Varfie.

Viisaat ovat vuosituhansia sanoneet että maailma on heijaste mielestämme. Elämä on peili. Tämä ajatus on kiva uskoa todeksi sillain niinku vähän ja pikkasen, mutta sen todeksi eläminen kokonaan on vähän enempi halukkuutta vaativaa. Niin paljon halukkuutta se vaatii, että siltä polulta luultavasti useamman kerran harhailee sivureiteille, jotka nekin sitten kuuluvat asiaan.Kaikki me tiedämme että paljon helpompaa syyttää toisia, odottaa muilta muuttumista ja ikään kuin siirtää toisiin se joko valona tai varjona jota itsessä ei näe, hyväksy, myönnä tai ole valmis kohtaamaan. Tämä ei siis ole mitenkään paha juttu, tai mikään mitä pitäisi hävetä. Oivallus voi tulla usein vasta kun on valmis näkemään oman osuutensa ja vastuunsa tilanteesta. Ja tämä ei todellakaan tarkoita mm. Ala-arvoisen kohtelun sallimista. Silloin voi nähdä että minulla on ääni jolla vetää rajat tai jalat jolla kävellä pois. Aina se ei ole niin yksinkertaista, sillä se mikä on "normaalia" on hyvin kyseenalaista. Joku on esim. Niin tottunut alentamaan itseään että siitä on tullut itselle vakio. Asia joka tapahtuu itsestään, sen kummemmin miettimättä. Usein elämän erilaiset herätyssoitot auttavat avaamaan silmiä. Helppoa ei ole aina sen jälkeenkään, opitut ohjelmat osaa olla varsin syvään juurtuneita. Valppaana ja vastuunottaen. Vaikka pienen pienen askelen kerrallaan. 

Kun tuomitsee, tuomitsee itsensä.
Kun kiittää, kiittää itseään.
Mitä tekeekään, tekee sen itselleen.
Kun rakastaa, rakastaa itseään
Kun antaa anteeksi , antaa anteeksi itselleen
Mitä toivot toiselta, voitko antaa sen itsellesi?

Olen tähän "klassiseen" mennyt jo niin monet kerrat mutta näköjään taas piti käydä. Odotin toiselta rehellisyyttä ja aitoutta, olematta sitä itse itselleni. Tuo toinen tuli avuksi, heijastamaan minulle sen takaisin.
On tietysti ihan ok ja tervettä odottaa ympärillä olevilta ihmisiltä asioita, mutta muistaa se oma osuus. Ja se että voimme ajaa itsemme melkoiseen vankilaan jos odotamme toiselta jotain, vähän kuin odottaisi että ehkä joskus rikkaruohot katoavat itsestään. Tehdään rauha ensin itsemme kanssa. Joko rikkaruohoista tekee numeron tai sitten ei. Voi olla välittämättä ja hyväksyä pieni elämään kuuluva rempallaan olo, tai alkaa kitkemään.

On paljon kauniimpaa että ihminen uskaltaa häpeästä huolimatta myöntää ihmisyytensä, kuin se että ollaan niin [email protected]@kelin valmiita ja kaikkitietäviä. Itse olen ainakin tehnyt paljon töitä mm. Arvostelun, tuomitsemisen ja asioiden kaunistelun suhteen. Puhumattakaan mm. vihasta ja katkeruudesta. (näitä kielsin vuosia, enhän minä nyt hei sentään!). 

On elämään kuuluvaa että se etenee ja muuttuu, joidenkin kanssa kuljetaan jonkun matkaa ja jotain tehdään jonkun aikaa ja sitten ne asiat saattavat tulla myös päätökseen. Olen miettinyt paljon että mikä on pakenemista mikä vaan sellaisesta irtipäästöä joka on jo elänyt aikansa? Minulla ei ole siihen teoriaa eikä vastausta, mutta luotan että kaikki menee jokatapauksessa kuten kuuluukin.

Kuvassa varfieni.