Itsetuntemuksen kasvuryhmä

Kokemuksellinen, avaava, luultavasti myös ajoittain haastavalta tuntuva…mutta kuitenkin sitten vapauttava ja  palkitseva itsetuntemuksen matka. 

Koska jotkut asiat voi ymmärtää vain kokemalla

Sopii sinulle joka et usko pikaratkaisuihin tai laastareihin ja ymmärrät että henkisessä kasvussa on enemmänkin kyse itsensä ymmärtämisestä kuin ei-toivottujen asioiden piiloittamisessa tai kieltämisessä. Todellinen kasvu kysyy herkkyyttä ja oman haavoittuvaisuuden äärelle menemistä. Tästä syytä turvallinen ja salliva ympäristö on sitä varten erittäin tärkeä. Usein luulemme olevamme yksin ja ainoita näiden kysymysten ja etsimisen parissa. 

Kurssi kysyy osallistujaltaan sitoutumista, halua ja myös ripauksen rohkeutta tutkia teemoja, jotka saattavat olla myös arkoja. Omien rajojen kunnioittaminen on tietysti myös tärkeää, yhteenkään harjoitukseen ei ole pakko osallistua jos se ei tunnu siinä kohtaa itselle oikealta.

Kurssin teema on itsetuntemus,suhde  sinuun itseesi. Siihen henkilöön kenen kanssa vietämme eniten aikaamme, mutta jolle myös helposti olemme kovin sokeita tai näemme itsemme rajoittavien linssien läpi. Kannamme monesti liudan säännöksiä ja vaatimuksia kohdistuen itseemme. Mitä saamme kokea ja mitä emme. Millaisia miedän pitäisi olla ja millaisia ei. Mikä on elämässä ihailtavaa ja mikä tuomittavaa. Emme useinkaan tiedosta noita säännöksiä, kokien syyllisyyttä tai häpeää jos ja kun emme niitä kuitenkaan pysty täyttämään. Ei siksi koska meissä olisi jotain vikaa vaan koska olemme ihmisiä. 

Kurssilla käytävät teemat eivät ole aina helppoja. Kyseessä ei niinkään ole uusien asioiden oppimisesta, vaikka varmasti tulet myös oppimaan uutta ja yllättymään itsestäsi useita kertoja…Ennen kaikkea kyse on tietoiseksi tulemisesta  ja tilan tekemisestä sille joka on sinulle lopulta hyvin, hyvin luonnollista. 

Millaisia työkaluja käytämme?

Minulle sopivalta tavalta toimia tuntuu vuosisatoja vanhojen henkisten ja joogisten oppien yhdistäminen psykologiaan ja tämän päivän elävään elämään, ilman ehdottomuuksia tai ääripäitä. Olen kokeillut molempia reittejä erikseen, huomaten että näillä molemmilla on minulle paljon annettavaa kun vaan suostun irroittamaan käsitykistäni millainen polun pitäisi olla. Kurssi ei siis perustu mihinkään tiettyyn ideologiaan jota tulisi noudattaa. 

Käytämme itsetuntemus työskentelyssä erilaisia tapoja. Puhumista,  kuuntelemista, kirjoittamista, harjoituksia yksin ja yhdessä sekä  kundaliinijoogasta tutuilla harjoituksilla ja meditaatiolla. Tämä tuo ryhmään sekä syvyyttä että keveyttä. 

Kurssi päivien kulusta esimerkki:

Klo 9.30-11 Jooga harjoitus + meditaatio (Paitsi ensimmäisenä sunnuntaina jolloin lopetamme harjoitukseen)

Klo 11.20 -12 Alustus päivän teemaan, kotoisassa ja avoimessa hengessä

Klo 12-13 Harjoituksia teemaan liittyen yksin tai ryhmässä

Klo 13-14 Lounas tauko

Klo 14 -14.20 Iltapäivän meditaatio

Klo 14.20- 16.30 Jatketaan päivän teemaa harjoituksin ja keskustelui

 

Esimerkkejä kurssilla käsiteltävistä teemoista

Ok...piirtämään tällä kurssilla ei opi ;)

Ok...piirtämään tällä kurssilla ei opi ;)

Mitä on myötätunto; itselle, muille, elämälle? Mitä se ei ole?

Tunnetabut

Kuinka itse piiloudun tai suojaudun ja miten se vie energiaani

Mitä ehkä kaipaan mutta en salli itseni kaivata?

Ihmisen perustarpeet: Koitanko kieltää itseltäni jotain vai onko joku ylikorostunut?

Sisäisten vaatimuksien tiedostaminen 

Rehelliset resurssini: keholliset, emotionaliset, käyttäytyminen, luonnolliset taipumukseni

Mitä elämässäni koitan kontrolloida? Voinko ymmärtää todelliset syyt sen takan?

Rehelliset resurssini: keholliset, emotionaaliset, käyttäytyminen, luonnolliset taipumukseni

Mitä elämässäni koitan kontrolloida? Voinko ymmärtää todelliset syyt sen takana?

Elämäni ihmissuhteet: Millaisia malleja olen oppinut, millaisia kaavoja toistan helposti?

Läheisyys: Miksi se on joskus niin hankalaa ottaa vastaan? Miksi se pelottaa ja miksi myös ilman sitä oleminen pelottaa?

Mikä olisi minulle hyvä suhde tarvitsemisen ja itsenäisyyden välillä?

KIINNOSTUITKO? TILAA TARKEMPI KURSSIOHJELMA SIVUN ALAOSASTA!

AJANKOHDAT

Su 31.1 Klo 9.30-16.30

Su 28.2  Klo 9.30-16.30

Su 27.3 Klo 9.30-16.30

Su 24.4  Klo 9.30-16.30

Su 22.5 Klo 9.30- 16.30

Su 12.6 Klo 9.30-16.30

Hinta: 129€ /kk( 6kk ajan)

Eli yhteensä  903€.

Paikka: Tampere, Lentävä Matto

Ilmoittautuminen 10.1 mennessä

Ilmoittaudu mukaan laittamalla avoin hakemus osoitteeseen eevi@eeviminkkinen.fi

Kirjoita hakemukseen vapaasti miksi haluat kurssille mukaan ja tämän hetkisestä elämän tilanteestasi

Vahvistan sopivuutesi kurssille mukaan 2-4 päivän kuluessa.

KIINNOSTUITKO? TILAA TARKEMPI KURSSIOHJELMA LOMAKKEEN KAUTTA

Nimi *
Nimi