiin, jossa hän joi kahvia. Kommenteissa joku ihmetteli, että juovatko joogit kahvia?

En ollutkaan muistanut miten yleinen stereotypia on joogaopettaja elää suurinpiirtein auringon valolla ja kakkaa pönttöön vain rakkausmantroja 

Millaisia kirjoittamattomia sääntöjä olemme luoneet ja kuinka vapaata tämä todella on? Vuosia sitten sain leikkimielisen nimen “luomunauta”. Tämä ilmeisesti kuvasi hyvin silloista luomumeininkiäni. Mutta jos olen luomunauta, en voi pitää rakennekynsiä, koska nehän ovat luonnottomuuden esimerkki! Olenko tarpeeksi luomunauta, kun syönkin ainakin pari kertaa viikossa ravintolassa kaikkea muuta kuin luomua? Ja hitsi, vaatteenikaan eivät ole mitenkään ekoa. Olen itseasiassa aika surkea luomunauta. Hyvä niin 

Olen toki itse harrastanut hyvinvointia ja henkisyyttä vähän ja vähän vähemmän kiihkoillen, tehnyt henkistä jumppaa, syönyt “oikein”, ja jiida jaada. Koko paketti. Mutta olinkin sitten niin rajoitteinen että… Vapauteen ei liity yhtäkään sääntöä tai ihannekuvaa. Päinvastoin. Se (vapaus) on rajatonta.

Vapaus ei ole seurausta jostain aktiviteetista, jonka persoonamme voi saavuttaa, kunhan toimii tavalla x. Mieli kyllä tarinoi ja keksii, että ensin pitäisi vielä olla parempi ihminen, puhdistaa itseään tai jotain muuta. Se asettaa ehtoja. Toisaalta mieli voi myös todeta olevansa vapaa. Vapaus ei kuitenkaan ole “henkilökohtaista”. Persoonalla ja hahmolla tarina jatkuu, kenestäkään ei tule täydellistä. Vapaus on inhimillistä!

Me kuljemme erilaisia polkuja, polkumme tai siellä käymämme vaiheet eivät määritä meitä, mitenkään. Kipua voi tuottaa ajatus että “en olekaan enää sellainen miksi muut minua luulivat”. Voi olla kipeää vapautua itselleenkin asettumistaan leimasimista, jotka nekin aina rajoittavat, olivat ne sitten miten positiivisia tahansa.

Sitä on koittanut mennä asialliseen imagoon, valmentajaimagoon, asiantuntijaimagoon, auttajaimagoon, henkiseenimagoon ja vapaaseenimagoon, puhumattakaan niistä kaikista muista kuvitelmista, joita joskus tarvitsi. On varmaan selvää, että silloin, kun nuo näytelmät on päällä, olen roolihahmona uponnut niihin täysin, enkä ole tiedostanut olleeni unessa.

Kyllä, olen leimannut muita mielessäni. Olen leimannut itseni, ja olen pelännyt leimaantumista. Hyväksyn mielen joka leimoja luo. Se ei tee sitä pahalla. Se vaan pelkää olla tietämätön.

On helpompaa olla vaan, kun ei tarvitse olla mitään erityistä. Kun ei tarvitse koittaa mahtua johonkin raameihin tai ideologiaan. On ihanaa voida kohdata ihmisiä ilman määritelmiä. Voi hyväksyä kaiken, persoonansakin, joka on rajallinen sekä inhimillinen sellaisenaan. Eilen saattoi ajaa prätkällä ja tänään meditoida. Huomenna saattaa juoda kaljaa ja nyt vain istua ja katsoa syksyä. Anna itsesi, kuin muidenkin uusiutua. Luonnossakaan mikään ei pysy paikallaan, kaikki on jatkuvassa liikkeessä. Ja sitten on se jokin, joka ei muutu. Se jokin jota ei voi nähdä, koskea, tai haistaa. Se jokin joka ei vaadi uskomista, tietämistä eikä muutakaan. Se vain on ja huomaa.

Uskalletaan ihmiset rakkaat katsoa itseämme ja toisia (eli itseämme) ilman leimoja. Huomataan rehellisesti milloin olemme lähteneet määrittelemään ja katsotaan käsitteiden läpi. Kaikki on hyvin <3

Kipu ei ole henkilökohtaista

Keho kevyesti tärisee, polvi vuotaa verta. Se istuu nurmikolla ja putsaa haavaa. Nostaa katseen ylös ja edessä on puu. Jostain syystä juuri nyt ja tässä tuo puu olen minä. Ykseys yllättää mitä erikoisimmissa tilanteissa. Katson oikealle jossa pyörä rötköttää pitkällään. Minä olen sielläkin! Rajoja ei vain ole, ei tunne. Sen KOKEE. Ja heti kun mieleen hiipuu ajatus ” haluan pitää tämän”, pamahtaa takaisin. Puu on puu. Pensas on pensas. Ykseys on täällä silti, en vain näe kun  egon suttuinen linssi tuli silmien tielle. Sitten niin. Sitten se on hyvää. NYT. Kaikki saa olla niinkuin on.

Kivussa ei ole mitään henkilökohtaista. Elämä ei ole henkilökohtaista! Kehon sisällä ei ole mitään keskusta, mitään “minua” joka ohjaa ja kontrolloi. Mysteeri on kaikkialla! Tietoisuus, alkulähde, what ever. Siellä täällä ja tuolla se leikkii! Ja me saadaan kokea tätä! Välillä tietoisuus itse nukahtaa ja on taas keskellä unta. Mieli hulisee ja puskee arvostelujaan, halujaan, pelkojaan ja kaikkea sitä perinteistä joka on jo niin moneen kertaan kuultu. Se on vähän kuin se vanha äkäinen naapuri joka kyttää ja valittaa mistä keksii. Sitä ei ota enää kovin vakavasti. Välillä se on kuin pieni lapsi, ah niin ihanan kiinnostunut itsestään ja täysin omien tarpeittensa ohjailemana. Nyt se tarvii ruokaa! Nyt se haluaa syliä. Nyt se haluaa selvitytyä.

Kivusta nautintoon on matkaa pelottavan vähän, lauleli Apulanta.  Oli kyseessä sitten fyysistä tai jotain muuta laatua, se tulee ja se menee. Ei tarvitse vastustaa, ei tarvitse ripustautua. Olla sen kanssa ja wow, olen elossa! Kipu on ok. Ajatuksia ilmenee, tunteita ilmenee. Ne huomaa kuin valokuva albumin kuvat joita on plärännyt. Voi kääntää sivua. Tunteen tai ajatuksen ei tarvitse haitata, kun siinä ei ole mitään henkilökohtaista. Yksi ajatus rimmsu kollektiivisen mielen uumenista joka lipui tietoisuuteen. Kun mieli ei nimeä kokemuksia, haluja, ajatuksia , tunteita omikseen, missä kärsimys? Missä myös henkilökohtainen menestys? Ei sitä ole   Ja silti täällä on jotain.

Se että on erillinen itse, MINÄ on ehkä isoimpia harhoja joita mieli kykenee tuottamaan. Sen oivaltaminen voi tapahtua sekunnissa, tai sitten ei. Sitä on turha uskoa, sitä on turha hokea. Sen voi kokea, katsomalla.SUORAAN: Se ei ole uuden omaksumista, vaan verhon silmien edestä vetämistä. Se voi olla ihan kaiken aiemmin omaksumansa ja oppimansa tutkimista uudelleen. Onko se varmasti totta? 100% varmuudella?  Mieli luultavasti pelaa ja pelkää henkensä edestä, jotta tätä ilmiselvää asiaa tulisi nähytä. Kun minä katoaa, se ei suinkaan ole loppu ( niinkuin pelko sanoo) vaan alku. Kaikki harhaan perustuva putoaa pois. Ja se välillä hämmentää. Nyt yhtäkkiä tiedostaa. Vesi lasin pohjalla ollut samea hiekka onkin saastuttanut veden, kun sinne kaadettiin lisää vettä. Hiekka , pohjalla ollut kuona lähti liikkeelle. Siinä missä se ei aimmin ollut näkyvillä, voi pojat nyt sen näkee. Samaan aikaan ego tekee kaikkensa jotta samaistuisi syyllisyyteen, häpeään , konrtolliin. Ja pim, kun huomaa että kaikista kipeimmätkin hetket ovat osa tätä mysteeriä, ne haluaakin viimein kohdata täysin. Kiitos, en enää pelkää sinua! Tarinasi ehkä vielä satuttavat, varsinkin kun hierrät haavaan etanolia mutta tiedän jo ettei tuo ole todellista. Ja kuin salama kirkkaalta taivaalta antaakin sen vain olla. Nostaa kätensä ilmaan ja antautuu = antaa tuntua. Kokonaan.

En tiedä voiko todella olla vapaa käymättä läpi tietynlaista ” dark (k)night of soul” meininkiä. Vapaudessa kaikki tulee nähdyksi. Se kaikki, jota mieli on koittanut pitää piilossa. Se on palvellut aikansa. Ei ole oikoteitä, on vain ainutlaatuisia polkuja. Syvä erillisyyden kipukaan ei ole kuin tietoisuus polttamassa etsintää loppuun. Joten ei hätää, olemme ihan joka hetki juuri siellä missä kuuluukin. Oli sitten henkisen kasvun tavoittelija, tai täyttä vapautta kohti matkaaja. Persoonan voi kasvattaa henkiseen huippuunsa, ja kokea silti erillisyyttä. Se on ihan ok. Monen kohdalla tämä kuuluu ” suunnitelmaan” ja juoneen. Ei voi mennä väärin. Siinä se kosminen vitsikin on. Chill out!!!

“Life itself is the greatest act of unconditional love. It gives itself for free and asks nothing in return.” Jeff Foster

 

Mielen matematikkaa

Muistan kun lapsena täytettiin erilaisia ” kaveri kirjoja”. Niihin vastattiin muunmuassa kysymyksiin kuten  mikä sinusta tulee isona ja mikä on lempiaineesi koulussa. Lapsesta alkaen , erityisesti kun opimme puhutun kielen alamme luomaan sitä minä kuvaa. Kuvaa itsestämme. Kimppu käsityksiä. Toiset ehkä positiivisia, toiset sitten taas kaikkea muuta. Tällainen minä olen. Tuollainen olet sinä. Erillisyys ja erityisyys tulee mukaan kuvioihin. Voi sitä ensimmäisen uhmaiän tuskaa kun lapsi alkaa kokemaan olevansa erillinen muusta. Rajoja kokeillaan, oma tahto alkaa voimistumaan ja ego alkaa tekemään vähän kuin matemaattisia kaavoja elämästä. ( Toim. huom. tämä ei ole egon dissausta  )

Esim.

Kun itken minua lohdutetaan ( itkemällä saan siis huomiota)

Jos kiukuttelen minua torutaan ( kiukuttelu on siis kiellettyä ja ” huono asia”)

Jos olen kiltisti , minut palkitaan ( Palkinto pitää ansaita)

Mitä enemmän teen sen parempia lopputuloksia saan ( NOOOOT)

Näitä erilaisia syy seuraus suhteita luodaan myös suhteessa muihin ihmisiin. Äidin seurassa käyttäydyn näin, isä odottaa minulta sitä, veljelle ei voi sanoa noin, yms. Kaikki nuo rakennetut tulkinnat ovat mielen yrityksiä ja keinoja ymmärtää. Mielen keinoja luoda turvallisuutta. Mieli kokee olevansa turvassa kun se ” tietää”. Mieli rakastaa illuusiota siitä että se on kontrollissa( Se ei ole). Elämä itse on kaikkea muuta kuin matemaattista kaavaa  Entä jos menneisyyteen perustuvat tulkinnat vääristävätkin rankasti kokemaamme elämää? Kuinka tietoinen olet niistä tulkinnoista joita olet elämästä, itsestäsi ja vaikka ihmissuhteista tehnyt? Pienenä lapsena suodattimemme ovat kovin herkillä. Meidän kuuluukin kokea mitä on erillisyys, jotta voimme palata takaisin kotiin, todella. Hämmennyksissämme alamme kasvattamaan yllemme kuoria, kuin suojaamaan todellista itseämme. Tunteet ovat energiaa, ajatukset ovat energiaa. Ne voivat tukkiutua jos hämmennyksissämme kätkömme niitä. Yksi minulle tuttu turvamekanismi on ollut ” mukavana tyttönä oleminen”. Olin alkanut uskomaan että kaikkia konflikteja on vältettävä, ja kunhan vaan miellytän muita niin olen turvassa. Päätösten teko, oman äänen ja tahdon kuuntelu oli vaikeaa, sillä olisinhan saattanut tuottaa jollekkin pettymyksen  Oh my god, mielen jutuissa ei sitten ole mitään logiikkaa, vaikka looginen se juuri pyrkii olemaan. Mieli on mieletön työkalu, kunhan ei hämäänny luulemaan sitä todeksi tai pitämään sitä itsenään.

Sitä voi elää koko elämänsä unessa. Tai sitten elämä tuo eteen tilanteita joissa maailma alkaa mennä uusiksi. Käsitykset elämästä heittävät voltin. En olekkaan tämä keho! En olekkaan ajatukseni! En ole tunteeni! Alkaa puhdistus, ja vapautuminen kuorista, illuusioista ja harhoista. Jollekkin se voi käydä nopeasti, jollekkin nopeammin.En tiedä voiko tämä tapahtua ilman prosessia. Omalla kohdalla purkutyöt ja sisäsiivous on ainakin vaatinut aikaa. Askel kerrallaan, luottaen että saa juuri ne opit jotka sillä hetkellä ovat ajankohtaisia. Vapautuminen on sekä vapauttavaa ja käsittämättömän ihanaa, että kivuliastakin. Kun pysähtyy ja hiljenee, voi nähdä itsessään ne puolet ja asiat joita niin aktiivisesti vältti kohtaamasta. Ne surut jotka on pidetty sisällä saavatkin pulpahtaa ulos. Se ei kuitenkaan ole samanlaista surua kuin ennen. Sen puhdistavan voiman voi tuntea. Se jyllää hetken systeemissä, juhlien kuin ilosta “kiitos että uskalsit viimein antaa minun ilmetä” ja katoaa sitten. Tällöin ei oman kokemuksen mukaan todellakaan kannata päästä esiin nousevasta olosta päästä eroon. Sitä voi kiittää, olla lähtemättä miettimään syitä ja antaa ajatusten siitä vain olla ja kadota. Hyväksyä se täysin. Istua sen kanssa alas, kerrankin rauhassa ja hengittää. Nähdä sen kauneus, kun pudottaa kilpiä jotka joskus olivat tärkeitä suojelijoita, joita ei enään vai pitää matkassaan. Elämä kuiskii eteenpäin! Luota silloin.

Kuka olet kun olet luonnollinen?

Silloin et edes ole. Silloin et huomaa itseäsi! Kaikki vain tapahtuu kuin kauniin tanssin lailla. Ilman mitään erillistä tekijää, puskemista tai yrittämistä.

Tiedät että olet valo olento, kokemassa ihmisyyttä. Luonnollisuudessa ei tarvitse piileksiä, yrittää vakuuttaa, ei tarvitse puolustautua tai peittää. Et ole mitään kiinteää, aina samanlaista, vaan olet joka hetki uusi sekä elossa!

On osuvasti sanottu että ainoa vakio elämässä on muutos. Lisäisin vielä, että ihmiselämässä. Se mikä on ja pysyy, on rakkaus. Josta ihan jokainen meistä on kotoisin. Se koti kulkee meillä kyllä matkassamme joka hetki, emme ole siitä erillään. Ei täysikasvuinen kukkakaan arvostele vielä nupullaan olevaa kasvia, eihän siis mekään erehdytä kuvittelemaan olevamme ketään muuta huonompia tai parempia. Kun kohtelee muita, kohtelee itseään. Varotaanhan myöskin tietämästä, miten asioiden pitäisi olla, tai miten jonkun muun pitäisi toimia?

“Joka kerta kun lukitsette itsenne suuttumukseen, pettymykseen ja suruun, vaikka kyse olisi epäoikeudenmukaisuudesta ja kärsimisestä, jonka katseleminen on teistä kestämätöntä, minä pyydän teitä astumaan askeleen taaksepäin ja siirtymään itsenne keskustaan. Menkää hiljaisuuteen ja hyväksykää, että asiat ovat niin kuin ne ovat. Hyväksykää, että kaikki kulkee omaa kiertokulkuaan ja kehitystään, mukaan lukien teille rakkaimmat ihmiset. Päästäkää myös heidät irti. Riittää, kun olette olemassa heitä varten, ei enempää eikä vähempää.”  - Pamela Kribbe

 

Villi elo

Mistä lie näitä tekstejä tulee  . En tiedä kirjoitinko tämän itselleni, vai jollekkin muulle mutta tällainen nyt näkyi tulevan ulos. Toim. huom. Egon tekee mieli sanoa että kirjoita nyt sitten tuohon perään että tarkoitus ei ole antaa sellaista viestiä että olisin itse joku ainaisen rakkauden valtaama  Näin se ego näyttää taas toimivan. Nyt sitä pelotti että joku pitäisi minua ylimielisenä tai ärsyttävänä. Kun katson tuota ajatusta olemisesta käsin, en osaa pelätä. Kun kaikki on yhtä, ongelmat katoaa. Ristiriidat on vain mielessä. Ajatus itsessään ei voi satuttaa, vaan se mitä ajattelen ajatuksesta joka itsessään on viaton ja näkymätön. Joo.

Pelko takertuu, siinä missä rakkaus avartaa.
Pelko epäröi, siinä missä rakkaus luottaa.
Pelko peilaa menneeseen, rakkaus katsoo tätä hetkeä avoimena.
Pelko vaatii ja haluaa, rakkaus virtaa ja vastaanottaa.
Pelko haluaa enemmän, rakkaus tietää että saaminen ja antaminen on sama asia.
Pelko on äänekäs, rakkaus iloitsee hiljaisuudessa.
Pelko puolustaa, rakkaus hyväksyy.
Pelko arvostelee, rakkaus antaa anteeksi.

Kun tiedostaa mistä käsin kokee, voi valita. Ja se mitä valitset on aina ookoo ja hyväksyttävää. Ainoa tehtävä on tiedostaa. Ei voi ” muuttaa” sitä mitä ei tiedosta. Kun tiedostat, voit hypätä siihen ettet todella tiedä. Älä koita tietää enemmän, tiedä vähemmän! Mitä vähemmän tiedät miten asioiden pitäisi olla tai mennä, sen vapaampi olet. Luota että sinua ohjataan kyllä. Ainoa ongelmasi on muistaa , että ei ole ongelmia. Mielen tehtävä on ratkaista haasteita ja etsiä vaaroja. Tunne miten mieli toimii ja ylitä se.Astu ulos niistä rajoista jotka eivät koskaan olleet edes todelllisia. Mikään todellinen ei katoa, jos lakkaat uskomasta siihen. Jos lakkaa uskomasta ajatuksiin ja emotioiden kertomiin reaktioihin, voit vapaasti kokea kaiken kiitollisena. Kun lakkaat uskomasta tarinoihin itsestäsi ja mahdollisuuksistasi ei jää mitään. Se joka jää on tyhjyys, elämä, oleminen joka tanssii olemuksessasi.Luominen tapahtuu rakkaudesta ja vapaudesta, ei pelosta ja pakosta. Sinulla ei ole mitään muuta hetkeä kuin nyt. Elämän tehtäväsi on elää juuri NYT.