Lessons learned in life 2

Lessons learned in life 2:

Kaikki ei ole aina(jos koskaan) sitä mitä ulkoisesti näyttää tai minkä vaikutelman saa.
Tämä koskee niin minua itseäni kuin kaikkea ympärillä olevaa.

Usein kaikki saattaa jopa olla päinvastoin. Sanat ovat sanoja, teot ovat tekoja. Sotkemme usein todellisuuteen omat toiveemme, haaveemme kuten myös epäilymme ja ennakkoluulomme.

Voi olla hyvä muistaa että uskoakseni jokainen meistä haluaa ulospäin näyttää olevansa vähän ”parempi” , ”vahvempi”, ”pärjäävämpi” tai vaikka ”henkisempi” mitä ehkä oikeasti kokee olevansa.
Meihin on syvään iskostunut malli että kelpaamme kun olemme X. Vaikka aina iloisia, positiivisia ja mitä hyvänsä. Olen itse leikkinyt sellaista ihmistä sillä tuloksella että jälkeenpäin ystäväni ovat sanoneet että ihanaa että uskallat olla taas ihminen ja oikeasti antaa itsestäni näkyä jotain. Niin. Se mitä näytin ulos ei todellakaan ollut totta.

On ihanaa kun elämässä menee aidosti hyvin, nauttikaa siitä sydämmene kyllyydestä mutta muistetaanhan sallia itsessämme myös yksinäisyys, suru, läheisyyden ja kosketuksen kaipuu, ikävä, hämmennys, väsymys, avuttomuus ja kaikki se joka mielellään koitetaan unohtaa kovan puurtamisen ja levottoman liikkeellä olemisen (tai kuka minkäkin) avulla.

Uskottelu ei koskaan lopulta toimi, ne pilvilinnat romahtaa ennemmin tai myöhemmin. Ja hyvä niin.
Aloita siitä missä olet, mitä koet, mikä on todella totta nyt. Vaikka se olisi niin kaukana ”ideaalista” kuin vain voi olla. Kunnioita sinä sinua niin paljon, että sinun ei tarvitse feikata itsellesi ainakaan.
Ei pienentää itseäsi, ei suurentaa itseäsi. Olla vaan.

Terkuin, tänään juuri väsynyt joka löi päänsä yhteen Siddhartan kanssa :D


Kysymyksiä jänishousulle

Voi olla helppo tietää älyllisesti että yksikään ajatus ei ole totta. Sanat ja ajatukset ovat symboleja, ei todellisuus itse. Mutta silti niin helposti ne kaikista rakkaimmat/tarpeellisimmat tarinat ja suojajärjestelmät tuntuvat niin hemmetin uskottavilta ja tosilta. Eikä ihme, sehän niiden tarkoituskin on ollut. Tässä hetkessä voi minkä tahansa ajatuksen "kohdata" ja katsoa sen läpi. Hankalinta lienee se, että olemme tietoisia niin pienestä osasta ajatuksia ja alitajuisia uskomuksia. Ei niitä tarvitse lähteä tonkimaan, elämä tuo ne takuu varmasti eteen. Pyysi niitä tai ei. Ne tulevat silti. Siksi niille kannattaa alkaa sanoa Kyllä. Katsotaan sitten.Mitään ei pääse karkuun, yritetty on ja tulen varmaan vielä jänishousun lailla yrittämäänkin :) 

images-94.jpeg

 

Useimmiten menee hetki tai useampikin ennen kuin löytää sen mallin tai ajatuksen jolla taistelee todellisuutta vastaan. Itse pyrin pullauttamaan sen esiin kirjoittamalla, tarkastelemalla sanojani ja puheitani, uniani ja niin edelleen. Kyllä sieltä se jackpot löytyy, jonka osuessa kohdalla voi ruveta naurattaankin, se on niin ilmiselvä! Miten en ole tajunnut! Aina ei naurattanut. Todellakaan. Eikä aina naurata vieläkään. Jos en kykene näkemään itseäni/jotain muuta (itseäni) rauhan ja ymmärryksen silmin, tiedän että minulla on asiassa vielä jotain katsottavaa. Siellä on jokin kuvakulma jota en ole vielä hyväksynyt. Tämä hyväksyntä ei todellakaan tarkoita sitä että pitäisi olla samaa mieltä kaiken kanssa, antaa paskaa sataa niskaan vaan koska "sekin pitää hyväksyä". Usein tämä hyväksyntä on viimeaikoina ollut kohdallani sitä, että hyväksyn mm. itsessäni häpeän, epävarmuuden, syyllisyyden, avuttomuuden, raukkamaisuuden ja kaikkea muuta tosi kehittävän ja kypsän oloista. 

Muutamien epämääräisten olojen ja hemmetin pelottavien yöunien jälkeen oli aika katsella mitä tarinoita en ollut tullut katsoneeksi. Voi hitto että otti päähän, kun "tiesi" että jostain pitäisi saada kiinni, mutta ei hitto vie saanut. Oli todettava että olen nyt ihan ulapalla. ( Missä tavallaan olen aina muutenkin, elämän vapaa pudotuksessa). Kyllä se oma vastustelu löytyikin sieltä, olisi toinen tarina kertoa miten mutta se ei ole nyt oleellista. Löytyipä kuitenkin. 

Olin alkanut pelätä epäonnistumista, sitä että teen virheen jota tulen katumaan ja pahasti. Pelkäsin myös että jos epäonnistun, tuotan muille pettymyksen. Jos tuotan muille pettymyksen, en olisi kestänyt itseäni. Olisin hävennyt itseäni, ja kovaa. Mitä tämä pelko teki? Se jähmetti. Se sai liikkumaan kuin varpaillaan lasinpäällä. Varmuuden vuoksi ettei vaan tee "väärin" ei sitten tee mitään. Eipä ainakaan tuota pettymystä kellekkään. Tiesin kyllä "järjellä" että ei ole epäonnistumisia, on vain lopputuloksia. Tiesin että lopulta, sillä ei ole merkitystä vaikka tuottaisinkin jollekkin pettymyksen, tulen tekemään luultavasti niin satoja tuhansia kertoja elämässä! Minä saan tuottaa muille pettymyksen, miten vapauttavaa! En jaksa enää yrittää suojella itsestäni mielikuvaa jossa epäonnistumiset eivät olisi sallittuja. Minä saan epäonnistua, miten vapauttavaa! Ja niin muuten saavat kaikki muutkin. 

Ihmettelin kun lause "mitä tekisit jos et pelkäisi epäonnistumista" alkoi tulla vastaan, useamman kerran. Eihän se nyt hei minua koske, tuohan kysymys on juuri sellainen itsensä kehittämisen koukussa olevan lause ja hyvä syy tavoitella omaa saarta ja lentokonetta, minähän olen moisen yläpuolella ( ;) )Päätin silti niellä ylpeyteni ja tutkia kysymystä. Mitä se viesti minulle? 

Minun vastaukseni kysymykseen on minun vastaukseni. Se ei millään lailla liittynyt "maalliseen tekemiseen" tai aikaansaamiseen. Se liittyi mm. rohkeuteen, rehellisyyteen ja haavoittuvuuteen. Vastausta on mahdotonta kirjallisesti edes selittää. Kun ei se tavallaan ollut mikään vastaus :) Se tuntui enemmänkin rauhalta ja selkeydeltä ilman vastausta. Se näytti missä kohdin vielä pelkuroin ja jähmetyn "ettei vaan sattuisi mitään ikävää". Me emme oikeastaan melkeen koskaan pelkää sitä mitä luulemme, vaan sitä mitä luulemme siitä seuraavan.

Hurlum hei!

p.s. En tiennyt että koko nenän kokoinen finni on mahdollinen! Se on. 

images-13.jpeg


Mä hei ajattelen vaan sun parasta!

Mä ajattelen vaan sun parasta on yksi tärkeä peli nappula ihmissuhde peleissä. Voi olla vähän hurjan tuntuista puhua ihmissuhteista pelinä, mutta sen kaltaisia ominaisuuksia ne tarkemman katselun alla kuitenkin näyttävät omaavan sääntöineen ja kaupankäynti keinoineen. Hyviksiä ja pahiksia ja niin edelleen. Entä jos ei sittenkään?
On ehkä hurjinta nähdä omalla kohdallaan miten tulikaan pelanneeksi, vaikka vilpittömästi on kuvitellut olevansa aitona ja puhtain aikein liikkeellä.

Jälleen kerran huomaa miten vähän me tiedostamme, tai enemmänkin teemmekö juuri mitään tietoisesti valiten? Usein toimintamme ja ajattelumme on reaktiivista, eli olemme oppineet jonkun käsityksen mikä on "oikein tai väärin" ja jos tämä käsityksemme ei toteudu niin sehän sitten harmittaa. Ja silloin saattaa juuri tulla ajatelleeksi mitä niiden toisten vaan pitäisi tehdä enemmän/vähemmän.

Jollain on ihanne käsitys vaikkapa että hyvä ihminen on järkevä, asiallinen, tunnollinen ja kiltti. Sitten hän vaikkapa saakin lapsen joka on luonnostaan spontaanimpi, intuitiivisempi ja herkkä. Leikitään että häntä kasvatetaan pyrkimyksenä muovata toinen oman ihannekuvan mukaiseksi. Voisiko olla että tämä lapsi saa alitajuisen viestin "en ole hyväksytty ja toivottu sellaisena kuin olen"?
Jokainen tietää miten voi sattua jos on vilpittömän iloisena tehnyt jotain, joka onkin sitten jonkun "isomman" puolesta todettu joko vääräksi tai häpeällisesti. Ai. Sellaista kipua ei voi edes sanoin kuvata. Ja sitähän pitää välttää, niin ei saa enää koskaan käydä. Ja me alamme oppimaan niitä turva kuoria, rooleja ja toimintoja joilla pyritään olemaan toivottuja ja kelpaavia.
Tuottaa pitkässä juoksussa enemmän kipua jossain sopukoissaan uskoa että on jotenkin vääränlainen ja ei toivottu. Tunteet arvottomuudesta ja riittämättömyydestä syntyvät niistä tarinoista joita itse itsellemme kerromme. Valitettavan usein tiedostamattamme. Minä olen ajatellut olevani vahva ja hyvän itsetunnon omaava tietoisesti, mutta se paljastuikin niin hyvin vedetyksi rooliksi että menin siihen itsekin lankaan!

Konemusta löytyy "mä ajattelen vaan sun parasta" pelistä sen molemmin puolin. Olen ollut se joka alkoi itsekin uskomaan että minun pitäisi olla toisenlainen, tai että minun ylipäätään pitäisi olla "jotain". Opin myös mitä ei saa olla, mitä ei ole turvallista olla.
Minä tein ne tulkinnat. Mieli voi sanoa että henkilö x ei hyväksy minua, jos vaan Y olisi rakastanut minua, jne. Jos vaan niin.Mutta kun se nyt ei vaan mee niin :) ja ihan täydestä sydämestäni tiedän että nekin jotka "ovat minun parhaaksemi"neuvoneet ja vaatineet ovat todella uskoneet neuvoillaan mm. Suojelevansa minua tai jotain muuta vastaavaa. On jälleen kerran taidetta löytää se kultainen keskitie jossa ollaan valmiita kuuntelemaan muita avoimesti ja kunnioittaen, mutta olemaan uskomatta sokeasti kenenkään muun käsitykseen siitä mikä olisi meille "oikein". Luota viimekädessä vain itseesi ei tarkoita ylpisty äläkä kuuntele ketään.

Olen tietysti myös itse koittanut parantaa ja auttaa varmaan kaikkea mikä elää ja hengittää. Ajatellen "oikeasti" sen toisen parasta. Näkemättä että näin vain käsitykseni. Anteeksi vaan kaikki exät ;)
Sokea todellakin talutti sokeaa. Ja vilpittömästi jälleen luulin auttavani. Koitin saada kapakka elämästä nauttivaa miestä innostumaan liikunnasta. Hänen parhaakseen tietenkin. Koitin saada miestä joka oli  usein varsin omistushaluinen näkemään asiat avarammin.Koitin saada työstään valittavaa ystävää miettimään miten voisi joko löytää mukavamman työn tai suhtautua siihen itse toisin. Hänen parhaakseen tietenkin. "Ongelmana"tässä on ainoastaan se, etten minä oikeasti tiedä mikä on kenenkin parhaaksi.
Onko tämä jollain lailla ristiriidassa sen kanssa että tekee "auttamis työtä".Ehkä näennäisesti, mutta eikö elämä nyt muutenkin mielen mielestä ole aika ristiriitaista :) ?

help1.jpg


Auttaminen ei ole käsitykseni mukaan ratkaisujen tai neuvojen saamista ulkopuolelta. Enempikin koen että parhaiten ihminen lopulta auttaa itse itseään. En jaksa olla yllättymättä miten upeasti ihminen tämän tekee ollessaan itselleen rehellinen.Ehkä se toinen tarvitseekin juuri tilan ja paikan jossa on turvallista pysähtyä katsomaan.

En omalla kohdalla ole saanut koskaan pitkäkestoista apua tai ymmärrystä vain uskomalla muiden ohjeita ja viisauksia, vaikka ne ovatkin huikean hyviä tienviittoja olleet ja olen todella kiitollinen niille jotka ovat uskaltaneet "neuvoa" minua silloinkin kun en sitä missään tapauksessa olisi halunnut ja kuppi on niin sanotusti ollut täynnä. Enkö nyt puhu taas vähän ristiin? No todellakin :) 

Voi helpottaa ymmärtää että jokainen katsoo elämää omista opituista käsityksistään käsin. Sen "paremmin tietävän" käsitysmaailma on vaan erilainen. Hänen maailmaastan käsin voi näyttää juuri siltä, että Jos sinä vain tekisit sitä ja tätä niin kaikki olisi paremmin. Mutta hän ei joudukkaan/saa elää sinun nahoissasi. 

Vedän nyt myös ihan fyysisen treenin ryhmää joka on tuonut minulle paljon iloa, kiitos siitä. Kuulin viimeviikolla siellä sanovani " Pidä kädet kevyesti korvilla pään tukena, älä kannattele päätä." Pää kantaa itse itsensä.
Ja voe pojat se tekee sen hienosti. Vaikka sitten pienellä tuella.
 


"Jossain vaiheessa on lakattava etsimästä vahvistusta ulkopuolelta, vanhemmilta, ystäviltä tai yhteiskunnasta, jos haluamme elää vapaata elämää. Jonakin hetkenä  on otettava valtava loikka todelliseen voimaantumiseen, mikä merkitsee sitä, että todella uskot itseesi ja todella kunnioitat luontaisia taipumuksiasi ja sisäistä tietämystäsi sekä toimit niiden pohjalta." - Pamela Kribbe

Kaunis hetki.jpg

Unia

Unet tuntuvat joskus todella todelliselta, olen monet kerrat mm. Herännyt siihen että itken tai vastaavasti olen maailman onnellisin jostain unessa tapahtuneesta asiasta. Viime yön unessa yksi peloistani tapahtui ( jonka luulin jo selättäneeni, mutta se pirulainen rakentaa itsensä uudelleen jos annan sille pikkusormen). Unessa näin selkeästi miten en koskaan pelkää sitä mitä luulen pelkääväni. Itse tapahtumat eivät olleet niin pelottavia, kuin siihen liittämäni tunteet ja tarinat. " jos noin käy, kuolen häpeään" , yms. Pelot haluavat myös varmistella että minulla säilyy valheelliset identiteetit. Olin ihan uponneena uneen, kunnes keskellä unta muistin, että voin kokea rauhaa keskellä surua. Siirryin unihahmosta katsomoon. Se ei muuttanut sitä mitä unessa tapahtui, mutta se muutti miten tilanteen koin. Oli hieno kokea että unesta voi havahtua hereille. Pelko on tosiaan vaan mielessä, ja tekee kyllä kaikkensa ollakseen mahdollisimman uskottava ja iskeäkseen juuri sinne herkimpiin paikkoihin. Pitää olla vihollistaan ovelampi. Mikä olisikaan ovelampaa, kuin lakata taistelemasta harhoja vastaan. 

Kerrottakoon vielä että tämä pelko oli tiedostamaton varmaan 20 vuotta. Se oli hienosti rakentanut suojakerroisia ja naamioita päälleen. Piti pitää itsensä kiireisenä ja muistaa turruttaa olo ettei vaan muistaisi katsoa tuota silmiin. Nyt se on saanut tulla näkyväksi, kun suojamuurien kantaminen on käynyt niin raskaaksi että niiden on murennuttava. Voi kun kaikki pelot olisikin kadonnut niin että hoen vain " tämä ei ole totta" mantraa. Tarttumapinta peloista näyttäisi katoavan vasta kun sen on todella luissa ja ytimissään todennut harhaksi. Hienoa päivää kaikille rohkeille sotureille , meissä joka ainoassa on paljon enemmän voimaa mitä uskoisimme.Sen pääsemme monesti todistamaan juuri silloin kun tajuamme luovuttaa kontrolloinnista ja mielen tarpeesta hallita sitä mysteeriä jota ei voi tietää.

 

uniiii.jpg

Sleep Walkers

Unet ovat niin pitkään kuin muistan kiehtoneet minua. Nyt viime vuosina myös yöunien lisäksi tämä ” päivä uni “, mutta nyt halusin kirjoitella ihan niistä unista joita öisin saa olla todistamassa, johtuen viime öisestä kokemuksestani joka taas vaan tuntui niin luissa ja ytimissä. Näin ja koin unta jossa ensin koin suorastaan raastavaa yksinäisyyttä ja erillisyyden tuskaa. Se oli niin kivuliasta, että heräsin yöllä siihen että itkin Nukahdin kuitenkin pian uudelleen ja unessa näytettiin sekä sain kokea ykseyden . Sanat eivät riitä kuvaamaan sitä tunnetta, ei vaan mitenkään. Heräsin aamulla mielettömään rauhaan ja erillisyyteen mielen tullessa taas analysoimaan kokemustaan 

Ajattele jo miten kiehtovaa, että vaikka keho nukkuu , niin tietoisuus vetelee ihan omiaan. Entä kuka aamulla herää? Yöllä ei ole rajoja, ei missään. Miksi kuitenkin aamulla herätessämme lähdemme helposti “suorittamaan” tietyn roolihahmon elämää ikäänkuin automaatiolla? Joskus kun hajoilin itse ” onko minulla kontrollia mihinkään kysymyksen kanssa” sain ohjeen unen välityksellä alkaa katsomaan elämää elokuvan lailla herätessä. Miten keho nousee täysin itsestään, miten mieli rekisteröi nousemisen viiveellä. Huomaa miten kaikki tapahtuu itsestään. Kaikki. Tietenkään en uskonut että kaikki voisi tapahtua itsestään. Toistaiseksi en ole kuitenkaan löytänyt mitään joka ei tapahdu itsestään. Ei löydy sitä ” Minää” joka ohjaisi tätä kaikkea. Hitto. Verikin kiertää itsestään, solut uusiutuu itsestään ja näköjään juuri nyt kirjoituskin tulee itsestään. Ajatukset ja tunteet nousee itsestään, ja katoavat itsestään. Mitä Minulla on tässä enää tehtävää? Katsoa elokuvaa ja nauttia kyydistä. Niihin uniin sitten taas…

Viime aikoina olen öisin kokenut jonkun verran kehosta irtaantumisia (ehkä olen näitä kokenut pidempäänkin, mutta tiedostamattani) , jotka olivat lapsuudessa kovin tuttuja. Yllätys yllätys sen kuuluisan järjen ja “realiteetti terapian” myöttä nämä kokemukset putosivat pitkiksi ajoiksi pois. Muistan nuoruudesta myös muutamia unia, joissa yöllä tiedostin nukkuvani, mutta samalla tiesin olevani unessa.Muutamia vuosia sitten pyrin myös harrastelemaan tietoista unennäkemistä, mutta yrittämistä taisi olla liikaa pelissä joten nämä geimit jäivät aika äkkiä muutamaan kokemukseen.

Nyt noin viimeisen vuoden olen ottanut unien tutkimisen mukaan eräänlaisena itsetutkiskelu työvälineenä ja saan jatkuvasti hämmästyä siitä miten ne avaavat katsonta kantojani ja tuovat tietoisuuteen asioita joita en päivätietoisuudessa kenties kykenisi vastaanottamaan. Olen siis unissa nähnyt itsestäni paljon erilaisia ” varjopuolia” , niitä joita mieluiten pitäisi pimennossa ihanalta minäkuvaltaan ( joka tietysti haluaisi kokea olevansa oikeassa ja hyvä , mutta totuudellinen…nope). Unet ovat tuoneet näytille myös asioita joissa olen päiväsaikaan ” kiinni”. Nämä unet ovat kirjaimellisesti tulleet herättelemään minua katsomaan suhdettani joihinkin asioihin uudelleen. Läpi vanhentuneiden käsitysteni. Kerran sain yöllä ohjeistusta tutkia arvojani. Olin kokenut vähän ristiriitaisia oloja, ja pyysin illalla että unet tulevat apuun.Ja nehän tulivat. Ne eivät siis tee mitään ” puolestani” tai anna mitään valmista. Herätessäni ihmettelin tätä ohjetta. ” Tiedän” että arvot ovat vain uskomuksia joita olen arvottanut korkeammalle. Arvot ovat osa tarinaa, osa opittuja malleja. Aloin kuitenkin katsomaan millaisia arvoja toiminnassani näkyy, mikä on minulle tärkeää. Löysin mm. turvallisuuden ja vapauden, jotka eivät ehkä ole se yhteensopivin pari valjakko äkkiseltään katsottuna. Huomasin että käsitykseni turvallisuudesta ja vapaudesta vaativat päivitystä, sekä suostuin näkemään että ristiriitainen tuntemus ja reagointini erässä tilanteessa oli johtunut luultavasti siitä että olin kokenut turvallisuuteni ja vapauteni jotenkin uhatuksi. Todellisuudessa mikään ei ole uhattuna, mieli oli vain humpsahtanut tietynlaiseen ansaan. Unien tulkinnassa on tietysti hyvä muistaa että tulkitseminen on kovin haurasta ja lähtee jokaisen omista käsityksistä. Sen vuoksi jos itse nään vaikka unia jostain henkilöstä joka kantaa sateenvarjoa ja myy minulle kiviä, tutkin sitä millaisia mielleyhtymiä mieli on tehnyt tuohon henkilöön, sateenvarjoon ja kiviin. Näin niinkuin for dummies versiona ilmaistuna.

Hieno kirja liittyen uniin on  Uni tuntee sinut – Anne Lindholm-Kärki.

Eikun unia tutkimaan! Aluksi voi olla hankala muistaa unia, mutta siihen tottuu kovin nopeasti. Voi vielä illalla ennen nukkumaan menoa ” pyytää” että muistaa unensa aamulla mahdollisimman selkeästi. Aamulla herättyään kannattaa melkeinpä heti kirjoitella ylös mitä muistaa, sillä ne pyyhkiytyvät alkuun ainakin oman kokemuksen mukaan aika nopiaan muistista. N. parin viikon harjoituksen jälkeen aloin itse muistaa yhä enemmin ja selvemmin uniani.

 

Kipu ei ole henkilökohtaista

Keho kevyesti tärisee, polvi vuotaa verta. Se istuu nurmikolla ja putsaa haavaa. Nostaa katseen ylös ja edessä on puu. Jostain syystä juuri nyt ja tässä tuo puu olen minä. Ykseys yllättää mitä erikoisimmissa tilanteissa. Katson oikealle jossa pyörä rötköttää pitkällään. Minä olen sielläkin! Rajoja ei vain ole, ei tunne. Sen KOKEE. Ja heti kun mieleen hiipuu ajatus ” haluan pitää tämän”, pamahtaa takaisin. Puu on puu. Pensas on pensas. Ykseys on täällä silti, en vain näe kun  egon suttuinen linssi tuli silmien tielle. Sitten niin. Sitten se on hyvää. NYT. Kaikki saa olla niinkuin on.

Kivussa ei ole mitään henkilökohtaista. Elämä ei ole henkilökohtaista! Kehon sisällä ei ole mitään keskusta, mitään “minua” joka ohjaa ja kontrolloi. Mysteeri on kaikkialla! Tietoisuus, alkulähde, what ever. Siellä täällä ja tuolla se leikkii! Ja me saadaan kokea tätä! Välillä tietoisuus itse nukahtaa ja on taas keskellä unta. Mieli hulisee ja puskee arvostelujaan, halujaan, pelkojaan ja kaikkea sitä perinteistä joka on jo niin moneen kertaan kuultu. Se on vähän kuin se vanha äkäinen naapuri joka kyttää ja valittaa mistä keksii. Sitä ei ota enää kovin vakavasti. Välillä se on kuin pieni lapsi, ah niin ihanan kiinnostunut itsestään ja täysin omien tarpeittensa ohjailemana. Nyt se tarvii ruokaa! Nyt se haluaa syliä. Nyt se haluaa selvitytyä.

Kivusta nautintoon on matkaa pelottavan vähän, lauleli Apulanta.  Oli kyseessä sitten fyysistä tai jotain muuta laatua, se tulee ja se menee. Ei tarvitse vastustaa, ei tarvitse ripustautua. Olla sen kanssa ja wow, olen elossa! Kipu on ok. Ajatuksia ilmenee, tunteita ilmenee. Ne huomaa kuin valokuva albumin kuvat joita on plärännyt. Voi kääntää sivua. Tunteen tai ajatuksen ei tarvitse haitata, kun siinä ei ole mitään henkilökohtaista. Yksi ajatus rimmsu kollektiivisen mielen uumenista joka lipui tietoisuuteen. Kun mieli ei nimeä kokemuksia, haluja, ajatuksia , tunteita omikseen, missä kärsimys? Missä myös henkilökohtainen menestys? Ei sitä ole   Ja silti täällä on jotain.

Se että on erillinen itse, MINÄ on ehkä isoimpia harhoja joita mieli kykenee tuottamaan. Sen oivaltaminen voi tapahtua sekunnissa, tai sitten ei. Sitä on turha uskoa, sitä on turha hokea. Sen voi kokea, katsomalla.SUORAAN: Se ei ole uuden omaksumista, vaan verhon silmien edestä vetämistä. Se voi olla ihan kaiken aiemmin omaksumansa ja oppimansa tutkimista uudelleen. Onko se varmasti totta? 100% varmuudella?  Mieli luultavasti pelaa ja pelkää henkensä edestä, jotta tätä ilmiselvää asiaa tulisi nähytä. Kun minä katoaa, se ei suinkaan ole loppu ( niinkuin pelko sanoo) vaan alku. Kaikki harhaan perustuva putoaa pois. Ja se välillä hämmentää. Nyt yhtäkkiä tiedostaa. Vesi lasin pohjalla ollut samea hiekka onkin saastuttanut veden, kun sinne kaadettiin lisää vettä. Hiekka , pohjalla ollut kuona lähti liikkeelle. Siinä missä se ei aimmin ollut näkyvillä, voi pojat nyt sen näkee. Samaan aikaan ego tekee kaikkensa jotta samaistuisi syyllisyyteen, häpeään , konrtolliin. Ja pim, kun huomaa että kaikista kipeimmätkin hetket ovat osa tätä mysteeriä, ne haluaakin viimein kohdata täysin. Kiitos, en enää pelkää sinua! Tarinasi ehkä vielä satuttavat, varsinkin kun hierrät haavaan etanolia mutta tiedän jo ettei tuo ole todellista. Ja kuin salama kirkkaalta taivaalta antaakin sen vain olla. Nostaa kätensä ilmaan ja antautuu = antaa tuntua. Kokonaan.

En tiedä voiko todella olla vapaa käymättä läpi tietynlaista ” dark (k)night of soul” meininkiä. Vapaudessa kaikki tulee nähdyksi. Se kaikki, jota mieli on koittanut pitää piilossa. Se on palvellut aikansa. Ei ole oikoteitä, on vain ainutlaatuisia polkuja. Syvä erillisyyden kipukaan ei ole kuin tietoisuus polttamassa etsintää loppuun. Joten ei hätää, olemme ihan joka hetki juuri siellä missä kuuluukin. Oli sitten henkisen kasvun tavoittelija, tai täyttä vapautta kohti matkaaja. Persoonan voi kasvattaa henkiseen huippuunsa, ja kokea silti erillisyyttä. Se on ihan ok. Monen kohdalla tämä kuuluu ” suunnitelmaan” ja juoneen. Ei voi mennä väärin. Siinä se kosminen vitsikin on. Chill out!!!

“Life itself is the greatest act of unconditional love. It gives itself for free and asks nothing in return.” Jeff Foster

 

Isännöinti toimistosta päivää!

 

“Drop your opinionated mind and move inside. There, you can relax into your own deepest truth, where the difference between dreams and reality is already known.” – Osho

Kun mieli ei ole isännöimässä, jatkuva analysointi ja kommentoiti sekä arvottaminen hiljenee. Voi kokea täydesti, kevyesti ja aidosti. Se ei ole hyvää eikä huonoa. Se on enemmänkin neutraalia, muttei kuitenkaan. Kuka arvottaisi, kun ei ole sitä jolla on mielipide siitä miten ” pitäisi olla” tai “ei pitäisi olla”. Mielen kommentaattori on vähänkuin urheiluselostaja. Jatkuvasti kommentoimassa. Mieli toimii myös kuin leimasin, se haluaa käsittää asiat ja pyrkii siksi luomaan kaikesta kokemastaan jonkun ymmärrettävältä tuntuvan lokeroinnin. Ja lokerikoitahan meillä riittää.Itsestämme, elämästä, ja muistakin ihmisistä. Tietoisen mielen on toki helppo ajatella että en lokeroi, mutta luultavasti alitajuntamme on täynnä käsityksiä ja lokeroita jotka ovat vaan tuntuneet niin itsestäänselviltä. Lokerot paljastuvat meille mm. silloin jos kohtaamme elämässä turbulenssia tai vastustelua. Ärsytystä, pelkoa tai hämmennystä. Mieli tykkää puolustella omia lokerikoitaan. Hämmennys voi olla mielen kokemus esimerkiksi silloin, kun se ei saa kiinni, se ei saa lokeroitua. Myös silloin, kun jotakin sinne aiemmin luotua kuplaa hellästi puhkotaan. Maapallo ei ollutkaan litteä. Joskus olin kiukkuinen mielelle, miksi se sahaa linssiin? Miksi se pyristelee vastaan, miksi se koittaa luoda rajottavia käsitteitä elämän mysteeristä? Kuka oli se joka vastusteli? Mieli tietysti. Todellisuus ei vastusta mitään. Se kokee kaiken täysin. Kun ei tarvitse vastustaa vastustamista, ei ole mitään vastustettavaa.Aah. Jäljelle jää vapaus.

Mielen ja tunteiden hallinta keinot voi olla hyviä mielen hiljentämiseen. Mieli ei kuitenkaan antaudu kontrolloimalla tai hallitsemalla. Se antautuu luottamalla ja irtipäästämällä. Se on rutkasti helpompaa, kun mieli ei ole kiinnittynyt junnaaviin ajatuksiin tai tunteisiin. Sitä voi juosta loputtomiin karkuun itseään tai sitten sitä voi jahdata ympäristöstä kaikkea mahdollista kokeakseen itse jotain. Mutta kun ei voi. Jos vielä pitää jahdata tai juosta, niin juokse ja jahtaa  Siinä ei ole mitään pahaa tai väärää. Mutta ethän erehdy kuvittelemaan että olet “sittenkun” enemmän jotain, rauhallisempi tai riittävämpi? Mitä jos vaan voisi kokea jo nyt että riittää.Ei tarvitse pyristellä , ei tarvitse vastustaa.

Itseään voi etsiä loputtomiin, kuitenkaan löytämättä. Mistä ihmeestä sen löytäisi? Mitä jos kaiken sen ajan jonka koitti etsiä, koitti tulla paremmaksi ja yritti välttää jotain ELÄISI. Mitä tekisit jos olisit täysin vapaa? Mitä tekisit jos et antaisi muiden mielipiteille sitä arvoa, jota niillä ei todellisuudessa ole  ? Oletko varma ettet ole jo vapaa? Tässä kohdin ainakin täällä päässä nousee ajatuksia ja pelkoja vastuuttomuudesta ja järjettömyydestä. Ne ovat niitä uskomuksia ja lukkoja jotka jarruttavat sitä luontaista virtausta. ” Eihän se nyt voi noin helppoa olla”. ” Mitä jos käy tavalla x ja y?” . Suomalainen kulttuuri ( ja moni muukin   on täynnä uskomuksia jotka jo valmistavat meitä olemaan varuillamme, jatkuvasti. Kel onni on se onnen kätkeköön. Ok. Itku pitkästä ilosta. Pahan päivän varalle. Kuuseen kurkottava katajaan kapsahtaa. Routa porsaan kotiin ajaa. Mitä käy jos uskoo noihin ajatuksiin? Kuka olisi ilman niitä?

Muistakaa ihmiset ihanat, että on lupa iloita. On lupa kokea kaikki tunteet. Mitä muuta me voisimme olla tässä elämässä loppupeleissä tekemässä kuin elämässä?  Muistutan tämän myös itselleni. Anna mielen olla. Todellisuus on paljon ihmeellisempi miltä se mielestä näyttää, tai mitä edes fyysiset silmät kykenevät näkemään.

Grazias

Kiitollisuus, joo joo nehän on ihan perus juttuja. Mielen kiitollisuus on kuitenkin kuin hiekkapaperilla pyyhkisi pyllyä verrattuna siihen kiitollisuuteen joka kumpuaa jostain ihan muualta, sanattomasta. Mitä tahansa ” oppeja” voi ymmärtää ja koittaa omaksua älyllisesti, mutta se on täysin eriasia kuin kokeminen. Kokeminen on jotain johon ei vaan sanat riitä. Mitenkään. Tuntuu melkeimpä kokemuksen pahoinpitelyltä koittaa sitä jotenkin sanoiksi tuoda.Sitä on monituiset kerrat luullut oivaltaneensa jotain, vaan myöhemmin huomatessaan että oivallus oli vain mielessä. Heti kun on joku ” aa, tämä on näin” , on jo mieli luonut uskomuksen. Eikä siinä mitään.

Ystävä kertoi parin vuoden takaisesta kokemuksestaan jossa elämä oli heittänyt melkoset häränpyllyt kerta rysäyksellä. Hän oli sairaalassa teho osastolla, ja käytännössä kaikki duunit, ihmissuhteet ja yleiset turvallisen elämän ” peruspilarit” oli kiikun kaakun. Sitä voi vaan kuvitella että mieli tuolloin angstaa ja on hädissään, kauhuissaan suorastaan. Sitä voi olla elämälle vihainen ja pitää itseään jotenkin uhrina. Hän oli siellä aikansa tosiaan vihannut kaikkea. Ja sitten vaan yks kaks vihannut tarpeeksi. Se riitti. Jostain oli tullut ajatus kirjoittaa ylös kaikki mistä on kiitollinen. Kun näkee ettei tosiaan voi kontrolloida, astuu armo tai miksi sitä nyt haluaakaan kutsua kehiin. Joku on sanonut hyvin että ” Kun olet menettänyt kaiken voit vasta saada kaiken”. Ulkoisesti meidän ei kuitenkaan tarvitse menettää mitään. Kaikki omistaminen ja riippuvuus on vain mielessä ja ajatuksissa. Kun luopuu suhteistaan riippuvuuksiin, tapahtuu ihmeitä. Hän ei päästänyt irti vihasta, se vaan tapahtui. Vihaa olisi ollut täysin turha kieltää tai taistella vastaan. Ja sitten kuin salama tyhjältä taivaalta se katosi. Asioita joista hän oli kiitollinen löytyi lopulta useiden sivujen verran. Nämä asiat tietyllä tavalla herättivät näkemään kaikin toisin.

Kiitollisuus päiväkirjat ovat varmasti monille tuttuja. Jos taas olo on kaikkea muuta kuin kiitollinen, miksei sitä tekisi vitutus listaa, kirjottaisi kerta kaikkiaan kaiken mikä sapettaa ulos. Ihan tyhjäksi, niin ettei mitään enää tule. Irtipäästäminen tapahtuu kuin itestään, sitä ei voi tehdä. Se annetaan. Kiitollisuus nousee muualta kuin kontrollista. Se tulee luottamisesta ja vapaudesta.

Anette Calrström kirjoittaa kauniisti ” Kaikki toiminta ja päätökseni lähtevät kiitollisuudesta. Jos en tunne kiitollisuutta , en ole virrassa. Silloin en tee mitään. Vaan odotan ja hyväksyn sen mitä ikinä ilmeneekään”.  Respect. Tässä on muistettavaa mielelle joka usein tahtoo asioiden tapahtuvan nopeampaa, kovempaa, paremmin ja enemmin.Kaikki on aina juuri niinkuin juuri nyt tuleekin olla. Sitä voi kaikella vapaudella ajatella ihan mitä tahansa, mutta asiat ovat kuitenkin niinkuin ne ovat. Kiitos siitä.

Yleensä ei tunnu oikealta antaa mitään ” ohjeita”, koska ne voidaan käsittää niin monella tapaa. Se mikä toimii yhdelle nyt on jotain josta toisen voisi olla aika päästää irti ja mennä eteenpäin.  Tämä ohje ei  siis tarkoita että muut tunteet kuin kiitollisuus olisi tukahdettava. Jos sisällä on nyt jotain ihan muuta, koe se loppuun asti. Kiitollisuus ei oikeastaan ole edes tunne, se on enemminkin hyväksyntä. Mutta kuitenkin.Kokeile mitä tapahtuu jos alat lisäämään kiitollisuuden ajatuksia päivääsi. Ai kiitos , saan odottaa pitkässä jonossa kaupassa. Kiitos, joku ohitti minut autolla holtittomasti. Kiitos , myöhästyin bussista. Kiitos tuoreesta kahvista. Kiitos että saan tuntea rakkaan käden kädessäni. Kiitos että minulla on jalat. Kiitos että hengitän. Kiitollinen voi toki olla siitäkin ettei ole kiitollinen.

 

Mieletön mieli

Olen tälläinen huithapeli. En voisi koskaan olla yrittäjä. Olen ruma ja epäonnistunut. Kykenen tienaamaan max tämän ja tuon verran rahaa. En kuitenkaan oppisi sitä. Muut pitävät minua tyhmänä jos sanon näin. Minun tulee liikkua tällä tavalla. Hänen ei pitäisi toimia noin. Minun on oltava kiltti jotta olen turvassa. On vaarallista antaa oman tahdon kuulua. Minut hylätään jos sitä ja tätä. Raha on turvallisuus. Olen vastuussa muiden onnellisuudesta. Kunnioitus on ansaittava, Olen vahva jos toimin näin. Voin arvostaa itseäni jos saan kiitosta. Haluan sitä tätä ja tuota . En halua että käy näin, koska pelkään että muserrun.Olen erilainen, Olen erillinen.Jne, jne. Ja vino pino lisää potaskaa. Siinä pintaraapaisu joistakin helmi uskomuksista jotka joskus tuntuivat niin kovin tosilta.

Yhteiskunta, media, kulttuuri ja historiakin ovat omiaan luomaan erilaisia käsityksiä , kuin kirjoittamattomia käyttäytymis sääntöjä tai kuvitelmia siihen mihin olisi hyvä pyrkiä.Unohtamatta niitä suloisia ja niin kovin rakkaita uskomuksia joita olemme oppineet mallista lapsena suodattimien ollessa kovin herkillä. Perheeltä, lähipiiriltä, ja aiemmista kokemuksista. Ketään ei ole syyttäminen näiden synnystä. Se on jopa aika kaunista ja inhimillistä millaisia väärinkäsityksiä olemme täynnä. Kokemuksista voi toki ottaa oppia, mutta menneeen ei todellakaan tarvitse määrittää tulevaisuutta mitenkään.Todellisuudessa se ei edes kykene niin tekemään, sillä mennyttä ja tulevaisuutta ei ole. Se on vain mieli joka joko vertaa mennesseen, tai takertuu tulevaan. Emme koskaan kertakaikkiaan voi tietää mitä tulevaisuudessa tapahtuu, joten miksi käyttää aikaa sen jatkuvaan märehtimiseen ja suunnitteluun? Se ei tietenkään tarkoita että mitään ei voisi suunnitella. Mutta useimmilla meistä mieli tosiaan käy kuumana ja suorastaan räjähdys alttiina, jos emme lainkaan tiedosta tuota apinamieltä selostuksineen päivineen valheeksi.
Kokeile huviksesi vaikka yhden päivän ajan toimia ” ajatus vahtina”. Vähän kuin olisit vahtikoira ( ei vihainen ) , ja tarkastelisit jokaisen pihapiiriisi tulevan muukalaisen. Muukalaiset ovat ajatuksia , jotka tupsahtavat tietoisuuteesi, tai yllätys yllätys jopa tiedostamattomuuteesi.

Monen monituista kertaa päivän aikana olemme ” autopilotilla” ja yhtäkkiä sitä voi havahtua ikäänkuin takaisin tähän hetkeen. Mieli pyöritteli juuri jotain, joka ei millään tavalla ollut oleellista juuri nyt. Monet tällaisista ajatuksista ovat täysin ” neutraaleja” ja harmittomia, mutta ne ovat hyviä osoittamaan mielen luonnetta: se joko muistelee jotain mennyttä, tai suunnittelee jo tulevaa.Keho voi olla vaikka liikenne valoissa, mutta mieli on tekemässä kauppalistaa. Keho voi olla vaikka ruokailemassa, mutta mieli voi visioida tulevaa esiintymistä. Mieli on siinä mielessä kimurantti juttu, että sillä on tapana vääristellä asioita. Sen lisäksi se yleistää ja poisjättää paljon informaatiota.Suurentelee asioita, tai vastaavasti pienentelee ja kenties vähättelee. Mielen ja ajatusten antamaan informaatioon ei vaan kertakaikkiaan kannata sokeasti uskoa. Todellinen näkökyky tulee ihan muualta kuin silmien välityksellä.

Mieltä kannattaa kokemukseni mukaan tutkia , mutta mahdollisimman neutraalisti.Kun tuntee valhekuvan toimintaa, on mahdollista ns. ” ylittää mieli”eikä ajatutua sen vietäväksi. Missä se mieli edes on? Voiko sitä koskea? Entä nähdä? Haistaa? Kollektiivinen mieli pitää sisällään paljon enemmän, kuin tietoinen mieli voi huomata. Siksi myös kysymys ” Onko tämä edes minun ajatukseni?” voi olla välillä ihan tarpeen. Se ei ole henkilökohtaista, ellet tee siitä sellaista.

Mieltä voi käyttää sitä kuin hyödyllistä työvälinettä, ja sen jälkeen laskea sen työkalu pakkiin odottamaan ja elää läsnäolevassa hetkessä.On turhaa lähteä sotaan mieltä vastaan, kuin myös tehdä siitä jotain kaikkivoipaa jumalaa. Ajatukselle voi todeta ” huomasin sinut, kiitos” ja olla taas suorassa kokemuksessa, ilman tulkintaa. Ei mikään helpoin nakki tänä päivänä! Huomaan itse yhä uudelleen ja uudelleen miten yksinkertainen mieli loppupeleissä on. Se koittaa luoda matemaattisia kaavoja ja x=y suhteita perustuen mielikuviin ja käsityksiin. Jos huomaa jotain voimakkaita tai vaikka heikompiakin tuntemuksia vaikka kiukusta, ärsytyksestä, pettymyksestä, surusta, stressistä, tai liudasta muita ” kireyttä” aiheuttavista fiiliksistä voi olla melkoisen varma että taustalla on joku mojoVa uskomus tai kuvitelma joko siitä minkä pitäisi olla toisin, mitä pitäisi tapahtua, tai mitä ei saisi tapahtua. Sen sijaan että nuo tunteet kokisi ikävinä, ne voi todellakin ottaa vastaan uteliaasti. Niistä ei todellakaan kannata koittaa päästä eroon, jos voi mielummin kysyä ” mikä uskomus tämän takana on”? Ja vapautua siitä. Tai voihan ne uskomukset pitääkkin. Se vaan näyttäisi olevan mahdotonta alkaa uskomaan uudelleen joulupukkiinkaan, kun sen on kerran todennut satuhahmoksi. Omasta kokemuksesta voi sanoa vaihdelleeni vähän kuin kahden maailman välillä. Sitä on saanut varmaan sen 10 00 kertaa kysyä ” Olenko mielummin peloissani vai vapaa?”. Vaikka mieli vastaisi että no vapaa tietenkin, joku vanha ehdollistuma on silti saanut lähtemään samaistumaan huoliin. Onneksi nämä hetket ovat yhä lyhyempiä ja harvinaisempia, ainakin näillä näkymin 

Isoin uskomus joka minullakin ( ja varmaan jokaisella on ainakin jollain tasolla ollut) on ollut ja johon välillä putoan edelleen jos unohdun mielen maailmaan on se että olisi joku erillinen minä.
Se minä koostuu vääristetyistä käsityksistä, kokemuksista ja tarinoista joita mieli uskoo todeksi.
Tänään aamulla ollessani kävelyllä huomasin ajatuksen ” Voi miten ihanaa olla läsnä, anna minun olla läsnä jatkossakin”. Kunnes tajusin jo tuon ajatuksen rajallisuuden. Ei ”minä” voi mitenkään olla läsnä! Minää ei ole, minä perustuu menneeseen tai tuleviin haaveisiin, se ei mitenkään voi olla läsnä. Se joka on, jumala, rakkaus, elämä tai voihan sitä vaikka kissan pennuksikin nimittää on aina läsnä. Se ei ole mielikuva, menneisyyden muisto, eikä sen myöskään nojaa tulevaisuuteen. Se vaan on. Läsnäoloa ei tarvitse etsiä, se on kyllä paikalla. Kurkista vain.

Mielihyvän ja ilon välinen ero on myös helppo bongata. Ilo ei tarvitse syytä, se on vaan olemisessa. Se ei johdu mistään ulkoisesta, eikä sen koomin mistään saavutuksesta. Mielihyvä on mielen tuntemus jolloin mieli on hetken aikaa onnistunut täyttämään yhtä pyrkimystään: välttää kärsimystä tai saavuttaa jotain. Kuten useimmat meistä tietävät, mielelle ei lopulta riitä mikään. Voi olla varma, että se keksii huolia, tai jotain muuta ristiriitaa ennemmin tai myöhemmin. Onneksi mielelle voi hymyillä. Se ei halua pahaa, se vaan pelkää. Tämä on helppo havaita, jos kykenet tarkastelemaan ajatuksia vain ohi lipuvana virtana. Aikaa jää kummasti oleelliselle. Elämälle itselleen. Ja kaikki tarvittava tulee kyllä tehtyä. Tekee sen , mitä tekee niin täysillä. Ei ole järkeä maata sohvalla ja potea omaa tuntoa siitä että ei ole lenkillä. Lenkillä on myöskään turha miettiä tulevaa työpäivää. Anna aistien herätä. Huomaa mitkä tutinat voi saada vaikka siitä että laittaa sukan jalkaan, kun sen tekee täydesti. On jo sinällään ihme, että meillä ihmisillä on jalat, me kyetään liikkumaan ja jopa puhumaan. Aistit voi turruttaa pelkillä ulkoisilla ärsykkeillä, mutta aika äkkiä voi huomata olevansa sisältä myös aika turta. Ihmeitä tapahtuu jatkuvasti. Antaudu elämälle ja katso sydämmellä.